Toissa päivänä mökin isosta ikkunasta näkyi vain kultaa, oranssia ja häivähdys punaista ja vihreää tummaa järvenselkää vasten. Tänä aamuna – haapojen ja koivujen alastomat oksat yrittivät peilata itseään ujosti tuulen rikkomaan järven peiliin kuusien vankan vihreyden keskellä.
Harmaus ja hiljaisuus. Ei erillisiä pilviä, yhtenäinen yllättäen punertavaan taittava pilvipeite laveerasi hetkellisesti koko lokakuisen pihapiirin karmiiniin huntuun. Keltahehkuiset haavanlehdet täplittivät tummaa terassia ja pihaketoa, pelargoniatkin olivat saaneet omat kultaiset seppeleensä. Tummanpunaiset omenat pilkottivat keltalehtisen omenapuun oksistosta.
Yksinäinen talitilainen rapisteli ikkunalaudalla. Muistiko se viimetalvisen ruokinnan. Odottiko se taas auringonkukansiemeniä ja maapähkinöitä. Mies jo oli heltymässä, mutta kiellän vielä aloittamasta ruokintaa – ei ole ollut kunnon yöpakkasia. Päivisin näkyy vielä hyönteisiä ilmassa, eilen jopa sudenkorento.
Yö oli ollut lämmin. Kaste ei kastellut kenkiä, auton tuulilasi ei ollut märkä.
Sirpa Suntioinen
5.10.2021