Perheenäiti on yksi naisen
ulottuvuus. Niitähän on paljon muitakin. On puoliso, tytär, virkanainen,
ystävä, miniä – loputtomiin. Rooleja naisella riittää, toinen toistaan
vaativampia. Kaikissa niissä pitää pärjätä. Epäonnistuminen merkitsee lasten,
miehen, työtoverien, yhteiskunnan tuomiota, aina roolin mukaan.
Perheenäiti on näistä rooleista pehmein. Perhe on
lämmin sana, se sulkee sisäänsä. Se vaatii vain läsnäolemista ja rakkautta.
Loput vaatimukset olen yleensä itse luonut. Nyt kun arvioin elämääni, huomaan
että tämä on myös rooleista rakkain. Ainoa todella tärkeä, sillä muutahan
ainutkertaista ei ihmisellä ole. Työssäni olen ollut pätevä siinä kuin muutkin,
usein omasta mielestäni kerrassaan korvaamaton! Ja kuitenkin, olen nähnyt
kuinka ne kaikkein tärkeimmätkin ovat lähteneet, ne kantavat voimat. Ja parin
viikon päästä tuuli on käynyt heidän ylitseen, eikä heidän työyhteisönsä heitä
enää muista. Korvaamattomasta on tullut korvattu. Työ jatkuu, uusi on tilalla –
entistä parempi.
Perheenäitinä olen
korvaamaton, ainoa äiti lapsilleni. Toista äitiä ei heillä ole. Syyllisyyteni
ja itkuni aihe on, ettei heillä ollut parempaa äitiä. Usein päivällä väsyneenä
komensin ja toruin ja sitten illalla istuin pienen nukkuvan olennon sängyn
vierellä ja katselin viattomuuden unta. Tunsin syvää syyllisyyttä ja katumusta,
etten taaskaan ollut jaksanut olla parempi äiti. Mutta voimia ei minulla ollut
enempään. Ristin käteni ja toivoin, että Hän paikkaisi heikkouteni…
Äidilläni oli vieraita.
Kylässä olivat hänen serkkunsa ja sisarensa. Yhdessä he palasivat muistoihinsa,
puhuivat äideistään, mummoistaan ja sisaruksistaan. Kuin elävistä, vaikka
olivat jo kauan kuolleina olleet. Kun kuulin heistä puhuttavan lapsena, he
olivat vain Ida-, Hilma-, Seija- ja Kerttu-tätejä, ilman yhteyttä. Nyt he
yhtäkkiä liittyvät kokonaisuudeksi, suvuksi, sukupolviksi. Liityin sukupolvien
äitien ketjuun. Valokuvissa hekin näyttävät nuorilta, nuo sukuni naiset. Hekin
ovat itkeneet, nauraneet, toivoneet ja rakastaneet. Hekin ovat olleet äitejä
kuten minä ja yhtä vajavaisia ja syyllisyydentuntoisia. - Mutta äitejä
kuitenkin.
Ei ihme, että äidin rooli
sittenkin on kaikista rooleista rakkain ja tärkein. Äiti jatkuu sukupolvesta
toiseen ja hänen työnsä kantaa kolmanteen ja neljänteen polveen. Äiti on
korvaamaton - kaikessa vajavaisuudessaankin.
Marketta Isotalo