Aili, Aliisa ja Anneli

                                                                   

On vuoden 1983 loppupuoli. Äitiyslomani on päättymässä. Mihin saamme esikoisemme päivähoitoon? Soitan Kuopion kaupungin sosiaalitoimistoon ja tiedustelen hoitopaikkaa lapsellemme. Puhelun aikana käy selväksi, että meidän lapsellamme ei ole oikeutta päivähoitopaikkaan.

Vuodesta 1973 voimassa olleen päivähoitolain mukaan lapsia päivähoitoon otettaessa on etusija annettava sosiaalisista ja kasvatuksellisista syistä päivähoitoa tarvitseville lapsille. Miehelläni ja minulla on vakituinen työ tuomioistuimessa. Meillä opinto- ja asuntolainavelkaisilla on liian suuret tulot.

Laitamme Savon Sanomiin ilmoituksen, jossa etsimme lapsellemme hoitajaa kotiin. Sen avulla löytyy 60 vuotta täyttänyt Aili-täti Pielavedeltä. Ryhdyn työnantajaksi. Aili-täti aloittaa hoitajana vuoden 1984 alussa.  Kesäksi Aili-täti haluaa mennä kotitilalleen Pielavedelle. Jaksottamalla kesälomamme mieheni kanssa ja eritysjärjestelyillä selviydymme kesästä. Syyskuun alussa Aili-täti palaa lapsemme hoitajaksi.

Muutamme maaliskuun lopussa 1985 Pieksämäelle, jossa on mieheni työpaikka. Jään äitiyslomalle. Toinen lapsi syntyy toukokuun puolivälissä. Olen palaamassa takaisin työhön Kuopioon elokuun alussa 1986.

Päivähoitolakia on muutettu vuonna 1985. Alle kolmivuotiaat ovat saaneet oikeuden joko kunnalliseen päivähoitoon tai kodinhoidontukeen. Kunnille on annettu siirtymäaikaa viisi vuotta.

Soitan Pieksämäen sosiaalitoimistoon ja tiedustelen hoitopaikkaa pienille pojillemme. Lapsillemme ei löydy kunnallista hoitopaikkaa.

Laitamme Pieksämäen lehteen ilmoituksen, jossa etsimme lapsillemme hoitajaa kotiin. Nyt löytyy Aliisa, joka kertoo olevansa vähän vanhempi. Hän on kaksi vuotta vanhempi kuin minä. Ryhdyn Aliisan työnantajaksi. Saamme kodinhoidontukea.

Muutamme elokuun lopussa 1987 takaisin Kuopioon. Olen taas raskaana. Aliisa muuttaa Kuopioon. Hän hoitaa poikiamme joulukuun alkuun 1987, jolloin jään äitiyslomalle. Kolmas lapsi syntyy tammikuussa 1988. Olen palaamassa takaisin työhön joulukuussa 1988.

Soitan Kuopion sosiaalitoimistoon ja tiedustelen hoitopaikkaa kolmelle lapsellemme. Kuopiolla ei ole tarjota päiväkotipaikkaa tai kunnallista hoitopaikkaa lapsillemme. ”Voittehan te jättää hakemuksen”, sanoo virkailija. Aliisa palaa lastemme hoitajaksi. Pojat käyvät seurakunnan päiväkerhoa. Lähipuistossa on ihana puistotäti Sirkka, jonka luokse lapset voi jättää lyhyeksi ajaksi hoitoon.

Esikoinen aloittaa koulun syksyllä 1990. Saamme kunnallisen perhehoitopaikan kahdelle pienelle. Anneli aloittaa meillä kolmiperhehoitajana. Meille tulee hoitoon lastemme lisäksi ensin kaksi sisarusta ja sitten kolmaskin lapsi. Iltaisin esivalmistelen ruuan seuraavaksi päiväksi koko hoitoryhmälle, imuroin eteisen ja luuttuan keittiön lattian. Aloitan työn Varkaudessa marraskuun alussa 1990. Elämme ruuhkavuosia.

Kesäkuussa 1992 vietämme Annelin läksiäisiä meillä. Nuorimmaisellemme on myönnetty päiväkotipaikka kesälomakauden jälkeen. Keskimmäinen aloittaa koulun syksyllä 1992. Hän saa iltapäivähoitopaikan samasta päiväkodista, jossa sisar on hoidossa.

Huolimatta siitä, että valtiovarainministeri Iiro Viinanen tokaisee lain hyväksymisestä, että ” vain kuolleen ruumiini yli”, kaikilla alle kouluikäisillä lapsilla on vuodesta 1996 alkaen on ollut subjektiivinen päivähoito-oikeus. Elämä on taistelua, ihanaa taistelua (Minna Canth).


Helena Lindgren 
26.3.2024


Takaisin tarinoihin