Lauantaisin iltapäivällä koulusta tullessani, odotti jo eteisessä hieno uusien piirakoiden haju (silloin ei mikään tuoksunut vaan kaikki haisi). Mukana oli myös ripaus palaneen ruisjauhon lemua. Mutta kokonaisuus oli mahtava. Reppu ja pusakka äkkiä penkille ja äitiltä kysymään: ”Joko suapi maistella” ja useimmiten sai. Komeron kannusta lasillinen maitoa ja piirakkaa suuhun, mikäs sen mukavampoo.
Äiti oli aloittanut paistovalmistelun jo aamulla.
Hellalla oli puurokattilassa hautunut maidossa riisiryynit jäykäksi puuroksi.
Puuron piti olla kylmää tekovaiheessa, joten se jäähdytettiin jossakin tupaa
viileämmässä paikassa. Kuoritaikinaan tuli vain vettä, ruisjauhoja (ehkä ripaus
vehnäjauhoja) ja suolaa. Alkusekoitus tehtiin astiassa, mutta lopullinen
taikinan vaivaus ja jauhojen lisäys tehtiin leivinlaudalla. Vaivatessa taikina
kehittyi lopulliseen napakkaan muotoonsa.
Aina taikinaa käsitellessä leivinlaudalla piti olla kerros jauhoja
estämään tarttumista. Uunia
lämmitettiin huolella ja ravakan kuumaksi alkuvalmistelujen aikana. Ennen
paistamista työnnettiin tuhkat ja viimeiset hehkuvat hiilet tuhkasäiliöön
hiilihangon levyllä ja uunin arina ripsuttiin puhtaaksi kostutetulla luudalla.
Taikinan äiti jakoi muutamaan samankokoiseen
mönttiin. Siitä Äiti rullasi pitkähköjä pötköjä, leikkeli niistä samanpituisia
pätkiä, jotka pyöritteli palloiksi. Niistä hän litisteli suunnilleen
viisisenttinen kakkara, jotka kasasi rukoon kasaan laudan takanurkalle.
Kakkaroiden väliin hän ripotteli jauhoja.
Piirakoiden valmistus oli varsinaista taidetta. Äiti
ripautti jauhoja kerroksen leivinlaudalle, kakkara siihen ja sitten alkoi
puikulan muotoinen piirakkapulikka pyöriä. Muutama sekuntti pulikan tanssia ja
paksu viisisenttinen oli muuttunut ohueksi noin viisitoistasenttiseksi
pyöreäksi kakkaraksi. Kolmella sormella ja peukalolla kuori siirtyi pyörähtävän
palikan päälle ja siitä muutamaan pinoon syrjempään.
Kuoripinosta äiti otti piirakan kuoria vuorotellen
sopivan määrän leivinlaudan etureunalle pariin riviin. Lusikalla riisipuuroa
tai muuta täyteainetta jokaiselle kakkaralle ja veitsellä levitys laitojen
suuntaan ohenevaksi soikeaksi kerrokseksi. Rypytyksen aluksi äiti käänsi
ovaalin pitkän sivun reunat kahden peukalon paksuuden päähän toisistaan.
Rypytys alkoi piirakan puolivälistä päähän asti ja käännön jälkeen myös toinen
puoli valmistui samoin. Osa piirakoista siirtyi puskuriin leivinlaudalle ja osa
suoraan kahdelle uunipellille. Uunissa piirakat viipyivät vain muutaman hetken,
kuorenhan vain tarvitsi kypsyä. Harvoin söimme mustiksi palaneita piirakoita,
joskus tummia.
Uunipelliltä kypsät piirakat Äiti pinosi päällekkäin
kasoihin odottamaan viimeistä voiteluaan. Päälle liina jäähtymisen
hidastamiseksi. Kasarissa sulatettua puhdasta voita levitetettiin piirakan
yläpuolelle pensselillä ja sitten ovaalinmuotoiseen matalaan posliinivuokaan
limittäin lopulliseen maustumiseen. Voi levisi läpi piirakoiden ja pehmensi
uunissa kovettuneen kuoren. Voiteluun (ja syömiseen) sain osallistua, mutta muu
toiminta oli sellaista taidetta, ettei ulkopuolisia siihen tarvittu sotkemaan.
Vahinko vain että Äiti ei kertonut eikä opettanut
taitojaan kenellekään. Piirakat olivat kooltaan samankokoisia ja paksuisia.
Syömmeltään yhden ryynin vahvuisia ja pelkästään rukiille maistuvia piirakoita
ei nykyisin mistään saa. Täytyy tyytyä muistelemmaan Äitin oikeiden piirakoiden
makua ja näköä.
Pertti Sormunen
2024