Lauantaisin iltapäivällä koulusta tullessani, ootti jo eteisessä hieno uusien piirakoiden haju (silloin ei mikään tuoksunut vaan kaikki haisi). Mukana oli myös ripaus palaneen ruisjauhon lemua. Mutta kokonaisuus oli mahtava. Reppu ja pusakka äkkiä penkille ja äitiltä kysymään: ”Joko suapi maistella” ja useimmiten sai. Komeron kannusta lasillinen maitoa ja piirakkaa suuhun, mikäs sen mukavampoo.
Äiti oli aloittanut paistovalmistelun jo aamulla. Hellalla oli puurokattilassa hautunut maidossa riisiryynit jäykäksi puuroksi. Puuron piti olla kylmää tekovaiheessa, joten se jäähdytettiin jossakin tupaa viileämmässä paikassa. Kuoritaikinaan tuli vain vettä, ruisjauhoja (ehkä ripaus vehnäjauhoja) ja suolaa. Alkusekoitus tehtiin astiassa, mutta lopullinen taikinan vaivaus ja jauhojen lisäys tehtiin leivinlaudalla. Vaivatessa taikina kehittyi lopulliseen napakkaan muotoonsa. Aina taikinaa käsitellessä leivinlaudalla piti olla kerros jauhoja estämään tarttumista. Uunia lämmitettiin huolella ja ravakan kuumaksi alkuvalmistelujen aikana. Ennen paistamista työnnettiin tuhkat ja viimeiset hehkuvat hiilet tuhkasäiliöön hiilihangon levyllä ja uunin arina ripsuttiin puhtaaksi kostutetulla luudalla.
Taikinan äiti jakoi muutamaan samankokoiseen mönttiin. Siitä Äiti rullasi pitkähköjä pötköjä, leikkeli niistä samanpituisia pätkiä, jotka pyöritteli palloiksi. Niistä hän litisteli suunnilleen viisisenttinen kakkara, jotka kasasi rukoon kasaan laudan takanurkalle. Kakkaroiden väliin hän ripotteli jauhoja.
Piirakoiden valmistus oli varsinaista taidetta. Äiti ripautti jauhoja kerroksen leivinlaudalle, kakkara siihen ja sitten alkoi puikulan muotoinen piirakkapulikka pyöriä. Muutama sekuntti pulikan tanssia ja paksu viisisenttinen oli muuttunut ohueksi noin viisitoistasenttiseksi pyöreäksi kakkaraksi. Kolmella sormella ja peukalolla kuori siirtyi pyörähtävän palikan päälle ja siitä muutamaan pinoon syrjempään.
Kuoripinosta äiti otti piirakan kuoria vuorotellen sopivan määrän leivinlaudan etureunalle pariin riviin. Lusikalla riisipuuroa tai muuta täyteainetta jokaiselle kakkaralle ja veitsellä levitys laitojen suuntaan ohenevaksi soikeaksi kerrokseksi. Rypytyksen aluksi äiti käänsi ovaalin pitkän sivun reunat kahden peukalon paksuuden päähän toisistaan. Rypytys alkoi piirakan puolivälistä päähän asti ja käännön jälkeen myös toinen puoli valmistui samoin. Osa piirakoista siirtyi puskuriin leivinlaudalle ja osa suoraan kahdelle uunipellille. Uunissa piirakat viipyivät vain muutaman hetken, kuorenhan vain tarvitsi kypsyä. Harvoin söimme mustiksi palaneita piirakoita, joskus tummia.
Uunipelliltä kypsät piirakat Äiti pinosi päällekkäin kasoihin odottamaan viimeistä voiteluaan. Päälle liina jäähtymisen hidastamiseksi. Kasarissa sulatettua puhdasta voita levitettiin piirakan yläpuolelle pensselillä ja sitten ovaalinmuotoiseen matalaan posliinivuokaan limittäin lopulliseen maustumiseen. Voi levisi läpi piirakoiden ja pehmensi uunissa kovettuneen kuoren. Voiteluun (ja syömiseen) sain osallistua, mutta muu toiminta oli sellaista taidetta, ettei ulkopuolisia siihen tarvittu sotkemaan.
Vahinko vain että Äiti ei kertonut eikä opettanut taitojaan kenellekään. Piirakat olivat kooltaan samankokoisia ja paksuisia. Syömmeltään yhden ryynin vahvuisia ja pelkästään rukiille maistuvia piirakoita ei nykyisin mistään saa. Täytyy tyytyä muistelemmaan Äitin oikeiden piirakoiden makua ja näköä.
Pertti Sormunen
2025