Katuvalot tekevät parhaansa valaistakseen
syysateisen kadun. Niistä ei ole paljon apua, vesisade ja pimeys syövät valot. Talon
räystään alla on sateelta suojassa mies. Sytyttämätön savuke roikkuu suunpielessä.
Mies ei sytytä savuketta koska haluaa olla huomaamaton
Metrinen
harjateräksen pätkä nojaa talon seinään. Hän on tuonut sen mukanaan läheiseltä
rakennustyömaalta. Mies tarkkailee vastapäistä ravintolaa kuin odottaen jotain.
Viimein odotus palkitaan ja valot sammuvat. Hän odottaa vielä tovin ja sanoo
itselleen: – Nyt taitaa olla aika! Vai onko? Entä… jos siellä on vielä joku?
Mies
herkuttelee ajatuksella tulevasta humalasta. Hän tietää, että ravintolan pullot
on varastoituna lastulevykaappiin. Lukko
ei ole este, se on ainoastaan hidaste. Sen saa auki kun kunnolla vääntää. Mies ottaa
käteensä terästangon ja hyväilee sen rosoista pintaa.
Nyt ei ole
varaa virheisiin, mies ajattelee. Hänellä on katkerat muistot edelliseltä
keväältä. Murto olutrekkaan onnistui hyvin. Mies pääsi karkuun vaikka
kiinnijääminen oli lähellä. Kuitenkin pettymys onnistuneen keikan jälkeen oli
suuri. Hämärässä käteen tarttui väärä olutkori. Hävetti juoda ykköstä
kavereiden kanssa.
Konna odottaa
vielä tovin. Kadulla ei ole kulkenut kukaan ainakaan puoleen tuntiin. Mies
tietää vartiointiliikkeen aikataulun ja odottaa että vartija käy tekemässä
merkinnän kelloonsa. Vielä hetki ja vartija kävelee kauemmas eikä ole enää
kuuloetäisyydellä.
Hän
siirtyy kärpän tavoin ravintolan ovelle ja pysähtyy hetkeksi kuulostelemaan.
Ovi kirkaisee teräksen hyväilystä. Lasi on itsepäinen eikä suostu ensimmäisestä
iskuista muuta kuin hieman taipumaan. Miehen hengitys on muuttunut huohotukseksi
ja vatsaa kouristaa. Konna lyö ovea lujempaa ja helinä ilmoittaa lasin
taipuneen voiman alla. Hän siirtyy hetkeksi pensaan suojaan tarkkailemaan onko
paljastunut. Vatsaa kouristaa entistä kovemmin ja hengitys on muuttunut läähätykseksi,
hiki virtaa valtoimenaan kasvoilla. Hän
palaa rikkonaisen oven luo, kolistelee sirpaleet kauemmas ja työntyy sisälle
ravintolaan.
Vatsaa
kouristaa entistä enemmän. Naulakon vieressä on pakko pysähtyä ja laskea housut
alas. Kuuluu varpusparven pyrähdystä muistuttava ääni ja ravintolan täyttää
imelän kuvottava haju. Mies kaivelee taskujaan löytääkseen jotain millä
pyyhkisi takamuksensa. Paperi jää läjän päälle koristeeksi.
Konna on
päättänyt, ettei näille keikoille tarvita kaveria. Talvella yhden kesämökin
pihalla hieman kokematon kuski peruutti lumipenkkaan ja siitä oli poliisien
hyvä lukea auton rekkari. Olisi pitänyt varastaa auto eikä tulla omalla. Saa
nähdä miten käy. Raastuva räpsäsi kuusikuukautta ja juttu on nyt hovissa.
Lastulevykaapit
eivät pysy kauaa lukittuna eikä niiden aukaisemiseen tarvita muuta kuin kunnon
tempaisu. Miehen muovikassit täyttyvät kirkkaista ja värillisistä pulloista.
Hän valikoi tarkkaan ettei vaan mukaan tulisi kovin vajaita pulloja. Konna ei
halua toistamiseen joutua kavereiden pilkan kohteeksi.
Nyt
nopeasti ulos. Hän tarkastelee hetken onko kadulla ketään ja pujahtaa jäniksen
tavoin pensaiden suojaan tasaamaan hengitystään. Mies katoaa jonnekin yön
pimeyteen, vain hengästymisen puuskutus kuuluu hetken kunnes tämäkin ääni
katoaa.
Vartijaa
on jäänyt vaivaamaan jokin jota hän ei osaa selittää. Sellainen kumma aavistus ravintolan
luona. Hetken emmittyä hän palaa tarkastamaan onko kaikki hyvin. Kaikki ei ole!
Tästä kertoivat avoin aukko ovessa ja sirpaleilla päällystetty sisäänkäynti.
Puhelinkoppi
näkyy ravintolan ovelle, hetken emmittyään vartija menee soittamaan poliisille
ja jää tarkastelemaan tuleeko rikotusta ovesta ketään ulos.
Kohta
paikalla parveilee poliiseja jotka tarkastavat ravintolan jokaisen sopen. Nuori
poliisi ihmettelee kuvottavaa hajua naulakon läheisyydessä. Hän huomaa lattialla
konnan terveiset ravintolan henkilökunnalle.
Kasan
päällä oleva paperi heiluu humalaisen tavoin ovesta työntyvän ilmavirran
johdosta. Poliisia kuvottaa ja hän aikoo jättää kasan ja reklaamin paikoilleen.
Konstaapeli rohkaisee mielensä ja nostaa paperin ylös puhtaasta nurkasta.
Keijo
Karhunen