Voisilmäinen kaurapuuro lämmitti vatsaa ja vastalypsetty maito maistui vielä makealta suussa. Anja kiskoi naapurisaaressa asuvan suutari Savolaisen edellisellä viikolla paikkaamia pieksuja jalkaansa. Toivottavasti uudet valmistuvat ennen pakkasten tuloa, sillä näihin ei enää meinannut villasukka mahtua – joutaisivat jo Einolle. Äiti oli laittanut suolalahnaa eväsleipien väliin ja kääri niitä nyt sanomalehdestä revästyihin suikaleisiin. Anja työnsi paketin reppuunsa ja asetteli huolellisesti maitopullon eväiden ja kirjojen väliin pystyyn. Korkki ei ollut aivan tiivis eikä hän halunnut kirjojen kastuvan. Sitten reppu selkään isän kuluneen öljykangastakin päälle – isä ei takkiaan rintamalla tarvinnut. Eino ja Aune seisoivat jo ovensuussa. Einollakin oli reppu ja repussa kummankin kirjat.
- Olkaahan kuljailematta venneessä, siellä näkkyy tuulevan navakasti, äiti muistutti samalla, kun vielä tarkisti, että Aunen lettinauhat olivat tarpeeksi tiukalla.
- Hei voan, Elijas, huomenna on sinun vuoros piästä kouluun, sanoi Anja ja vilkutti kuopukselle, joka oli jo asettunut kammarin ikkunan ääreen vilkuttaakseen sieltä pelakuitten lomasta isompien koulutielle.
Polku seurasi tuvan nurkalta navetan päädyn ohi tyhjäksi nostetun perunapellon laitaa ja sitten kynnetyn kaurapeltotilkun piennarta. Anja kulki edellä ja pienemmät perässä. Oli hämärää eikä sateisenharmaa taivas suonut vielä juurikaan lisävaloa kapealle kuusien reunustamalle polulle. Ensiviikolla olisi jo otettava öljylyhty mukaan. Kiviä ja polun poikki luikertelevia kuusenjuuria piti nyt varoa ja väistellä lähinnä muistin mukaan. Kohta peltopientareen jälkeen oli pätkä alavaa soisempaa maastoa, jossa piti varoa astumasta vetisiin lämpäreisiin, ettei pieksujen ja saappaitten saumoista päässyt tirisemään vettä sukkia kastelemaan. Suopursuista nousi oma väkevä tuoksunsa jalkojen osuessa varsiin ja lehtiin.
Suon reunasta polku kohosi pienen mäenkinkaman päälle ja polun varressa näkyi vielä joitakin valtaviksi paisuneita rouskuja. Varmaan oovat ihan maon syömiä, ei niitä kannata alakoo noukkimaan, Anja ajatteli. Kinkaman päältä näkyikin jo veneranta. Järvellä velloi teräksenharmaita teräviä aaltoja, joiden harjat murtuivat välillä vaaleammaksi vaahdoksi. Tuuli kävi pohjoisesta, olisi soudettava viistosti aaltoja vastaan.
Ranta oli ruovikon kohdalta kevyessä riitteessä muutaman kymmenen sentin matkalta. Anja irrotti pienemmän veneen köyden, työnsi venettä veteen ja kaivoi etutuhdon alta riepumytyn.
- Huijaattakkee tällä penkit kuivaks, ennen kun istutte.
Eino ja Aune asettuivat perätuhdolle ja Anja souti keulasta. Tuuli tarttui hameen helmaan ja tempasi sen reisien välistä ilmaan leuhumaan. Sukan ja alushousun väliin jäänyt paljas reisi painui penkkiin. Se tuntui kylmältä ja kostean niljakkaalta kuin juuri jäänalta nostetun mateen nahka. Anja tähysti Koivurannan talon suuntaan ja lähti soutamaan. Hän kiskoi kaikin voimin, suu tiukkana viivana mutrussa ja rystyset valkoisina ja silti tuuli pyrki painamaan venettä poikittain ja enemmän kohti Ahorantaa. Oisko sittenkin pitäny alakaa soutaa keskeltä, peräpaenone vene ois suattanna olla nöyrempi. Välillä Anja kurkkasi olkansa yli ja korjasi suuntaa tiukasti vasemmalla airolla. Tuntui, että soutumatka kasvoi ainakin kaksinkertaiseksi, kun tuuli painoi tällä tavalla kulun aivan siksakiksi.
Koivurannan venevalkamassakin kevyt jää ritisi ohuiksi pärstäleiksi, kun Anja veti veneen talon veneiden viereen ja sitoi puuhun kiinni. Emäntä näytti puuhastelevan navetalla lypsyastioita pesemässä. Tuvan ikkunassa oli pienet pojankasvot, talon esikoinen Otto siellä vilkutteli koulukkaille. Tuokkii piäsee koulutielle huomenna, kun suattelen tästä Elijasta. Kuukauen peästä pittää varmaan jo jiähä kortteeriin Koivurantaan rospuuton tähen. Elijasta ei sillon oteta mukkaan se jiäp äitin oppiin kottiin.
Pihasta polku kääntyi vasemmalle ja alkoi kivuta Kohmanvuoren rinnettä kuusi- ja mäntymetsän keskellä. Kivet olivat suurempia kuin Ruissaaressa, mutta polku oli tallaantunut somasti niiden väliin. Päiväkin alkoi jo valjeta, niin että jalat löysivät helposti sijansa. Vielä oli laskeuduttava Suur-Kohi-lammen päähän ja varottava liukastumasta niljaisella kapealla Pien-Kohin yhdysojan yli johtavalla puusillalla. Jäljellä oli enää loiva nousu ja koulurakennus alkoi jo häämöttää kylää ympäröivien alastomien koivujen lomasta. Loppumatka oli kärritietä.
Pihalla temmelsi iso joukko lapsia, ainakin kolmekymmentä. Anja, Eljas ja Aune hakeutuivat kaikki omien tovereittensa luokse.
- Suatte sitten ruoka-aijalla palasta ja maetoo minulta, huuteli Anja pienempien sisarustensa perään. Toivotaan ettei ruppee iltapuolella satelemmaa, suattavat Elijas ja Aane muuten suahan kasteen, hän ajatteli. Samassa hän jo tarttui Helviä käsipuolesta ja alkoi kyselemään tämän kissan saamista pennuista.
- Oovatko jo suaneet silimäsä aaki? Suanko tulla huomenna kahtomaan? Siinä se kulus aika rattosasti kun teillä istuissa kutosin sukkaa Elijasta ootellessa.
Sirpa Suntioinen
2022