Jostakin ihmisestä sanotaan , että hän apinoi.
Kun hoitelin nuorinta lastenlasta, minulla usein aukesi kenkännauha. Sanoin – Kuka on aukaisut nauhan? Poika sanoi- Apina.
Se oli silloin, mutta nyt aloin miettiä apina-asiaa. Mitäs jos apina tuotaisi Suomeen, ei Korkeasaareen, vaan muuten olemaan. Opetettaisi elämään täällä. Syksystä alkuun. Olisiko hyvä oppimaan kieltä ja muuta. Ensiksi vatteet päälle. Kävelemään pitkin katuja, eikä hyppimään puissa. Jos veisin mökille, voisi kiipeillä puissa ja hyppiä mielin määrin.
Opettaisiko minutkin kiipeämään ja hyppimään,-tuskin onnistuisi. Voisi apina juosta vierelläni, kun ajan pyörällä.
En apinalle banaaneita ostaisi, vain silloin kun ne olisivat halpoja euron tai vähemmän. Pitäisi oppia syömään ihmisten ruokaa. Pitäisikö opettaa syömään lusikalla ja muilla välineillä.
Toivottavsti tämä apina ei olisi hyvin pitkä, ettei erottuisi ihmisten joukossa.
Miten nopeasti oppisi osaisiko siis apinoija, vai ihmisoisiko ?
Miten pitkään apina eläisi? Millä tavalla ihmiset ovat kehittyneet apinoista ja milloin alkoi muutos?
Olisinko myöntyväinen apinaa kohtaan, jos kävelisin vieressä?
Oppisiko lukemaan, olisiko niin viisas? Onkohan ajatusmaailma millä tavalla periytynyt?
Ei varmaankaan ollut viisasta tuoda apinaa Suomeen, Pentti Linkolakin on kuollut. Hän olisi varmaan kulkenut apinan kanssa metsässä opettanut ihmisiä metsää ja luonnonsujelua kunniottamaan.
Mitähän apina ajattelisi lumesta ja miten kovasti hiihtäisi? Olisi mukava nähdä.
Koska olen ihminen,vai olenko ja minun pitäisi ihmisoida. Mitä se sitten onkaan.
Tämä on kaikki toiveajattelua.
Maija Silmärinen
21.04.2022
Takaisin tarinoihin