Minä olen Barabbas, murhaaja, syntinen mies, paha. Silti kuljen vapaana muiden seassa, sulaudun joukkoon.
Olin tuomiolla kansan edessä yhdessä syyttömän miehen
kanssa. Hän oli kuulemma suututtanut papit ja kaikkihan tietävät, ettei
leeviläisten varpaille kannata astua. He kyllä kostavat. Jostain syystä – varmaan pappien yllyttämänä – kansa riehaantui vaatimaan minua vapaaksi, ja
tuo syytön mies tuomittiin. Tiesin, että hän oli viaton, mutta en suutani
avannut. Tuo tuntematon otti minun paikkani, minä tai hän.
Kahleeni irrotettiin, ihmiset ympäröivät minut ja kävelin
pois, livahdin kujien hämärään. Heitin repun selkääni ja pakenin elämään. Kuulin,
että minun sijastani tuomittu mies oli ristiinnaulittu. Hirveä, hidas kuolema. Omatuntoni
yritti vähän soimata, mutta en välittänyt. Oli hienoa, että minä sain elää.
Polulla kulkiessani reppuni alkoi tuntua aika painavalta.
Muutaman tunnin päästä tuntui, kuin siinä olisi ollut tiiiliskiviä. Heittäydyin
tienvieren heinikkoon ja aukaisin repun nähdäkseni, mikä siellä painoi. Ei
siellä ollut muutaman matkatavaran ja eväiden lisäksi kuin palanen sitä
orjantappurakruunua, joka oli sijaiskärsijäni päähän painettu ennen kidutusta.
Siinä mylläkässä kruunusta oli irronnut palanen ja nostin sen itselleni
muistoksi hyvästä onnestani.
Muistin silloin sen miehen silmät, jotka katsoivat minuun,
kun tuomiota luettiin. Tuo katse ei ollut katkera, ei syyttävä, vaan lempeä.
Minun oli pakko kääntää katseeni pois, koska minua hävetti. Niin hän meni
kuolemaan ja minä sain elämän. Minä tai hän. Sain takaisin rikollisen elämäni. Oliko
se sen arvoista? Yhtäkkiä syyllisyys ja häpeä lankesivat päälleni niin suurena,
että tuuperruin heinikkoon reppuni viereen. En jaksanut enää jatkaa matkaani.
Yhtäkkiä havahduin siihen, että joku kosketti kevyesti
olkapäätäni. Kun nostin pääni, näin vaeltajan, joka muistutti erehdyttävästi
sijaiskärsijääni. Hän sanoi: ”Nouse ylös veljeni, minä autan sinua eteenpäin.
Anna minulle reppusi, se on varmaan painava, kannan sen puolestasi.” Tuolla
miehellä oli samanlainen katsekin kuin sijaiskärsijälläni, lempeä. Nousin
hämmentyneenä ylös ja lähdimme jatkamaan matkaa yhdessä. Joka askeleella kulku
tuntui kevyemmältä. Vieras vaeltaja kantoi vaivattoman näköisenä painavaa
reppuani. Tuntui kuin hän olisi ottanut kaiken häpeän ja rikokseni kantaakseen.
Me taivalsimme eteenpäin yhdessä, minä ja hän.
Minä olen Barabbas. Sinä olet Barabbas.
Marketta Isotalo
Pääsiäisenä 2026