Sinusta
on tullut elämääni vuosien varrella yhä läheisenpi. Olen miettinyt elämää ilman
sinua. Olisinko onnellisenpi, jos tiemme eivät olisi koskaan kohdanneet?
Turha
miettiä menneitä, sillä sinähän olet rinnallani kulkija. Sinun olemuksesi on
mielestäni hyvin maskuliininen. Kasvosi ovat joko aurinkoiset tai arkisen
harmaat. Vaihtelet ilmettäsi arvaamattomasti. Toisinaan pidät mykkäkoulua. Onko
herne mennyt nenääsi?
Poistuttuasi
läheisyydestäni olen hyvin hermostunut. Missä sinä olet? Toistelen tätä
lausetta useanpi päivä. Viipymisesi saa minut pois tolaltani. Olet aika ovela
katoamisesi suhteen. Ethän vaan ole eksynyt, vai haluatko vain huolestuttaa
minua?
Luulen
sinun suhteesi minuun olevan vaihteleva. Tuot yleensä iloa elämääni, mutta
osaat sinä komentamisen taidonkin. Toisinaan juoksutat minua koko päivänajan.
”Mene aamulla viideksi Männistöön
lapsenlikaksi.” Tämän olen kuullut toistuvasti nyt syksyn aikana suustasi.
Öinen lähestymisesi saa aistini perusteellisesti heräämään. Ikäihminen ei ole
enää samalla tasolla kuin nuoruudessa. Miksi et voinut odottaa aamun
valkenemista? Sait aikaan minussa sellaisen tunnemyrskyn, että normaali
olotilani on kadoksissa.
Ulkomuodostasi
näkyy eletyn elämän juonteet. Kasvosi ovat kuin kurttuinen nauris ja silmäsi
ovat hämärtyneet. Muodissa on vaihtaa nuorempaan. Kuinkahan se näin iäkkäältä
sujuisi? Vanhassa sanotaan olevan varan parempi, siksi minäkään en sinusta
luovu. Oppisinko edes elämisen alkeita uuden kanssa?
Vietänkö
juhlapyhät kanssasi? Mitä elämä olisi ilman sinua? Osaanko elää sinusta erossa?
Nämä kysymykset ovat varmaan muillekin tuttuja. Olen ajatellut edes jouluisin
sulkea suusi, mutta sittenkin kyselen: ”Miksi et soi?”
Reetta
Väänänen