Oleko
sinä se sukset jalassa syntynyt. Näin minulta kyseltiin. Isäni oli ennen
syntymääni niin kertonut ja siitä sain kuulla usein. Urheilu olikin meille
Hovin kolmelle tytölle sokeri suolalla höystettynä. Ritva oli kuin eri puusta
veistetty. Hän on taiteellinen eikä omannut hitusen vertaa urheilun geenejä.
Nyt
itse kehu haisee. Oli joukostamme paras hiihtäjä. Ylsin hiihtoliiton nuorten
valmennusleireille ja sieltä minun savoon tuloni juontaa. Leireillä oli
kymmenkuta sekä tyttöä että poikaa maastamme.
Vuokatissa
jo silloin treenattiin sauvakävelyä viisikymmen luvun alussa. Veli Saarinen oli
itsekin innokas sauvojen kanssa kävelijä.
Talvet
ja kesät sunnuntaisin me kolme ja isä kuljimme kilpailuissa. Noin kymmenen
vuoden iässä
aloitimme
suunnistuksen. Isä oli sen taidon oppinut jo ennen vuotta 1930. Ampumahiihdossa
hän saavutti pronssia ja oli valittu Viroon kilpailemaan, mutta sotamies naapurista päätti toisin ja kisat jouduttiin
peruuttamaan.
Suunnistusta
Tuula sekä Raila jatkoivat kauan. Tuula jopa yli 70 vuoden iän. Me kaikki kolme olemme olleet
maaottelusuunnistajia. Onkohan maassamme ollut muita samanlaisia siskoksia,
jotka ovat yltäneet naisissa tämän kaltaisuuteen. Mitalleita SM kisoista on
sisarillani useita ja minullakin yksi. Tuula on parhaiten meistä menestynyt
Venlojen kisoissa. (siihen aikaan henkilö kohtainen kilpailu) Raila saavutti MM
kisoissa sekä hopeaa että pronssia.
Eräs
äidiltä salassa pidettävä asia meille sattui Hinthaarassa. Olimme menossa
Klaukkalaan kisoihin autolla, jota isä ajoi. Tuli eteen kurvi joka jälkeen
tielle oli ajettu valtava kerros hiekkaa ja niin olimme ojassa. Vaikka työnsimme
kovasti ,niin auto ei liikahtanutkaan. Tuli maitoauto. Mutta siinäkään ei ollut
köyttä. Isä lähti etsimään traktoria. Maito auto tuli takaisin ja kuljettaja
oli lainanut talosta köyden. Käski minut autoon ja komensi kääntämään kovasti
rattia tielle päin. Isän tullessa traktorimiehen kanssa me istuimme autossa
tiellä valmiinaa jatkamaan matkaa. Raila eilen puhelimessa toisessa yhteydessä
mainitsi sanan Hinthaara ja silloin meillä kikatus alkoi.
Kisoista
myöhästyttiin ja kilpailuaikamme jo juoksi. Äkkiä vaidoimme vaatteet ja
metsään. Ei me viimeisiä kisassa oltu eikä ensimmäisiä.kään. Ikimuistoisin
kisa. Äidille ei koskaan kerrottu. Olen jo tätä kirjoittaessani naurun puuskia
saanut. Moni on ihmetellyt mikä siinä sanassa naurattaa. En kaikkea kerro siitä.
Se oli vaan niin koominen.
On
paljon ihania muistoja niiltä vuosilta. Hauskin sattui Salossa
sukututkimuspäivillä. Meitä ennen esitelmää muutama nainen ja yksi mies
keskustelimme seuraavasta aiheesta. He kertoivat tutkivansa Säkkijärveä ja
siinä sitten mies kertoi mitä sukuja hän sieltä tutkii. Sanoin hänen
mainitessaan erään suvun nimen, että siitä suvusta tunsin Raimo nimisen pojan.
Se olen minä, mies siihen sanoi. Mutta kukas sinä olet. Hän katsoi minua. Sinä
olet Reetta. Meiltä jäi esitelmä väliin.
Että
Hinthaara vaan.
Reetta
Väämänen