Pepe on lähdössä
aamuvarhaisella Suomussalmen seurakunnan Polvelan hautausmaalle
yhdessä Juhan kanssa. On talvi ja pakkasta ulkomittarissa -35
astetta celsiusta. Pepe seisoo tien varressa kaulukset pystyssä,
vähän silmiä vain näkyy villahuivin takaa ja karvalakkireuhka
korvilla. Vaatetta on paljon, niin pitää ollakin. Juha yrittää
käynnistää pihallaan autoromuaan, mutta vaikeaa on. Starttaa,
sammuu, starttaa, sammuu. Monen yrittämisen jälkeen hän saa sen
käyntiin, kaasuttaa varovaisesti ja vihdoin pääsee matkaan ja
ottaa Pepen kyytiin. Miehet istuvat niskat kyrmyssä ja hengitys
höyryää. Auto matkaa vaappuen ja ulvahdellen eteenpäin kohti
Polvelan hautausmaata, sitä on yli seitsemänkymmentä kilometriä.
Tunti vierähtää, melkein
toinenkin, ennen kuin haudankaivajien auto viimein pääsee perille,
kylällä olevalle niemelle, jossa hautausmaa sijaitsee. On vielä
pimeää. Miehet nousevat jäykkinä autosta ja alkavat etsiä
takakontista haudankaivuuseen tarvittavia välineitä. Juha, joka on
seurakunnan vakituinen haudankaivaja ojentaa Pepelle eväsreput ja
piikkausvehkeet ja itse ottaa aggregaattorin ja räjäytystarvikkeet.
- Haluan, aivan hirvittää olla täällä, Pepe toteaa. Hän on harjoittelijana seurakunnassa ja on vuosi 1997.
Pienestä välinevarastosta Juha ja
Pepe hakevat kuivia koivuklapeja. Nuotio syttyy pimeään nopeasti ja
se räpyttelee silmiään ensin kuin meinaisi sammua, mutta Juha
laittaa tuohia ja lisää sopivia sytykkeitä, niin pian on iloinen
räiskyvä nuotio. Juha asettaa vinoon tukevan puun oksan ja panee
nokipannun oksan varaan, tulen päälle. Pepe kerää lunta pannuun
ja kohta miehillä on vahva kahvi valmiina. Miehet kaivavat
repuistaan voileipiä ja niin he sitten istuvat ja nauttivat
kahvihetkestään keskellä hautausmaata nuotion läheisyydessä.
Vielä on pimeää ja hiljaista. Nuotio vain rätisee..
- Eiköhän ruveta töihin, niin saadaan hauta tänään valmiiksi, Juha sanoo. Pepen mielikin on kirkastunut. Tulen loimuko ja lämpö vai voileivät ovat sen saaneet aikaan.
Juha hakee varastosta laudasta
tehdyn kehikon ja Pepelle jää lapiot tuotavaksi. Juha arvio ja
merkitsee kartasta määrätyn hautapaikan. Miehet alkavat lapioida
lumesta hauta-aluetta, jonka koko on metrin lyhyistä ja kaksi
metriä pitkistä sivuista. Lunta on paljon, ja miehet alkavat
vähentää vaatteita. Hiki tulee jo lumen luonnista. Sitten he
asettavat kehikon hautapaikan ympärille. Juha toteaa maan olevan
paksun roudan peitossa. Seuraavana on vuorossa laittaa käyntiin
aggregaattori, josta saadaan sähköä piikkausporaan. Juha alkaa
täryyttää maata murskaksi. Pepe ottaa lapion ja heittelee jäisiä
lohkareita haudan reunoille.
Niin työ etenee. Nuotiossa miehet
pitävät tulta yllä, paistavat makkaraa, käyvät autoa
käynnistämässä ettei moottori jäädy.Aurinko yrittää nousta kylmän
siniselle taivaalle. Silläkin on vilu, koska pian alkaa laskeutua
takaisin metsän reunaan.
Kaivuu jatkuu. Toppatakit on
riisuttu jo aikapäiviä sitten, eikä ole enää kaulahuivejakaan,
karvalakkireuhkat päässään ja villapuserosillaan he tekevät
tarmokkaasti työtä, jäisiä lohkareita lentää tiuhaan tahtiin.
Isohko kivi tulee vastaan ja se pitää räjäyttää. Juha hoitaa
tottuneesti homman. Hän poraa kiveen reiän, laittaa pienen
dynamiittipötkön siihen, nallin ja roikan. Virtaa tulee
aggregaatista. Seuraa räjähdys. Miehet tarkkailevat vähän
taaempana, ettei heille tapahtuisi mitään vahinkoa. Räjähdys on
saanut kiven lohkoiksi. He hyppäävät hautaan ja vääntävät
yhdessä isoimpia kiviä reunalle. Pienet kivenmurikat he helposti
heittelevät pois. Juha tasoittaa haudan pohjan ja mittaa syvyyden.
Hyvä, haudan syvyys on puolitoista metriä, niin kuin pitääkin.
Vielä lopuksi miehet asettelevat laudat haudan päälle.
Työ on tehty ja miehet lähtevät
kotiin. Ajomatka on jälleen pimeä.
Liisa
Voutilainen