Jouluaattoiltana emäntä viipyi viimeisenä tuvassa ja tarkisti
vielä, että pöydässä on riittävästi jouluruokaa ja -juomaa yökyöpeleille.
Kumman levottomasti väki nukkui juuri jouluyönä, vaikka tavallisesti uni tuntui
maittavan ja kuorsaus kajahteli kammareista läpi yön. Jos ei nukuta, on mukava
käydä nappaamassa vähän suolaista yöpalaa, kinkkua, joululeipää, silliä ... ja
huuhtaista ne alas lasillisella kotona pantua jouluolutta. Emäntä sammutti
huolellisesti soihdut ja päreet ja jätti vain pari talikynttilää valaisemaan
suurta tupaa.
Heti kun talossa oli tullut hiljaista, ilmestyi ensimmäinen
suipponokka lattialankun ja seinähirren raosta arvioimaan tilannetta.
Nokannipukka nuokahteli sievästi sivulta toiselle ja viiksikarvat värähtelivät
vikkelään. Ei näkynyt liikettä, ei kuulunut askeleita eikä tuoksunut ihmiselle.
Varovasti pieni yövieras siirtyi sisemmälle ja hänen perässään koko joukko
kotihiiriä.
Herkulliset tuoksut täyttivät tuvan. Vanha viisas tiesi, että
kerran vuodessa talonväki järjestää kunnon karkelot kaikille talon asukeille.
Ja siihen joukkoon hiiret mielellään laskivat myös itsensä. Seinänraoista se
oli jo nähty ja tuoksut tunnettu: tänään on se päivä!
Joukon etummaisena kulkeva vanha viisas vinkkasi perässä
tuleville, että reitti on selvä ja turvallinen. Koko hiirilauma ampaisi rajuun
ryntäykseen kohti joulupöytää toisiaan tuuppien ja innokkaasti vingahdellen.
Sukkelasti selvitettiin nousu pöydänjalkaa pitkin herkkuja notkuvalle
pöydänkannelle. Etummaiset ehättivät paistiastian kulmalle ja kaulaansa
kurkotellen nappasivat paistista maistiaiset pienillä, sievillä hampaillaan.
Paistiliemi meni sujuvasti suppusuulla imien.
Kaikilla oli kiire maistamaan joulupöydän herkkuja. Melkoinen
kuhina kävi ruoka-astioiden ympärillä, kun jouluvieraat säntäilivät kulholta ja
vadilta toiselle, naukkailivat pieniä suupaloja ja mutustelivat niitä suussaan
arvioivan näköisenä. Kohteliaasti kyseltiin vieruskaverilta: ”Viu, viu,
viiiuu?” Se on tietysti hiirien kieltä ja tarkoittaa suurinpiirtein: ”Miltä
ruoka maistaa?”
Suolaiset herkut alkoivat nopeasti janottaa, mutta juomista ei
ollutkaan niin helposti tarjolla kuin syötävää. Pari lasia oli puolillaan
oljenkeltaista joulujuomaa ja sama tuoksu tuntui tulevan myös isosta
kaatokannusta. Tarvittiin kuuden hiiren yhteisponnistus, ennen kuin toinen
juomalaseista saatiin vivuttua nurin. Juhlaväki ryntäsi ryystämään särvintä
pöydänkannelta.
Pikku vatsa alkoi pian täyttyä jokaisella. Tunnelma oli oikein
juhlava ja kohta kuului hiljaista hyräilyä sieltä täältä. Sittenpä tuvassa jo
raikui rytmikkäästi hiirien hilpeä joululaulu. Ensimmäiset kipaisivat
pöydänjalkaa pitkin lattialle ja siitä joutuin joulukuusen alle. Alkoi riemukas
joulukarkelo tuvan permannolla kuusenhavujen katveessa. Hiiret lauloivat yhteen
ääneen ja pyörähtelivät, leikittelivät ja tanssahtelivat pareittain, kolmisin
ja välillä suuressa piirissä kuusenjalan ympärillä.
Eipä pikku veitikoita tuntunut väsymys vaivaavan. Karkelot
kestivät ja kestivät. Välillä oli käytävä pöydällä kaatamassa toinenkin
olutlasi. Virkistyneenä voitiin jatkaa hilpeitä jouluhyppelyitä. Aamuyöllä
kaatui sitten hiirijoukon yhteisvoimin koko kannukin ja kaikilla oli kiire
pelastaamaan pöydänkannelle ja lankkulattialle valunut jalo joulujuoma.
Jossakin vaiheessa vanha viisas huomasi tuvan ikkunassa
jouluaamun kajon. Hän alkoi hoputella juhlijoita kotia ja omia petipaikkoja
kohti. Suurin osa hiiristä kyllä makasikin jo kyljellään tuvan lattialla, kuka
kuusen, kuka pöydän alla. Viimeiset valvojat herättelivät uupuneita
tovereitaan. Niitä, joita ei saatu hereille, raahattiin yhdessä lattiaa pitkin
hännästä vetäen. Hiljaa hiipien joukko varpasteli kotikoloihinsa alle sillan.
Antero Heikkinen