”Sanna sinä voisit mennä vintille
siivoamaan sivukkaat”, äiti sanoo minulle kahvipöydässä,
juuri kun olen päässyt kotiin syyslomalle. ”Sivukkaita ei ole
siivottu ollenkaa tänne muuton jälkeen. Muutostakin on kulunut
aikaa jo yli kymmenen vuotta. Vanhaa tavaraa, jota ei käytetä enää
koskaan, lojuu niissä epämääräisinä kasoina.”
Sivukkaaseen mennessäni meinaan aivan
tukehtua, niin tunkkainen on haju. Poltettavat täytyy laittaa
isoihin pahvilaatikoihin.
”Kylläpä minulla on urakkaa”,
ajattelen ahdistuneena. Pienet, suorakaiteen muotoiset sivukkaiden
ikkunat ovat rojujen peitossa. Ulkoa päin taloa katsellessa
näyttää, kuin ikkunoilla olisi kulmakarvat.
Ei muuta, kuin sekaan vaan. Raivaan
tietä sivukkaan perille asti ja havahdun, sillä edessäni on iso
puinen arkku. Päällä lukee: ”Ei saa aukaista”. Tietenkin se on
lukossa ja voin vain arvata, että avaimesta ei ole tietoakaan.
Pengon talon kaikki kaapit ja laatikot läpi, avainta vain ei löydy.
Koetan olla äidin suhteen varovainen, ettei hänelle syntyisi mitään
epäluuloja etsimästäni aarteesta. Silloin muistan, että
leikkimökissä meillä oli leikkiavaimena aivan oikea avain. Sillä
leikisti avattiin mökin ovi ja kauppaleikeissä kaupan kassa ja
sieltä se löytyy. Avain on lukossa olevan arkun avain.
Ja mitä arkussa on? Äidin musta
mekko, joka on ollut hänellä hääpukuna. Sieltä löytyy
korkokengät ja ihana, valkoinen alushame sekä yöpaita. Arkusta
löytyi vielä pieni koristerasia ja avaan sen. Sieltä ilmestyyy
sormustin, jonka työnnän sormeeni.
Hupsista heikkaa!
Huomaan olevani äidin ja isän
hääjuhlassa, jossa ylistystanssi on juuri menossa. He tanssivat
iloisesti ja kiittivät Jumalaa siitä, että ovat löytäneet
toisensa. Ylistyslaulua soittaa harmoonilla koulun opettaja. Psalmi
68:n sanoin lauletaan: ”Laulakaa Jumalalle, soittakaa hänen
nimensä kunniaksi, ylistäkää häntä, joka kiitää
pilvivaunuillaan. Herra on hänen nimensä, iloitkaa hänen
edessään.” Äidillä on korkokengät jalassa ja musta
hääpuku yllään. Valkoinen brodyynipitsinen alushame ihanasti
pilkahtelee mustan puvun alta. Isä on komea ja rakastuneen
näköinen, yllään sotilaspuku. Ilo siivittää koko häähuoneen,
jossa kädet ylhäällä, välillä pyörähdellen ylistään
Jumalaa. Näen hääjoukossa Mumman ja Paapan sekä isän äidin,
Mummun. Hekin tanssivat, mutta vain ollakseen mukana toisten ilossa.
Luokka on valmistettu häähuoneeksi. Kaikki tanssivat, ylistävät
ja kiittävät heidän Herraansa Psalmin 68 jatkuessa:”Ylistetty
olkoon Herra päivästä päivään. Meitä kantaa Jumala, meidän
apumme. Jumala on meille pelastuksen Jumala. Herra, Herra pelastaa
kuolemasta.”
Psalmi 68 jatkuu edelleen: ”Jumala,
minun kuninkaani, kansa näkee pyhäkössä sinun juhlakulkueesi.
Laulajat kulkevat edellä, jäljessä soittajat, keskellä kulkevat
neidot rumpua lyöden. Ylistäkää juhlissanne Jumalaa, ylistäkää
Israelin lähteiden äärellä.”
Nyt juhlaväki asettuu ympyrän
muotoon, he pitävät käsiään toistensa olkapäillä ja alkavat
tanssia horatanssia. Kaikki näyttävät osaavan askeleet ja harmooni
soi kovasti ja ilohuudot kaikuvat kauas.
Hupsista heikkaa!
Olen sanaton. Mietin, miksi, uskosta on
tehty niin vaikeaa ja monimutkaista. Raamattu pursuaa ylistystä.
Uskovien yhteys on ylistystä. Kaikki uskossa on niin kaunista ja
turvallista.
Kuuliaisena äidille, laitan
lomapäivinäni sivukkaat järjestykseen ja sieltä vien paljon pois
poltettavaksi. Mutta löytämäni arkun suljen huolellisesti ja
avaimen vien leikkimökkiin.
Liisa Voutilainen