Linja-auto seisoo kirkon edessä ja ottaa sisäänsä
matkakasseja kantavia ikäihmisiä. On mitä kaunein päivä. Sanna, diakonissa
lukee ilmoittautuneiden listaa ja huomaa, että kaikki ovat paikalla. Kun auto
käynnistyy, pöräyttää se mustan savun ilmaan kääntyessään Viipurinkadulle.
Ollaan menossa kohti leiripaikkaa, Suomusjärven vanhaan pappilaan. Eletään vuotta
1970.
Matkalla lauletaan niin kesäisiä virsiä kuin
kansanlaulujakin, sellaisia, joita osataan ulkoa.
Ensin kokoonnutaan pappilan terassille, josta on tehty
kesäinen ruokailupaikka.
” Tervetuloa kesäleirille,” Sanna aloittaa. ”Leirimme teema
on luonto, pihapiirissä olevat puut ja kukat sekä linnut.”
Juodaan tervetulokahvit kanelilta tuoksuvien korvapuustien
kera.
Jokainen löytää vähitellen oman sänkynsä. Siinä sitä sitten
ollaan, kuin sillit suolassa, mutta eihän tänne makoilemaan ole tultukaan.
Sanna kulkee posket punaisena keittiön ja terassin väliä.
Toinen vetäjä, naislehtori Maija sanoo, että annetaan Sannan juosta louksuttaa,
he kuitenkin laulavat alkajaisiksi
ruokavirren: ”Nyt silmäin alla Jeesuksen –”
Vanhalta saunalta tulee hieno, palavan koivupuun tuoksu.
” Täällä on vehmaita puita paljon. Tuonne alarinteeseen päin
katsoessamme, näemme yhden, korkean metsälehmuksen. Pappilan lehmusta ihaillaan
ja siitä paljon tarinoidaan. Sen toinen
nimi on niinipuu. Puun muhkuraisessa rungossa on ensin kaarnaa ja sitten
niintä, jota on käytetty hyvin moneen tarkoitukseen,” Sanna esittelee.
Rinteellä on myös mahtavia kuusia ja paljon koivuja.
Illalla saunoessaan kaupunkilaismummot sanovat tätä
odottaneensa. Vihdan läiske kuuluu pitkään saunasta, sitten he istuvat
höyryävinä ulkona olevilla penkeillä. Kaikki ovat hyväntuulisia ja iloisia.
Papoilla on vuoro naisten jälkeen. Heitä on vähemmän.
Seuraavana päivänä katsellaan ja seuraillaan leiripaikan
lintuja. Linnut alkavat jo aamuvarhaisesta valtavan konserttinsa. Jotkut
sanovat niiden häiritsevän yöuntakin.
Illalla kerrotaan havaintoja, lausutaan teemaan sopivia runoja ja
lauletaan kesästä. Havaintoja on tehty muun muassa haarapääskysistä ja kuultu
satakielen kaunista laulua. Käkikin on
kukkunut.
Yksi pappa kertoo seurailleen innokkaana lintuja
kotipihallaan.
”Oli se mahtavaa, kun västäräkki ilmestyi pihallemme. Se on
kesänmerkki. Tsilip, tsilip, se sirkutti,” hän muistelee. Toinen pappa kertoo,
kuinka oli päässyt lähelle harakanpoikasta, joka katseli ihmeissään häntä
nuoressa heinikossa. Äitiharakka oli hetken kuluttua antanut teräviä
sirahduksia, ylhäältä männyn latvasta. Poikanen oli aistinut vaaran ja lähti
viipertäen marjapuskien suojaan.
Yksi päivä on kukille. Löydetään nupuillaan olevia
kissankellojen ja päivänkakkaroiden alkuja.
Iltakahveilla teologi juttelee kevään keltaisista kukista ja
miten kauniin kimpun hän niistä tekisi. Siinä olisi ensin matalia ja
vaatimattomia kevätlinnunsilmiä. Sitten sommiteltaisiin kimppuun
mukulaleinikkejä, pikkukäenrieskoja, rentukoita, leskenlehtiä, keltavuokkoja ja
keskelle isoja kevätesikoita. ”Kevätesikko on Ahvenanmaalla yksi yleisimmistä
kevätkukista,” teologi sanoo. Yksi
leiriläinen haluaa lausua Mirjami Lähteenkorvan runon Niityn kukat:
--”Jumala on kulkenut tästä
kukkivan niityn yli.
Kimaltaa nurmen syli
nyt kastepisaroin
--aurinkoa tulvillaanon leinikit
-- ja kissankello kuulas on kuin taivas varjoton ”--
Liisa Voutilainen
17.5.-19