Kevät, ”toivon ja lempen aika” syleilee luomakuntaa. Purot ja
ojat virtaavat yhä kiihkeämmin. Kukat ja mehiläiset, pesää rakentavat linnut ja
kevätahavaan pölläyttelevät hedekukinnot tuovat mukanaan kiihkon ja kiiman
tunnelmaa. Ihmiset heräävät talvihorroksestaan ja katselevat toisiaan kuin
uusin silmin, hormonimyrskyn hehkeyttäminä, valmiina uusiin avauksiin, uusiin
seikkailuihin.
Eija oli ollut mukana partioleirin henkilökunnassa jo aiempina
vuosina ja tiesi, mitä mahdollisuuksia pesti tarjoaisi. Hän tutustui heti
paikkakunnalle saavuttuaan osuuskaupassa mielenkiintoiseen, pitkään ja komeaan
viikinkiin, joka oli siellä myyjänä ja ilmoitti nimekseen Aleksi, kun Eija sitä
nimenomaan häneltä kysyi. Eija lahjoitti Aleksille kauneimman ja viettelevimmän
hymynsä. Mies punastui ja alkoi hämillisenä touhuta papereidensa kanssa.
Mutta sitten Eija tapasi Laurin, leiripäällikön,
tummakulmaisen, hymyilevän adoniksen, joka tuoksui mystisellä tavalla hyvin
miehekkäälle. Eija meni aivan sanattomaksi miehen läheisyydessä, hänen
jaloistaan katosi voima ja hän olisi varmasti lyhistynyt lattialle, ellei olisi
voinut istuutua leiritoimiston penkille. Ihastus syntyi hetkessä ja muutamassa
päivässä se muuttui rakkaudeksi. Eija oli vakuuttunut siitä, että hän halusi
Laurin omakseen.
Koska Lauri ei osoittanut mitään erityistä kiinnostusta Eijaa
kohtaan, hän päätti järjestää itse asiat oikealle tolalle. Hän ilmestyi miehen
eteen vähän väliä, milloin mistäkin syystä, hymyili kauniisti ja yritti saada
hämillistä punaa poskilleen. Lauri oli kyllä ystävällinen, mutta sen syvempiä
kiinnostumisen merkkejä hänessä ei näkynyt.
Eija päätti tehostaa toimiaan. Hän oli huomannut, että Lauri
käy joka aamu saunarannassa uimassa. Niinpä neito livahti varhain aamulla
rantaan mukanaan pyyhe, mutta ei uimapukua. Kun hän näki rantapusikoiden yli
Laurin leiritoimiston rappusilla, hän riisuuntui nopeasti ja pulahti laiturilta
veteen. Mies huomasi hänet vasta kun oli jo uimahoususillaan kävelemässä
laiturin päätä kohden ja sanoi naiselle kohteliaat huomenet. Laurin hypättyä
veteen Eija nousi järvestä ja kiiruhti saunan terassille. Tietysti mies sattui
katsomaan rannalle juuri silloin ja näki yllätyksekseen naisen paljaan selän ja
valkoiset pakarat keikkumassa kohti saunan terassia.
-Ei saa katsoa, Eija huusi, kääntyi tarkistamaan, mitä mies
teki ja kietoutui sitten pyyhkeeseensä.
No, ei mies paljon katsellutkaan, pyyteli vain anteeksi ja
suoriutui vähäeleisesti työtehtäviinsä. Eija ei aikonut luovuttaa. Päinvastoin,
hän päätti yrittää kovemmin. Seuraavana yönä leirin päälle jyrisi järveltä
ukkosmyrsky. Eija nousi vuoteesta ja hipsutteli lyhyessä yömekossa Laurin
huoneeseen. Ovi ei ollut lukossa, joten hän livahti muitta mutkitta sisään ja
kysyi herttaisesti, saisiko hetken istua miehen seurassa, koska pelkäsi niin
kovin ukkosta. Lauri suostui tietenkin ritarillisesti ja kun Eijaa alkoi paleltaa,
hän päästi naisen viereensä peiton alle. Hetken kuluttua Eija jo kietoutui
kiinni Lauriin ja tunnusti kiihkeästi rakkautensa.
-Kuule Eija, Lauri sanoi vakavana. -Tiedätkö, että rakastuminen
on vain mielenhäiriö. Ihmisen harkintakyky katoaa ja hän on ihan vaistojensa
vietävissä, ikiaikaisten viettiensä orja. Niin kuin eläin. Kai sinä tajuat,
että minä en halua muuttua eläimeksi!
Eija tajusi. Ja palasi vähin äänin huoneeseensa. Seuraavana
päivänä Eija tarjoutui tekemään leirin ruokaostokset kirkonkylän kaupasta. Kun
myymälässä ei näkynyt ketään, Eija kurkisti varaston puolelle. Ja mitä hän
siellä näkikään: Aleksi ja Lauri … Voi sitä kevättä. Ja voi voi koko keväistä
luomakuntaa!