Sanomalehti Karjalaisen lukijamatkalle lähdimme
Joensuusta. Muistan lentomatkasta ilmakuopat jotka ukkosenilmat saivat aikaan.
Joku tiesi että Rhodoksen lentokenttä on hankalan pieni. Miehet lisäsivät
vielä, kuultuaan koneen kapteenin olevan nainen, arvelujaan kuinka mahtaa
onnistua laskeutuminen.
Hyvin pääsimme maanpinnalle ja majoituimme saaren
idänpuoleiseen kärkeen hotelli Kaktukseen.
Kaupungissa oli paljon katsottavaa ja
eksotiikkaa meille vähän maailmaa nähneille. Mieheni varsinkin oli kiinnostunut saaren pitkästä
vaiherikkaasta historiasta. Kun yhtenä päivänä palasimme retkeltä huomasimme
Turkin puolella taivaan olevan uhkaavan tummanphuva ja salamoiden välähtelevän
yhtenään. Ei mennyt paljonkaan aikaa kun hotelli oli ukkosmyrskyn keskellä.
Jatkuva valtava jyrinä ja salamoiden välähdykset, rankkasade, myllertävä
myrskytuuli ja aaltojen pauhu ympäröi meidät paina-jaismaisena. Vedin verhot
tiukkaan ikkunan eteen ja huolestuneena kyselin pitäisikö sieltä
seitse-männestä kerroksesta lähteä alakertaan jos vaikka tulee tulipalo.
Pelottikin silloin mahdottomasti. Vaikka en ukkosta yleensä pelännyt.
Kunnioitin mahtavaa luonnonvoimaa.
Aamiaisella eräs sodassa ollut mies ihmetteli myrskyä ja sanoi ettei
tykistökeskityskään ollut noin voimakasta kuin eilinen ukkosjylinä.
Lähdimme ostoksille tuliaisia etsimään.
Paluumatkalla laattapolkua pitkin selitin jotain näkemääni ja sandaalin kärki
osui sateen siirtämän laatan reunaa. Siinä sitten rämähdin nenälleni oikein
voimalla. Silmälasit naarmutivat pilalle ja sanka löi nenäluun poikki. Mieheni
oli aivan kauhuissaan verisestä naamastani. Jotenkin selvisimme hotellille ja
sieltä hoitoon ruotsalaiselle ylelliselle klinikalle. Tutkimusten jälkeen sain
lähetteen paikalliseen sairaalaa röntgeniin. Se olikin melkoinen
kokemus. Jouduin makaamaan metalliselle pöydälle ja mielessä vilahti, että
siinä ennen maannaeet eivät varmasti kaikki olleet eläviä.
Olin
niin pökerryksissä etten muuta sieltä muista.Seuraava päivä meni loikoillessa.
Onneksi oli varalasit mukana ja pystyin lukemaan. Mutta naamani oli kuin tappelussa
olleella. Kumpikin silmä oli mustana ja pottunokkani turvoksissa ison laastarin
alla. Mieheni sai kuulla kaikenlaisia letkauksia tyrmäysvoitos-taan ja
kysymyksiä miten hän asian kotona selittäisi. Onneksi pahimmat turvotukset ja mustelmat
hävisivät jollakin paikallisen apteekkarin ihmevoiteella ja loppu
peitevoiteella ennen kotimatkaa.
Ehkä tapaus opetti katsomaan vähän tarkemmin
eteensä. Mutta ukkosenilmaa en pelkää sen enempää, vaikka sen pystynkin
määrätynlaisella päänsäryllä ennustamaan. ( Uskokaa tai olkaa uskomatta !)
Kerttu Miettinen