Olen järjestellyt paikkoja kuntoon,
niinkuin aina ennen baarin avaamista.
Menen ovea aukaisemaan. Siellä
odottaakin kaksi vanhusta neilikat rinnassaan. He olivat tavanneet
ensikertaa hetki sitten ja tuntomerkiksi olivat laittaneet punaisen
neilikan rintaansa. Eevertti oli odottanut uutta ystäväänsä
pitkän tovin, josta hän jutteli sisääntullessansa.
Ohjaan heidät istumaan tyhjän baarin
ikkunan edessä olevaan pöytään.
-Saisimmeko kahvia, minulle maidolla ja
Eevertti juo kuulemma kerman kanssa, nainen pyytää.
-Tämä on aivan liian laihaa, aamulla
kahvin pitää olla vahvaa ja kuumaa, parpattaa Tekla.
Katselen paria sivusta. Huomaan, että
mummon käsi tärisee ja kahvia läikkyy rinnuksille. Pappa ottaa
nenäliinansa ja alkaa pyyhkiä sesten kahviläikkiä.
-Älä nyt vitsi, Tekla virnistää,
juodaan nyt vaan kahvia. Eevertti-pappa alkaa siirtää tuolia
lähemmäksi ja niinpä tietenkin, -melkein täynnä oleva kuppi
lentää lattialle ja särkyy pirstaleiksi.
-No, ei se mitään, sanon ja riennän
siivoamaan.
-Eevertti ei se mitään, Tekla-mummo
sanoo ja haukkaa pullaa. Mitä nyt? Hän rupeaa yskimään, henki
aivan vinkuu, ihan kuin tukekehtuisi. Tilanne näyttää pahalta.
Riennän apuun ja alan hakata mummon selkää tosi toimin.
-Kiitos, nyt helpottaa, Tekla sanoo ja
rakastuneet katsovat toisiaan hellästi silmiin.
Voi järkytys, nyt he alkavat
halaamaan, ja lentävät baarin lattialle pitkin pituuttaan.
-Tilaan ambulanssin, sanon kuuluvasti.
Se tuleekin nopeasti pillit vinkuen. Ensin kannetaa autoon Eevertti
ja sitten Tekla.
Huokasen helpotuksesta ja otan itsellen
kupin kahvia.
Liisa Voutilainen