Entä, jos ei tee virheitä. Oikeastaan kaikkihan niitä tekee.
Nyt arestiajalla olen tutkinut kirjakaappiani ja laatikoita,
kun en ole voinut hakea kirjastosta kirjoja. Löysin päivyrimuistioni vuodelta
tuhatyhdeksansataayhdeksänkymmentakaksi ja suoraavalta vuodelta olevan pikku
muistikirjan.
Tuolla ajalla ja vähän aikaisemminkin pidin Aale Tynnin
runosta Kaarisilta. Aloin kirjoittaa osaston päivyriin päiväyksen alle jonkun
ajatelman tai runonpätkän lähes päivittäin. Aloin tuon Kaarisillan säkeillä.
"Sillä kaikilla ihmisillä on ikävä päällä maan ja
kaarisillalle he tulevat ahdistuksissaan" Rakenna siis siltoja.
Nämä päivyrin kirjoitukset kiinnostivat työkavereitani. Tuli
huomatuksia suullisesti ja kirjallisesti myönteisiä ja negatiivisiä. Jos joku
päivä kirjoittanut en kirjoittanut, siitä ei pidetty. Joku huomautti "miksi rakentetaan enemmän aitoja kuin siltoja?" Vastasin"Voi laps pien, aitoja on helpompi rakentaa, ei
tarvitse kuin itsekkyyden risuja.mutta siltaan tarvitset osan omasta
sydänmestäsi. Olen rakentanut siltaa jo lähes kuukauden, yrittänyt, ei ole
kuin ohut rihma sillaksi."
Näin muodostui nimimerkkit keksimäni "omatunto ja taivasosuus
, he eniten kommentoivat tai olin heitä loukannut sanoillani. Omatunto kirjoitti eräänä päivänä, että tällä viikolla on
kaarisilta vähän edistynyt, sillä rimojen sijasta on tullut pari lankkua. Olin ollut vähän kiukkuinen tai pahalla tuulella ja myös
toiset. Kaarisillassa sanotaan ,että ihmiset tulevat multaisin anturoin.
Pitäisikö silti jaksaa?
Kaarisillan palkit pettävät, jos niitä ei ole vahvaksi
rakennttu.
Nyt lukiessani noita kirjotuksia tulee mieleen ettei ihan
turhaa ollut tuo kirjoittelu. Se rakensi kummasti hyvää keskustelua ja muuta
mietiskelyä itsekunkin mielessä. Lähensi meitä. Eniten apua sain minä itse.
Vuoden lopussa työtoverit ostovat minulle ihan pienen kirjan, johon voin kirjoittaa. Se tuli täyteen vuoden aikana ja olen sitä myös
selaillut. Kerrottiin vielä olisi ollut uusi kirja ostettu, mutta ei tiedä sen
kohtalosta.
Nämä kaksi ovat olleet näin jälkeen päin aarre.Herättää
paljon muistoja.
Taivasosuus kirjoitti, kun olimme kirjoitelleet lähes
puolitoista vuotta: "Älä Maija anna toisten ihmisten samentaa ajatuksia, älä
välitä. Tämä elämä sittenkin on ainutkertainen ja oikeastaan suurimmaksi osaksi
aika ihan siedettävä. Me ihmiset olemme heikkoja raadollisia yksilöitä.Tuskin
aina tarkoitamme niin pahaa kuin tulemme tehneeksi tai sanoneeksi. Pidähän
lippu korkealla."
Vuoden tuhyhdeksänsataa yhdeksänkymmentäkolmen lopussa olen
kirjoittanut, että ei se kaarisilta ole ihan rankentamatta, vaikka säröinen se
on kovasti. Uusia kaarisiltoja ja
yhteyksiä ensi vuodelle ja meille kaikille työtä yhteisymmärryksessä."
Näin kirjoitin lopuksi:
" siis kaarisilta tee...joka syvyyden ylitse lakkamatta
valoa säteilee... ei mikään kimalla kauniimmin kuin puhtaat kyyneleet."
Kaipauksenko kyyneleet?
Maija Silmärinen