Tämä on niitä varhaissyksyn ihania päiviä, aurinko
paistaa ja sää on kuin jäätelöannos! Kermavaahdon alta paljastuu makeaa hilloa
ja kylmää herkkua. Eipä ihme, että ihmiset herkuttelevat alkusyksyn auringosta.
Torilla
kävelee Espoon Westendissä asuva tyylikäs rouva, kaapunnintyttö, joka halusi
unohtaa kauhean murteensa. Savolle etelän ihmiset hymähtelevät ja löyhkänä
pitävät. Veri on vettä sakeampaa ja hänen mieli halajaa lapsuudentorin vilinää
katsomaan ja tuttuja tapaamaan. Toisaalta kuinka Savon kuuleminen korvia hivelee.
Kerran vuodessa hän saapuu mualiman navalle verestämään muistojaan. Junassa
viimeistään Mäntyharjun kohddalla vesi herahtaa kielelle, kun hän muistelee
miten ihanille Hannan munkit ja lihapiirakat maistuivat. Niitä oli tapana ostaa juoksutuntien tai
pitkien välituntien aikana.
Kotimaiset
omenat ovat päässeet ihmettelemään torin vilskettä. Mehua pursuvista
syksynherkuista tulvii imelä tuoksu torikansan sieraimiin. Omenoiden ja muiden
hedelmien tuoksuihin sekoittuvat: kahvin, makkaran, munkkien, voissa
paistettujen muikkujen ja muiden herkkujen tuoksut. Torin yllä leijuva tuoksu
on kuin läheisen pitserian suosikkiannos quattro stagioni. Tori on kaikkea muuta kuin
siperialainen lentokenttä.
Rouva
on kovasti yrittänyt, ettei häneen vaan Savo tartusi. Pari kertaa on päässyt
pari lipsahdusta, mutta hän on terästäytynyt ja pystynyt välttelemään näitä
rumia sanoja.
Omenien
viekoitteleva tuoksu ohjaa rouvaa kohden myyntikojua. Tuoksua ajatellessa
hänelle tulee mieleen Raamatun kertomus miten Eeva viekoitteli Aatamin syömään
omenan. Jos tuoksu on ollut näin taivaallinen, niin ei ole ihme, että miespolo
lankesi ensimmäiseen syntiinlankeemukseen.
Sanavalmis
miesmyyjä puhuu leveää Savoa. Hän täyttää muovikassiin syöntikypsiä omenia ja
punnitsee hedelmien painon. Rouva kaivaa käsilaukustaan pankkikortin. Hän on
yrittänyt välttää murretta, mutta kauppiaan puheen leveys nostaa lapsuudessa
opitun huulille. Pankkikorttia heilutelleen rouva kysyy:
–
Voipko villauttoo?
–
En voi, vastaa hämillään oleva kauppias. Nyt rouva puolestaan hämmentyy. Hän
saa korjattua puheensa säädylliselle kielelle:
–
Minä tarkoitin, että toimiiko teillä lähimaksu?
–
Joo, kääp se hyvinniin. Minä vuan taisin kuulla jottain muuta.
Rouva
maksaa ostokset lähimaksulla ja korvat punaisena poistuu enempiä kyselemättä
torin vilinään.
Keijo Karhunen