Iiris
katselee rakastavin tuntein ikkunasta miten Kake siivoaa autotallia. Naisen
silmät tuikkivat pieniä vaaleanpunaisia sydämiä. Kake on jo jonkun aikaa lastannut kaikkea
tarpeetonta Volvon kätköihin. Kuulas marraskuun päivä alkaa vähitellen kääntyä
iltaan.
Voi tuota mussukkaa, ajattelee Iiris. Aina
se on touhuamassa jotain. Voi miten minä olen kiitollinen Kakesta. Suuri rakkauteni. Lapset ovat jo aikuisia ja
heillä on kaikki mallillaan, tienaavatkin enemmän kuin mitä me saamme eläkettä.
Hyvä niin. Keväällä saimme valmiiksi
omakotitalon lähelle Kaken kotipaikkaa.
Kyllähän minä alkuun emmin! Minua kaupunkilaistyttöä arvelutti muuttaa maalle.
Kauaksi kaikesta. Ihanaa täällä on ollut. Kake on valmiina viemään minut
kaupunkiin jos vaan vähänkin vihjaan. En ole tuntenut täällä maaseudun rauhassa,
järvenrannalla muuta kuin onnentunteita. Ei minua ole pelottanut silloinkaan
kun olen ollut yön yksin. Kakella oli sellainen työ, että hän oli melkein
korvaamaton. Mitähän tumpeloita siellä on kun joutuvat melkein viikoittain
kutsumaan hänet laittamaan solmuun menneitä asioita kuntoon. Rahaahan se
toisaalta tietää. Kake on lupaillut, että talven kylmillä lähdetään jonnekin
kauas lämpimään.
Mitä kumma se nyt kantaa tuolta saunasta?
Kaipa Kake on löytänyt jotain lumppuja poisvietäväksi. Voi kun ei väsyttäisi
itseään liikaa. Kaken päätä on viimeaikoina särkenyt usein ja se ei ole
jaksanut paljon jutella. Jotain kummaa se kantaa. En saa selvää, kun ilta on
kadonnut horisonttiin. Kake saisi tulla sisälle. Minulla on tässä iltatee ja
juustoleivät valmiina. Kai kulta on kutsuttava sisälle. Ei se huomaa ajan
kulumista, kun on keskittynyt töiden tekoon
Lopultakin Kake tulee. Mitä ihmettä se
oikein meinaa? Sehän on laittanut paremmat vaatteet ylleen. Toivottavasti eivät
ole kutsuneet sitä taas töihin? Hiljainen se on. Taitaa olla väsynyt. Koskeekohan
taas päähän. Mikähän sillä on. Ihan äänettömänä katsoo telkkarista Kauniita ja
rohkeita. Kyllä sille näkyy maistuvan iltapala. Tein vielä hedelmäsalaattia,
siitä Kake tykkää. Nyt se nousee ylös, mikä sillä on?
– Minä lähden nyt, sanoo Kake.
- Arvasinhan minä, töihin kutsuivat. Väsyttää
itsensä vielä: – Taasko töihin! Aamullako tulet?
– En tule. Minä lähden lopullisesti!
–
Mihin?
–
Pois täältä. Minulla on kaupungissa uusi nainen. Me saadaan lapsi. Olen
lastannut autoon henkilökohtaiset tavarat. Noniin nyt minä lähden. Hei vaan.
Keijo
Karhunen