” Pappa soitti juuri ja kertoi
tulevansa Mamman kanssa parin päivän kuluttua meille vierailulle
viikoksi”, Ville kertoo puhelun jälkeen. Minulla räjähtää
päässä. On keväänlopettajaisia ja retkiä ja meillehän tulee
minun entisiä työtovereita vieraiksi. ”Miksei Pappa ole
aikaisemmin soittanut”, sanon suoraan, suorastaan järkyttyneenä.
”Niin, sinun sukulaisia meillä on käynyt tuhkatiheään, että
minunko vanhemmat eivät saisi tulla? Soitankin Papalle, että älkää
tulko, ei oteta vastaan”. Totta se on, etteivät Villen vanhemmat
ole käyneet meillä täällä, Keski-Suomessa oloaikana.
Häissämmekään he eivät olleet ja siitäkin on jo kaksi vuotta.
”Älä nyt, totta kai me vanhempasi otamme vastaan”, sanon
Villelle, mutta hän on pahoittanut mielensä.
Istun keittiön pöydän ääreen ja
alan miettiä. Ensin pitää peruuttaa työntovereiden vierailu ja
sitten järjestellä työasioita. Kevätkausi loppuu vähitellen
seurakunnassa, niin kuin muuallakin ja siirrytään kesäkauteen.
Tässä vaiheessa on monenlaisia kevätjuhlia ja retkiä. Olin
suunnitellut, että suursiivoan kotini, kun työni vähän helpottuu.
Mamma on pitänyt kotinsa aina nukkekotina.
Rupean siivoamaan. Olohuoneen yksi sivu
on täynnä ikkunoita ja niistä aloitan. Etenen siivoamisessa siinä
vauhdissa, että henki meinaa lähteä.
Mietin Villen vanhempia. Mamma on
jäänyt jotenkin tuntemattomaksi. Kun Ville vei minut ensimmäisen
kerran heille, Pappa avasi oven ja näin Mamman istuvan
kiikkutuolissa ikkunan edessä. Hän hymyili, mutta ei puhunut
mitään, katseli vain minua. Yht`äkkiä hän nousi tuolistaan ja
tuli luokseni, hipelöi vaatteitani ja sanoi: ”Skön”. Mamma on
suomenruotsalainen. Pappa keitti kahvit ja oli iloinen
vierailustamme. Ville kertoi kerran, että Mamma oli sukkaa
neuloessaan tehnyt kantapäähän peukalon.
Pappa pakkaa keskittyneesti
matkalaukkua. Mammasta ei ole apua, hän on tiellä vain. Kun Pappa
lähtee kauppaan, Mamma ottaa kaikki vaatteensa matkalaukusta ja
laittaa ne sievästi henkariin ja kaappiin. Palattuaan Pappa suuttuu:
”Niin ei saa tehdä, en jaksa sinun kanssa”. Mamma on hämillään
ja joutuu kiikkutuoliin. Seuraava yö menee huonosti. Jostain syystä
Mamma ei saanut nukutuksi sen enempää kuin Pappakaan. Aamukahvin
jälkeen he ovat valmiita matkaan.
He nousevat raitiotievaunuun ja
matkaavat asemalle. Pappa kantaa matkalaukkua ja pienenpää kassia.
Mammalla on kädessään rakas laukkunsa. He nousevat junaan ja
löytävät omat paikkansa. Pappa kurkottelee ja yrittää laittaa
isoa matkalaukkua ylähyllylle. Vihdoin hän saa tavarat paikoilleen
ja ryhtyy ottamaan perperiä päältään, kun huomaa Mamman
kadonneen. Hän kulkee pitkin junan käytävää ja huhuilee häntä,
juoksee läkähdyksissään. Missä on Mamma? Ei kuulu, eikä näy.
Hän kyselee ihmisiltä, esittelee tuntomerkkejä, ei, kukaan ei ole
nähnyt. Juna kuulutetaan lähteväksi. Pappa tulee paikalleen,
sieppaa takkinsa ja kurkottelee ylähyllylle laukkua ja ehtii junasta
juuri, kun se on lähtemässä.
Ville lähtee hyvissä ajoin
lähikaupunkiin vanhempiaan vastaan. Olin saanut kotini kuntoon ja
suunnitellut ruokatarjoilun. Työvelvoitteiden uudelleen järjestely
oli hankalaa niin lyhyellä ajalla, mutta kaikki on nyt hoidettu.
Mitä on tapahtunut? Ville tulee
autollaan yksin. Hän kertoo minulle, ettei junasta tullut hänen
vanhempiaan. Hän oli soittanut lähimmästä puhelimesta isälleen.
Pappa oli sanonut Mamman kadonneen ja antaneensa katoamisilmoituksen
poliisille ja että häntä etsitään.
Kevätkesän ilta laskeutuu Helsingin
ylle. Pappa seisoo epätoivoisena ikkunan edessä ja katselee
puistoon päin ja samassa hän huomaa Mamman kävelevän suoraa
puiston halki kohti kotia.
Liisa Voutilainen