Oli jouluyö. Oppilasmammamme sisar Inkeri oli tuonut asuntolamme
puolelle pähkinöitä, hedelmiä ja makeisia sekä juotavaksemme jouluglögiä. Hän
halusi näin haihduttaa koti-ikäväämme ja tuodakseen meille joulun tunnelmaa.
Istuin Mirjamin, Arjan ja Lean kanssa yhdessä hiljaisina. Osastoilla
harjoittelumme oli määrätty joulun ajaksi. Tämä joulu oli erilainen meille
jokaiselle. Kotiin oli ikävä, mutta ajattelin
siinä istuessani, kuinka rakkaiksi oppilastoverini olivat tulleet. Tämä oli nyt
minun perhettäni tällä kertaa.
Kynttilä paloi
pöydällä. Joulukuinen sini siivitti Diakonissalaitoksen pihan
kauniiksi. Vaikka olin ollut talossa jo vuosia, en ole voinut unohtaa ensimmäistä
kertaa laitoksen pihalla. Silloin se hurmasi minut, muutti suunnitelmani aivan
uusiksi.
Katselin nytkin valoisia ikkunoita ja tiesin, että niiden
takana oli paljon elämää. Olinhan ollut
oppilaana monilla sairaalan osastoilla.
Ensimmäisessä kerroksessa oli kirurginen osasto ja sisar
Aini, osastonhoitaja. Voi, kuinka me pelkäsimme häntä. Hänellä oli tapana
nolata ja huutaa täyttä kurkkua meille oppilaille: ”Minä en jaksa enää teidän
kanssanne”. Minäkin sain osani, kun istuin välinehuollon pöydällä. ”Ja sinäkin
sisar Sanna, kohta valmistut, etkä tiedä hygieniasta mitään”. Hän kyllä katui
huutamistaan ja toi minulle jäätelöä, jota söimme kahdestaan. Niin kylmää
jäätelöä en ole koskaan saanut.
Kirurgisen osaston yläpuolella oli leikkaussali. Vaikka
osastoa pidimme vaativana, muistan aina harjoittelujaksoni hyvänä. Olin
pukeutunut steriliksi: Pessyt käsiäni kaksikymmentä minuuttia, saanut valkoisen
suojatakin ylleni ja laittanut maskin suun eteen, kun leikkaava kirurgi sanoi,
että onhan tuossa oppilas. Kirurgiaa avustava lääkäri ei ollut tullut. Bänksit tutisivat käsissäni, sillä struumaleikkaus oli
hyvin verinen. Kaikki meni kuitenkin normaalisti. Leikkauksen loputtua kirurgi kiitti
minua, että olin ollut hyvä, kiitos!
Jäin kaipaamaan Diakonissalaitokselta kaikkea. Kun kuljin
oppilaana viimeisen kerran sairaalan puolelta ylös asuntolaan, luin
kierreportaiden seinän puolelle taidolla kirjoitetun lauseen: Kantakaa toinen toistenne taakkaa.
Tässä on elämääni varten evästä.
Liisa Voutilainen
.
.