Avaan silmäni. Kello on vasta kuusi. Minkäs sille voi, että olen aina ollut aamuvirkku. Kodinhoitaja tulee vasta yhdeksän jälkeen auttamaan minua pukeutumisessa ja aamupesussa. Kodinhoitajia on niin vähän, että mikäli jotain asiaa eivät robotit pysty hoitamaan, pitää apua odottaa tuntikausia. Napsautan radion päälle ja alan kuunnella aamuhartautta. Loppuvirsi on hädin tuskin loppunut, kun keittiöstä kuuluu huhuilu:
- Kiitos, Marke, olitpa reipas tänä aamuna, hymyilee robotti ja sulkee luukkunsa.
-
Minkä vuoksi noiden vehkeiden pitää puhua kuin
pienelle lapselle, tuumaan ärtyneenä. Vaikka kyllä tästä robotista on paljon
hyötyä. Se muistaa puolestani kaikki lääkkeiden ottoni ja ilmoittaa myös
ruoka-ajoista. Aina en muistaisi syödä, ellei se muistuttaisi asiasta
lapsuuteni vellikellon äänellä.
Kun olen hakenut aamun sanomalehden postiluukusta ja istuutunut sitä lukemaan, soi puhelin. Tytär siellä soittelee. Asetan virtuaalilasit päähäni ja vastaan puhelimeen. Siinä sitten Tuija istuu hymyilevänä vieressäni ja kyselee, kuinka yö on mennyt. Hän näyttää niin elävältä, että vaistomaisesti ojennan käteni silittääkseni hänen poskeaan. Käsi tapaa kuitenkin tyhjää. Tyydyn siis vain juttelemaan, onhan tämä kuitenkin aivan kuin tytär olisi pistäytynyt luonani, vaikka asuukin monen sadan kilometrin päässä.
Kymmeneltä kodinhoitaja vihdoin tulee ja saan viimeinkin päivävaatteet ylleni. Saan myös puuroa aamiaiseksi.
- Katsos, Marke, mitä toin sinulle, huudahtaa Olivia, minkä niminen kodinhoitaja on tällä kertaa vuorossa.
Olivia vetää selkänsä takaa erehdyttävästi kissan näköisen eläimen, joka naukaisee aivan kissan äänellä. Olivia laittaa eläimen syliini ja se tuntuukin ihan oikealta kissalta, vaikka robotti onkin.
- Tämä pitää sinulle seuraa ja sitä saat silittää ja helliä, sanoo Olivia. Hän ei tiedä, että en ole koskaan välittänyt kissoista.
Kun Olivia lähtee, kaivan laatikosta kannettavan tietokoneeni. Kankeat käteni muistavat kohta menneet liikkeet ja sormeni kiitävät näppäimistöllä. Kymmenen minuutin kuluttua painan voitonriemuisena Enteriä ja TA-DAA! Keittiön pöydälle laittamani kissarobotti kellistyy selälleen tassut kohti taivasta, päästelee korahtelevia ääniä ja jäykistyy liikkumattomaksi.
Seuraavana päivänä Martta (nyt vuorossa) tulee aamukäynnille ja huomaa kissan pöydälläni:
- Voi tavaton, taas sinun robottilemmikkisi meni epäkuntoon. Onpa sinulla huono tuuri. Tämä on jo neljäs viallinen eläin. Sinulla on ollut koira, panda, kuutti ja nyt kissa. Huomenna tuon sinulle nallekarhun, joka varmasti toimii! vakuuttaa Martta.
Minä hymyilen toiveikkaan näköisenä.
Marketta
Isotalo
7.4.2023
Kirjoitus perustuu seuraaviin megatrendeihin: Elinikä pitenee ja väestö vanhenee, Huoltosuhde heikkenee, Teknologia muuttaa toimintatapoja, Teknologia luo eriarvoisuutta