Lapsuudessani ja nuoruudessani sunnuntait eivät olleet vain
sunnuntaita, vaan ne olivat oikeita pyhäpäiviä. Oli runsaasti sääntöjä, joita
tuli noudattaa. Useimmat niistä pohjautuivat kristilliseen elämänmuotoon, joka
liittyi Martti Lutherin ajatuksiin ja oppeihin. Aikuistuvissa nuorissa
kirkolliset päivät synnyttivät kapinointia, kun ovia suljettiin sellaisilta
tapahtumilta, jotka viikonloppuina olivat
suosittuja ja odotettuja.
Ollessani teini-ikäinen amerikkalaisuus alkoi vyöryä tänne
Pohjolaan. Sen vaikutus kasvoi ja kasvoi niin, että Suomea alettiin kutsua
Euroopan amerikkalaisimmaksi maaksi. Omat perinteiset juhlamme ja tapamme
sekoittuivat merentakaiseen, mistä Halloweeen on näkyvin esimerkki. Ei se
kylläkään ole alunperin yhdysvaltalainen, vaan irlantilaiset maahanmuuttajat
toivat sen muassaan Uudelle mantereelle, jossa se hieman muutti muotoaan.
Suomalainen kekri on verrattavissa Halloweeniin. Kumpikin
liittyy entisajan vuodenkulkuun eli jakoaikaan. Kalenterinen vuosi alkoi
syksystä, jolloin satokausi loppui. Vilja oli korjattu ja laarit olivat täynnä,
joten oli syytä juhlia. Samaan aikaan eli Mikon päivänä loppuivat myös
työntekijöiden määräaikaisuus ja heillä alkoi uuden työpaikan hakeminen.
”Mikosta päre pihtiin, tutti rukkiin, kaali kuppiin, akat pirttiin ja nauriit
kuoppaan”. Tuolloin oli alkavan vuoden pienoisvuosi, jona järjestettiin
pestuumarkkinoita alkavan uuden vuoden työväelle. Tuo perinne on säilynyt
nykypäivään asti markkinamuotoisena joissakin maaseutupitäjissä.
Kekriä vietettiin mittavasti kansan piirissä. Siihen kuului
juomista ja syömistä, saunomista ja sulhon etsimistä. ”Jos keyrinä ratsasti
sialla,sai vastauksen: jos sika vei pahnaan, ei miehestä ennen uutta keyriä
ollut tietoa, jos se ryntäsi portille, kosija ilmestyi”. Oljet ja leikit
kuuluivat myös kekriin. Ne kuitenkin siirtyivät kristilliseen jouluun ajan
saatossa samoin kuin kekripukista tuli punanuttuinen joulupukki. Kekrinä
julistettiin myös kekrirauha, joka se puolestaan siirtyi joulurauhaksi.
Marraskuun alkaessa vietetään nykyään Pyhäinpäivää, joka
alunperin kulki nimellä Pyhäinmiesten päivä, kunnes sen nimi muutettiin ja
siirrettiin vuonna 1955 marraskuun ensimmäiselle lauantaille. Sen vietto lienee
säilyttänyt alkuperäisen muotonsa: ” haluttiin säilyttää kiitollisessa
muistossa poismenneitä jäseniä, jotka uskon ja kärsivällisyyden pitäen ovat
onnellisesti taistelleet hyvän taistelun”. Toisin sanoen haluttiin muistaa
rakkaita lähimmäisiä viemällä heidän haudoilleen kukkia ja kynttilöitä.
Paljon on maailma muuttunut minun elinaikanani. Kun nuorena
kapinoin kirkkopyhien kieltojen vuoksi – kun ei päässyt elokuviin taikka
tansseihin, elämä tuntui synkältä. Ajan kuluessa ja asioista hieman
viisastuneena tulee joskus ajatelleeksi, ettei se sittenkään ollut niin
kauheaa. Oli aikaa rauhoittua ja syventyä johonkin vakavampaan. Nykykiire ja
kaikki sen seuraukset eivät nekään miellytä, vaan saavat taas kapinoimaan.
Mutta:” Ennen oli ennen ja nyt on nyt”.
Marjut Kekäle