Ensimmäinen esittely

Tanskanen aloitti uudessa työpaikassaan maanantaina. Oli perjantai, heinäkuun seitsemäs päivä vuonna 1978. Tanskanen käveli mustien avokkaiden korot kopisten aamukahville kahvihuoneeseen, siniseen kahvioon, joka oli täynnä tupakansavua. Tänään hän jo osasi mennä istumaan oikealle sohvalle eikä niin kuin ensimmäisenä työpäivänä. Silloin hän meni istumaan hovioikeuden presidentin paikalle. Hän tiesi nyt myös sen, että viereinen punainen kahvio oli vain konekirjoittajien ja vahtimestareiden kahvio.

Kahviossa istui muutama tummapukuinen mies. Tanskanen päätteli, että hänen vaalea jakkupukunsa oli maanantaina selostettujen pukeutumisohjeiden mukainen.  Hänellä oli sukkahousutkin jalassaan, vaikka oli helteinen sää. Kahviossa joku luki Savon Sanomia nostamatta katsettaan lehden takaa. Toinen selitti tänään esiteltävänään olevan, lehdistössä paljon huomiota saaneen rikosjutun käänteitä. 

 Kahvihuoneen seinäkellon viisarit lähestyivät kymmentä. Oli aika lähteä istuntoon. Tänään oli Tanskasen ensimmäinen esittely. Hän asteli asiakirjanippu ja lakikirja kainalossaan kohti istuntohuonetta.  Hän koputti istuntohuoneen ruskealle ovelle ja astui sisään.

 Istuntohuoneessa oli kaksi pöytää. Ovesta katsoen vasemmalla oli pieni pöytä ja tuoli. Pöydällä oli puinen kynäteline ja siinä pari hyvin teroitettua lyijykynää. Huoneen toinen pöytä oli suuri, tukeva, ruskea, suorakaiteen muotoinen. Sen ympärillä oli viisi mustaa, nahkaista, korkeaselkäistä tuolia, kaksi pöydän pitkillä sivuilla ja yksi pöydän päässä ikkunan edessä. Jokaisen tuolin kohdalla pöydällä oli vihreä kirjoitusalusta ja puinen kynäteline kynineen. Pöydällä oli myös rivi lakikirjoja ja ruskea keraaminen tuhkakuppi.

Tanskanen meni pienen pöydän ääreen ja istuutui. Se oli esittelijän paikka. Ison pöydän ympärillä istui kolme tummapukuista miestä. He istuivat virkaiän osoittamissa paikoissa. Istunnon puheenjohtajana oleva hovioikeudenneuvos istui ovelta katsoen pöydän vasemmalla puolella lähellä ikkunaa. Kaksi istui pöydän oikealla puolella. Tanskasesta toinen näytti kovin nuorelta, tuskin oli paljon häntä vanhempi.

Tanskasella oli esiteltävänään kolme rikosasiaa, liikennejuopumus, varkaus ja näpistys. Puheenjohtaja pyysi esittelemään jutut. Tanskanen tunsi, kuinka jännityksen puna nousi hänen kasvoilleen. Hetken päästä hän kuitenkin huomasi, että hän osasi vastata kaikkiin istunnon tuomareiden esittämiin juttuja koskeneisiin kysymyksiin. Hän muisti senkin, että liikennejuopumuksesta tuomitun miehen kuljettama auto oli ollut väriltään punainen Toyota. Tanskanen ihmetteli ääneen sitä, kun näpistyksestä tuomittu mies oli kähveltänyt veljensä uuden täkin. Tuomarit opastivat Tanskasta, että hän tulisi huomaamaan, että mikään inhimillinen ei ole tuomarille vierasta. Tanskanen esitti, että kaikki valitukset hylättäisiin. Kokoonpano hyväksyi hänen esityksensä. Ensimmäinen esittely päättyi.

Aikanaan Tanskanen kirjoitti musteella juttujen tuomiotaltioiden takasivuille allekirjoituksensa. Nimenselvennyksen alla oli hänen asemaansa osoittava L.F*.

*loco fiskaali eli viskaalin viransijainen


Helena Lindgren
24.9.2024

 

Takaisin tarinoihin