Koirankakkakävelyllä
kotikulmilla
Olen lähdössä päivittäiselle aamupäivälenkilleni. Mietin, että lähdenkö kotiovesta vasemmalle metsäpolulle vai oikealle katukävelylle. Tänään lähden katukävelylle. Kotikatuni on lyhyt. Sen varrella on kotipihan jälkeen kolmen korttelin verran katua. Aurinko paistaa. Lämpötilakin on mukava. Kuuluu jo lintujen laulua. Mutta sitten mieleni synkistyy.
Havaitsen kadun varressa ja jopa kadulla melkeinpä vieri vieressä koirien kakkapökäleitä. Tuottajia näillä kulmin on paljon. Seinänaapurilla on kaksi räksyttävää karvaturria, viereisessä talossa isokokoinen berninpaimenkoira, vastapäisessä talossa louskuttava labradorinnoutaja ja kolme muuta koiraa, kadun varren taloissa on suomenpystykorvia, chihuahua ja taitaa olla sekarotuisia piskejä, seropejakin. Arvatenkin tuotokset ovat kooltaan kovin erilaisia sen mukaan, mikä on ihmisen parhaan ystävän säkäkorkeus.
Käännyn kotikadulta vasemmalle isommalle kadulle. Taas huomaan kadun vieressä koirien jätöksiä. Paikoitellen on keskittymiä, vaikuttaa kuin joku olisi heittänyt rasiallisen liha- tai kasvispyöryköitä kadun varteen. Siltä nuo tuotokset värinsä ja muotonsa puolesta näyttävät.
Oikaisen aamupäivälenkiltä pienen puistikon ja metsäpolun kautta kotipihaan. Nyt vasta ärsytykseni kasvaakin! Puistikko, yleinen lenkkipaikka ja lasten leikkialue, on kuin lantaa eli koirankakkaa olisi levitetty /kerätty sinne. Erään talon tontinrajalla on koirankakka kieltokyltti. Jotkut kaksijalkaiset ovat tulkinneet sen niin, että siihen voi tuoda nelijalkaiset ystävät kakalle, sillä kyltin alusta on täynnä palleroita!
Yritän tarkasti välttää astumasta pökäleeseen tai jo liukumiinaksi levinneeseen jätökseen. Tarkistan kotona lenkkarini pohjat. Ei vahinkoja tällä kertaa.
Pistäisivät piskinsä p-t pussiin! Simonsa, Sulonsa ja Toivonsa koirankakat eivät kuulu kadulle vaan roskikseen!
Sulon kanssa aamulenkillä
On ihana lähteä tällaisena kevätaamuna Sulon kanssa aamulenkille. Ilman Suloa, uskollista ystävääni, tuskin lähtisin joka ikinen aamu kävelylle.
Kuljemme tutun lenkin, ensin pätkä lyhyttä kotikatua, sitten käännymme oikealle isommalle kadulle. Heti risteyksen jälkeen tulee tänäänkin vastaan koiratuttu. Koirat nuuhkivat toisiaan, minä vaihdan muutaman sanan koiran isännän kanssa.
Köpöttelemme Sulon kanssa mäen päälle. Me kuljemme samaa verkkaista tahtia, tukevahkoja kun olemme. Sulo näyttää, että hän toimitti asiansa, käännytään jo takaisin kotiin.
Näin keväisin jotkut motkottavat kadun vierissä olevista koirankakoista. Kyllä ne kakat häviävät luontoon! Toki onhan sen vähän ikävää, kun lumien sulamisen aikaan joudun pesemään Sulon, spanielin, tassut ja vatsakarvat ennen sisälle menoa. Sulo kieriskelee mielellään lumikasoissa, joista saattaa tarttua lajitovereiden tuotoksia turkkiin.
Olin ladannut kahvin valmiiksi kahvinkeittimeen ennen aamulenkkiä. Kotona juon kahvia, kuuntelen radiosta Muistojen bulevardia ja luen Savon Sanomia kaikessa rauhassa. Lehdestä saan idean: vien Sulon viikonloppuna Erämessuille, joissa on koirakylpylä. Sulo niin tykkää uimisesta.
Sulo ymmärtää minua, hän on tukihenkilöni. Hänen ansiostaan verenpaineeni pysyy kohdillaan.
Helena Lindgren
26.4.2022
Takaisin tarinoihin