Koko kesän oli sataa lottuuttanut. Varvassandaalit ja kumisaappaat olivat sopivimmat jalkineet kesä- heinäkuussa. Sadevesitynnyrit tulvivat yli ja minua harmitti, että hyvää kasteluvettä menee hukkaan. Joinakin kesinä kasteluvedestä oli ollut puutetta. Nyt pihan kesäkukkia ei tarvinnut kastella. Piti muistaa välillä kumota kukkien aluslautaset tyhjiksi, etteivät ihan huku luontoäidin ylitsevuotavaiseen kasteluun. Televisiossa meteorologiraukat joutuivat joka ilta lupaamaan lisää sadetta. Kansa alkoi syyllistää heitä sateentekijöinä ja antoi eräällekin sään ennustajalle vähemmän imartelevan nimen: Räntä-Mäkelä. Lopulta jatkuvat sateet alkoivat tympäisemään niin raskaasti, että tilasimme elokuulle matkan Italiaan, Riminiin. Siellä sääkartat olivat yhtä punaisia kuin sieltä palaavat suomalaisturistitkin.
Ihana
sametinpehmeä lämpö tulvahti kasvoille, kun astuimme ilmastoidusta
lentokoneesta jyrkille metallisille portaille. Kuumana väreilevä asfaltti ja
täpötäysi lentokenttäbussi antoivat lisää vihiä tulevasta lomasäästä.
Lomahotellimme oli pieni perhehotelli rantakadun varrella. Olimme nuoria ja
pihistelimme hotellin tähtien määrässä. Ei ilmastointia.
Päivällä
kirkas sinitaivas näytti uskomattomalta ja polttava aurinko tuntui juuri siltä,
mitä olimme tilanneet. Lempeä merituuli hiveli hellästi lämpöä kaivannutta ihoa.
Ensimmäisenä yönä hotellissa saimme konkreettisesti tuntea, mitä trooppinen yö
tarkoittaa. Tuuli tyyntyi. Kaikki lämpö ja kosteus tuli yöksi meidän
hotellihuoneeseemme. Avasimme ikkunan ja parvekkeen ovet selälleen siinä
toivossa, että mahdollinen ohikulkeva tuulenvire eksyisi seuraksemme. Se oli
turha toive. Nukuimme ilman peitteitä pelkissä pikkupöksyissä. Asento oli kuin
allakan tekijällä, kädet ja jalat kohti väli-ilmansuuntia.
Unikin oli
sellaista koiranunta. Läpi yön kuului rantakadulta autojen ja vespojen äänet. Kaunis,
mutta nopea ja kovaääninen italian kieli kaikui selvästi huoneeseemme. Välistä
erottui muitakin kieliä, huoletonta naurua ja laulua. Elokuu on italialaisten lomakuukausi ja he
olivat isoine perhekuntineen saapuneet meren rantaan kesälomalle. Heillä oli
pienetkin lapset rattaissa mukana myöhään yöhön. Alkuillasta lapset rupattelivat
iloisina ravintoloiden terasseilla ja kahviloissa herkkuja natustellen. Sitten
kuului väsynyttä itkua ja kiukuttelua, kunnes sammahtivat vaunuihinsa tai
jonkun aikuisen syliin. Iltayöstä nuo seuralliset yöeläjät suunnistivat
koteihinsa ja hotelleihinsa. Turistien ja paikallisten nuorten mekkala yltyi
aamuyöllä heidän purkautuessaan baareista rantakadulle. Mieheni kanssa emme ole
sitten nuoruusvuosien paljonkaan bilettäneet. Olemme iltaunisia ja lomallakin
maltamme hakeutua unille ihan säädylliseen aikaan. Naapuritalon ravintola
romisteli ison rulo-oven alas aamuneljältä. Silloin laskeutui hikinen hiljaisuus
rantahotelliin.
Käänsimme
toisen posken keinokuituiselle tyynylle. Välillä hörppäsimme haaleaa vettä
hammasmukista. Jompikumpi lausui julki Asterixista lainatun lentävän lauseen, ”hulluja
nuo italialaiset”. Mutta kaikkeen tottuu, sanoi pässi, kun teuraaksi vietiin.
Muutamat retket ilmastoiduilla busseilla olivat helpotus, kun jatkuva, nyt jo
Suomessakin tuttu 30 asteen helle alkoi tuntua riittävän. Meillä oli kaikesta
huolimatta oikein mukava loma.
Riitta Kärkkäinen
20.9.22
Takaisin tarinoihin