Tauno seisoo polvillaan tuvan penkillä ja tarkkailee pihaa ja sen takana aukeavaa peltomaisemaa otsa kiinni ikkunassa. Nyt on hyvä päevä. Koko oamuna ei ole näkynnä pommikonneita eikä kuulunna niitten jyrinöö.
Mutta sitten metsän siimeksestä pujahtaakin näkyviin Simo
Mönkkösen liinaharjainen Maila-tamma. Se kaartaa heinäkärryjen kanssa pellon
reunaa aurinkoiselle pihatielle. Kärryn laidalla istuu kolme vanhaa miestä
jalat reunan yli roikkuen. Simo on poiminut miehet kyytiin tienvarresta. Tauno
ei tunne miehiä – tai yksi saattaa kuitenkin olla isänisän veli Tuusjärveltä.
Tamman kaula ja pitkä harja niiailevat käynnin tahtiin. Sen
häntä huiskii kärpäsiä ja paarmoja. Simo kääntyy suo-ojan kohdalla sanomaan
jotain takanaan oleville miehille ja antaa sitten ohjilla merkin. Tauno kuvittelee kuulevansa pienen
maiskauksen. Perälaudalla istunut mies jättäytyy jalkamieheksi. Hevonen siirtyy
raviin, kiertää vinttikaivon ja kotikuusen ja nousee vauhdikkaasti Lyytilän pihakalliolle.
Simo sitaisee hevosen kiinni viereisen aidan tolppaan ja hevonen alkaa nyhtää
tuoretta ruohoa.
Vinttikaivon reunalla istuneet kaksi miestä nousevat
verkkaisesti ylös, kohottelevat housujaan ja painavat hattureuhkojaan paremmin
päähänsä. Toisella on kumiteräsaappaat
ja puukko roikkumassa vyöllä, toisella on kuluneet lapikkaat ja suupielessään
jo sammumaan päässyt piippunysä.
-
Äit, nyt se Simo-setä jo tulj pihhaan. On siellä
jo noapurin miehiäkkii. Ja tuolla tulloo Peltoniemen vanhasetä.
-
No, mänehän siitä nyt sitten uimaan. Mutta ei
syvälle, eläkä hypi siitä Koerakiveltä, siinä on äkkisyvä. Ota tuosta lämpimäinen
pullasiivu matkaas.
Äiti laittaa puita ja tuohia hellan pesään ja raapaisee
tulitikun. Heinähuutokauppalaisille on tarjottava kahvit, hyvä että ennätti
aamusta navettatöitten jälkeen pullan paistamaan.
Tauno pistää juoksuksi. Aamupäivän hän oli päivystänyt tuvan
pärekaton harjalla sankon ja kauhan kanssa kipinöitä sammuttamassa. Mutta nyt
hän on vapaa. Hän juoksee kärrytietä myöten kohti Koivuharjun uudisrakennusta
ja siitä edelleen Peltoniemeen. Hän haukkaa välillä pullasiivuaan, pysähtyy välillä
nappaamaan kuusenneulanen pois isovarpaan tyvestä, tekee välillä nopean
harppauksen yli hevosen kakkakasan. Kun pulla on lopussa, on kuusimetsäinen
taivalkin takanapäin ja Peltoniemen pihapiiri putkahtanut näkyviin. Ennen pihaa
hän kääntyy ruispellon pientareelle ja oikaisee sitä myöten suoraan rantaan. Peltoniemen
kaksoset pulikoivat jo rantavedessä ja Jysky-koira riehakoi hietikolla.
Tauno heittää vauhdissa olkaimet alas ja tempaa housut
jalastaan. Samassa hän on jo kaksosten vesiräiskeessä ja kirkuu, kun pärskeet
nostattavat kananlihaa auringon lämmittämälle iholle.
Koirakivi seisoo jykevänä erillisenä paatena rannan
tuntumassa. Se kutsuu, se houkuttelee. Mutta kaksosetkaan eivät saa mennä sille
hyppimään. Tauno uida räpistelee koiraa kiven ja rannan välisessä matalassa
vedessä, yrittää jaksaa pidemmälle kuin eilen. Nostaa leukaa ylemmäs, kun
pyllypuoli alkaa painua. Kaksoset ovat taitavia ja jaksavat uida ainakin
kymmenen metriä. He uskaltavat painua veden allekin, kun pitävät nenästä
kiinni. Mitäs, kun asuvat rannalla ja menevät jo toiselle luokalle
koulussa.
Pitäs osata ja uskaltaa uija ja sukeltaa. Tänä kesänä se on
opittava. Kun isä tullee lomille, niin opettaa varmasti sukeltammaan. Toevottavasti
peäsöö pian ja on hyvät kelit.
Välillä Tauno nousee vedestä tutisevana ja kananlihaisena
lämmittelemään aurinkoon ja heittelemään kepakoita Jyskyn haettavaksi. Sitten
taas veteen.
Äkkiä näkyy kuinka Koivuharjun Katri juoksee kohti rantaa
esiliinan ja mekon helmat hulmuten.
-
Taono, Taono, Lyytilä pallaa, Lyytilä pallaa! hän
huutaa jo kaukaa.
Lyytilä pallaa! Tauno jähmettyy patsaaksi, suu auki, silmät
selällään. Lyytilä pallaa, nytkö jäi kuitenki kipinä pärreitten välliin, että
en huomannu. Enkö minä kahtonu tarkkaan. Mitä äit nyt sannoo tahi isä kun
tulloo kottiin, kun minä oon antanna tuvan syttyvä kipinästä.
Tauno saa jalkansa liikkeelle ja pyristelee rantaan. Hän tempoo
housut jalkaansa niin nopeasti, kuin ne nahkealla iholla luistavat - ja
juoksee. Tauno juoksee, vaikka jalat eivät tunnu kantavan eikä matka edistyvän.
Mahaan koskee, mutta Tauno juoksee, juoksee läpi kuusimetsän, neulasmaton ja
hevosen kikkareiden. Koivuharjun kohdalla on pakko pysähtyä ja painua kaksi
kerroin, kun henki ei tahdo kulkea ja mahan koskee. Mutta sitten taas matkaan.
Pihalla Tauno näkee tuvan ikkunasta tupruavan paksun savun
ja vesihöyryn, mutta ei liekkejä. Sankot kulkevat kahdessa pääosin vanhoista
miehistä koostuvassa sammutusketjussa, toiseen nostetaan vettä kaivosta,
toiseen suo-ojasta. Simon hevonen teutaroi aidan luona sieraimet suurina ja
silmät kauhusta ammollaan.
Tauno pusertaa itsensä kohti tuvan ovea, kitkerä haju lyö
vastaan. Simo-setä ohjaa sammutusvettä oikeisiin kohtiin tuvan ikkunan kautta. Hellan
takunen on mustana, seinä on mustana. Ikkuna josta Tauno aamulla seurasi
huutokauppaväen tuloa on mustana noesta. Toinen ikkuna on nostettu pois
saranoiltaan ja siitä tulevat vesikuormat Simon vahvoihin käsiin. Tuvan
sisäkatosta roikkuu palaneita puita ja Tauno huohottaa, huohottaa, ja äidin
syliin päästyään sopertaa,
-
Onnekseen ei pärekatolla, onnekseen olj
huutokaoppa. Peäseeköhän isä nyt lomille, miten arvelet?
Si Sirpa Suntioinen 2022