Hotellihuone oli tyypillinen keskiluokkaisen siisti ja mitäänsanomaton. Vaaleahko parketti, tummanpunaiset samettiverhot ja valkoiset valoverhot. Isohko parisänky, tummansininen päiväpeitto siististi jalkopäähän taiteltuna, tyynyt pöyhittynä, peitteet siloteltuina. Iso televisio, kaksi pientä nojatuolia, kirjoituspöytä. Toisessa jalkalampussa paloi valo. Seinällä oli perinteinen grafiikan lehti, melko abstraktia taidetta.
Nainen, ehkä noin 40-45-vuotias, hoikka, keskimittainen, makasi selällään lattialla mustan käsilaukun päällä nojatuolien välissä. Hänen vaaleat pitkät hiuksensa olivat sotkussa ja silmämeikit levinneet mustina rantuina poskille. Hänellä oli yllään vaaleanpunainen lyhyt silkkivuorinen kotelomekko, jonka helma oli noussut lähes vyötärölle ja paljastanut tummanpunaiset pitsiset alushousut ja beigen väriset push-up-sukat. Korkeakorkoiset tummanpunaiset avokkaat olivat toisen nojatuolin alla kumossa. Sormien ja varpaiden kynsissä oli helmiäishohteista lakkaa.
Poliisipartion johtaja kyykistyi lattialla lojuvan naisen puoleen ja toinen poliisi keskittyi ottamaan valokuvia. Partion johtaja veti ohuet lateksihanskat käteensä ja yritti löytää pulssia naisen kaulalta kahdella sormella eri puolilta painelemalla. Hän pudisti päätään.
- Onko ambulanssi hälytetty?
- Respa hälytti ensin ambulanssin ja sitten poliisin, vastasi vuoropäällikkö.
- Kuka naisen löysi ja mihin aikaan? poliisi kysyi ja kohdisti katseensa vuoroin huoneen ovipieleen järkyttyneen näköisenä nojaavaan kerrossiivoojaan, vuoroin vieressään seisovaan siivoojien vuoromestariin.
- Minä löysin, sopersi siivooja, ihan muutama minuutti sitten, tasan kello 19.00.
- Miksi sinä tulit tänne huoneeseen, kutsuiko sinut joku?
- Tulin, koska huonepalveluun oli tullut pyyntö tulla siivoamaan tämä huone kello 19.00.
- Tulitko sisään omalla avaimella, vai tuliko joku avaamaan? Oliko täällä huoneessa ketään, tarkoitan ketään muita kuin tämä nainen, kun avasit oven?
- Koputin oveen pari kertaa, sitten avasin oven omalla avaimellani. Ei täällä ollut ketään muita.
- Oletko koskenut mihinkään täällä?
- En. Kun näin naisen, yritin puhua hänelle, mutta kun hän ei vastannut puhutteluuni, niin juoksin respaan.
Samassa kuului, kuinka ambulanssi pysähtyi hotellin eteen ja ensihoitajat kiiruhtivat paareineen paikalle. He totesivat, että naisen syke oli heikko, mutta melko vakaa, laittoivat tipan ja happimaskin, nostivat naisen paareille ja lähtivät viemään kohti keskussairaalaa pillit vinkuen ja siniset valot välkkyen.
- Kun läksit hälyttämään respaa, niin suljitko oven perässäsi?
- Suljin kai - tai luulen niin, en ole ihan varma. Olin aika sokissa. Ainakin se oli kiinni, lukossa, kun tulin vuoropäällikön kanssa takaisin.
- Onko tämä nainen tämän huoneen varannut henkilö?
- Todennäköisesti, vastasi vuoropäällikkö. Respan mukaan huone on varattu naishenkilön nimellä, mutta emme vielä tiedä, oliko varaaja tämä nainen tai oliko huone varattu tämän naisen nimellä. Respa antaa teille nuo kirjautumistiedot.
Naisen alta lattialta löytyi pitkät, yli kyynärtaipeen ulottuvat ohuet mustat nahkahanskat ja helmiäishohteinen huulipunapuikko, puoliksi murskautunut. Sängyn vierelle oli kierinyt puolityhjä vaaleanpunainen Marimekon vesipullo. Käsilaukusta näkyi osittain kirja ja sen välistä pilkotti kirjekuori. Kirja osoittautui juuri pari tuntia aikaisemmin Finlandia-voittajaksi julistetuksi kirjaksi ja kirje oli kutsukirje kirjan julkistamistilaisuuteen.
Sirpa Suntioinen