Mirkulla oli
takanaan pitkä päivä: aikaisin kotoa bussilla Lahteen, sieltä junalla
Helsinkiin ja edelleen taksilla Messukeskukseen tilitoimistoalan messuille.
Koko päivä oli kulunut kiertäessä sovituilla tapaamisilla eri
tietokoneyritysten esittelypisteillä. Hän oli kohteliaasti ja kiinnostuneesti
kuunnellut edustajien vuolaita esittelyitä, välillä suorastaan luennoilta
kuulostaneita, uusimmista koneista ja niiden kirjanpito-ohjelmista. Nyt päässä
pyörivät vain kaikki kehumiset ja vakuuttelut kuinka yksinkertaisia käyttää
mitkäkin koneet ja ohjelmat olivat ja kuinka nopeasti ne saataisiin asennettua
ja henkilökunta koulutettua ja kuinka nopeasti ne maksaisivat itse itsensä. Suurin
osa aivan liian hyvää ollakseen toteutettavissa Mirkun budjetilla. Mutta totuus
oli, että laitteistot oli uusittava tai hänen yrityksensä putoaisi kilpailusta.
Olisi vain kyettävä löytämään yhdistelmä, joka hyvin riittäisi yrityksen
tarpeisiin mahdollisimman pitkään, mutta jossa ei maksaisi turhista
ominaisuuksista. Kehitys kehittyi kuitenkin edelleen. Mitä ohjelmia voisi
päivittää helpoimmin, mihin ’rautaan’, kuten jotkut edustajat sanoivat,
kannattaisi satsata.
Hän avasi
hotellihuoneen oven uudenlaisella korttiavaimella – tietokone siis hoiti näitä
hotellin oviakin – ja potkaisi kengät jalastaan. Vielä ehtisi käydä syömässä
jotain pientä, sitten suihkuun ja nukkumaan. Aamulla aikaisin junaan ja omalle
tilitoimistolle, ehtisi päästämään Leilan ruokatunnille. Yksi ja toinen
tietokone-edustaja oli kyllä tarjoutunut viemään hänet illalla ulos syömään,
ihan vain voidakseen jatkaa laitteistojensa mainostamista ja luodakseen
luottamuksellisen suhteen asiakkaaseensa. Hän oli torjunut ne kaikki – oli
saatava olla rauhassa omine ajatuksineen eikä enää kenenkään manipuloitavana.
Oli pystyttävä ajattelemaan neutraalisti, mahdollisimman objektiivisesti, ei
minkään herkullisen illallisen ja rentouttavien juomien vaikutuksesta.
Toimistolle päästyä pitää ottaa yhteyttä kauppakoulun atk-opettajaan. Hän oli
luvannut tutustua tilaisuudessa jaettuun materiaaliin ja tehdä oman analyysinsä
tarjolla olevista vaihtoehdosta.
Mirkku riisui
jakun ja puseron, huuhteli kainaloita, pyöritteli rollonia kainaloihin, vetäisi
päälleen puhtaan puseron, sipaisi tukkaansa harjalla kylpyhuoneen peilin
edessä, rajasi ja punasi huulensa, nappasi jakun päälleen ja kengät jalkaan,
tarkisti, että avain oli mukana – ja kiirehti kadulle. Sopivasti siinä hotellia
vastapäätä oli baari, joka tarjosi pientä suolaista purtavaa vielä näin
ilta-aikaakin, hän oli sen jo aamulla pistänyt muistiin. Sinne!
Mirkku kertoi
tarjoilijalle haluavansa syödä. Kaikki pöydät olivat juuri varattuja, mutta
aivan tuota pikaa vapautuisi hänelle sopiva pöytä. Voisiko hän odottaa hetken
baaritiskillä valkoviiniään maistellen, katkarapuleipä tuotaisiin hänelle
sitten pöytään.
Mirkku asettui
valkoviinilasinsa kanssa varsin kansoitetun baaritiskin äärelle, hivuttautui
varovaisesti korkealle jakkaralle ja veti kapeaa hamettaan kohti polvia.
Viereen ahtautui nuori mies, tilasi olutta ja jäi odottamaan. Tuntui olevan
Seppo nimeltään, sillä hän kääntyi kuuntelemaan takaansa huutelevia
kavereitaan.
Baarimikko
sujautti Sepon oluen aivan lähelle Mirkun lasia. Seppo kurottautui ottamaan
lasinsa ja kääntyi samalla nopeasti, kun kaverit taas huutelivat ja kun
ambulanssin räikkä pärähti päälle ja siniset valo välkkyivät hetken aivan
baarin oven edessä. Siinä läikähti Mirkun valkoviinilasista huomattava osa
Mirkun syliin harmaalle hameelle.
’Tässähän
tuleekin nyt illan paras iskurepliikki: saanko pestä hameenne arvon leidi’, Seppo
huudahti vilpittömän iloisesti, selvästi jo pari lasillista juoneena. Hänen
kaverinsa nauraa hörisivät taustalla.
’Eipä tarvitse
lunastaa tuota tarjousta, kyllä pesukone hoitaa tämän huomenna, mutta voisitko,
gentleman, tarjota minulle toisen lasillisen viiniä leipäni kostukkeeksi aivan
tässä ja nyt’, Mirkku sanoi, vaikka olikin huolissaan kuinka läiskikkään hameen
kanssa hän joutuu huomenna matkustamaan. Vaihtohametta ei todellakaan ollut
mukana.
Eikä Mirkku
sitten siirtynytkään yksin omaan pöytäänsä eikä Seppo kavereittensa pöytään,
vaan yhdessä siihen pöytään, joka vapautui juuri sillä hetkellä heille
molemmille, ja Sepolle tilattiin kinkkuvoileipä.
Sirpa Suntioinen
2025