Juho Samuelinpoika oli 22-vuotias, kun hänen Samuel-isänsä kuoli sydänkohtaukseen elokuussa 1707. Juhon oli nyt otettava Iso-Mattilan ohjakset, vaikka vastuu tuntuikin kovin suurelta. Toki Juho oli isänsä rinnalla oppinut kaikki maatalon työt, joten kaipa hän nyt selviäisi talonpidosta itsenäisesti.
Juho päätti
ottaa itselleen emännän, sillä emännätön talo oli ankea. Kirkkoreissuilla hän
huomasi Riitta Eerikintyttären, joka vaikutti kaikin puolin sopivalta. Häitä
tanssittiin syksyllä 1709 ja Mattilan talo sai kauan kaivatun emännän.
Lapsiakin alkoi kohta siunaantua ja elämä hymyili.
Kun
pariskunta kävi tapansa mukaan kirkossa eräänä sunnuntaina, alkoi
saarnatuolista käsin kuulua hälyttäviä uutisia. Kirkkoherra Ollonius kertoi
seurakunnalle, että jo vuosia sitten Tanska, Venäjä ja Puola olivat aloittaneet
sodan Ruotsia vastaan, joka oli 1600-luvulla käynyt jatkuvasti sotia ja
valloittanut maita Itämeren ympärillä olevilta valtioilta. Nyt sota oli jo
Suomenkin maaperällä ja uhkasi siirtyä lähelle kotiseutuja, joten kaikkien piti
ryhtyä varustautumaan pahimpaan.
Olloniuksen
huonot uutiset eivät päättyneet tähän. Sodan lisäksi maata uhkasi nyt rutto,
joka oli muutaman vuosisadan ajan tappanut ihmisiä joukoittain Euroopassa.
Ruttoa nimitettiinkin mustaksi surmaksi tai isoksi kuolemaksi. Rutto oli
levinnyt Euroopassa etelästä pohjoiseen ja saavuttanut Tallinnan. Paikoin oli
väestöstä kuollut itämerenmaissa jopa 80 prosenttia ja moni kylä oli täysin
autioitunut. Nyt rutto oli päässyt jo Suomeenkin, vaikka Tallinnan laivoja
yritettiin estää pääsemästä Suomen satamiin. Muuan kymenlaaksolainen talonpoika
oli käynyt salaa Tallinnassa ja palatessaan kotiin hän toi taudin tullessaan.
Ruttoa oli kuulemma jo Helsingissä ja Turussa. Ihmisten nähtiin heittelevän
ruttoon kuolleiden ruumiita ikkunoista, eivätkä kaikki heitetyt edes olleet
vielä kuolleita!
Jumalanpalveluksen
jälkeen kirkkokansa kohisi kirkonmäellä. Kukaan ei olisi malttanut lähteä
kotiin, vaan kaikki purkivat järkytystään keskustelemalla naapuriensa kanssa.
Yhdessä yritettiin miettiä, miten tästä selvittäisiin.
Moni kertoi
kauheita tarinoita Venäjän armeijasta. Sotilaat kiduttivat, tappoivat ja
raiskasivat ihmisiä säälittä. Kerrottiin, kuinka Kaakkois-Suomessa kasakat
ajoivat koko kylänväen isoon riiheen naisia ja lapsia myöten ja tuikkasivat
sitten riihen tuleen polttaen kaikki elävältä. Nuoret pojat ja lapset vietiin
orjiksi aatelisten kartanoihin Venäjälle ja naiset ja tytöt alistettiin
palvelemaan sotilasjoukkoja. Erityisesti kidutettiin pappeja.
Juho ja Riitta
kiiruhtivat kuitenkin pian kotiin. Juho antoi heti piioille käskyn pakata
Iso-Mattilan vähät arvoesineet laatikoihin ja rengeille määräyksen kuljettaa ne
viereiseen Laipanmaan suunnattomaan metsäerämaahan. Esineet kaivettiin siellä
maahan ja peitettiin turpeilla. Juho ja rengit kunnostivat myös Laipan
uumenissa olevan pienen erämökin ja se naamioitiin piilopirtiksi. Mökin
lähistölle tehtiin karsinat karjalle ja piilokellariin kuljetettiin kaikki
ylimääräinen vilja ja muut elintarvikkeet, suolaliha ja -kalat.
Kesän aikana
uutiset muuttuivat aina vain huolestuttavimmiksi. Venäjän armeija eteni kohti
pohjoista ja oli lyönyt Mauri Kustaa Armfeltin joukot Kostianvirralla, joka oli
vain 20 kilometrin päässä Sahalahdesta!
Juholle tuli
nyt kiire. Vilja oli juuri saatu puitua tältä kesältä ja Juho laittoi kaikki
rengit kuljettamaan siitä valtaosan Laipan uumeniin. Myös suurin osa karjasta
vietiin karsinoihin Laippaan, erityisesti Juhon silmäterä: Mattilan komeat
hevoset. Vain vanha Polle jätettiin talliin kodin pihapiiriin. Lopuksi Juho
hätisti Riitan lapsineen sekä piiat asumaan piilopirttiin. Siellä he olisivat
turvassa sekä sodalta että rutolta. Juho itse ja muutama renki jäivät pitämään
silmällä taloa ja odottamaan, mitä tapahtuisi. Jos tilanne kuumenisi liikaa,
tulisivat he kaikki perässä piiloon metsään.
Pohjoiseen
kulkiessaan kasakkapartiot häiritsivät maaseutukyliä ja ryöstelivät taloja.
Sahalahteenkin eksyi venäläispartioita. Eräänä päivänä Juho näki Korpelantiellä
pölypilven, josta kohta erottui kuuden ratsun miesjoukko. Juho komensi
kiireesti renkejä jatkamaan töitään normaalisti, jotta talo näyttäisi
vaarattomalta kotoisissa askareissa.
Kohta
kasakat karauttivat Iso-Mattilan pihaan. Juho kiiruhti miehiä vastaan, jotta he
eivät olisi tulleet taloon sisään. Joukon johtaja oli mustatukkainen ja
partainen, ylimielisen näköinen kasakka, jonka komea ratsu tanssahteli
hermostuneena. Hänellä oli päällystön univormu ja olkapäillä kultakirjaillut
epoletit. Kaikilla miehillä oli pitkä miekka vyöllä ja kivääri selässä. Miehet
olivat pölyisiä ja likaisia taistelujen jäljiltä.
Miesjoukolla
oli mukanaan säälittävän näköinen, pieksetty suomalainen talonpoika, joka oli
pakotettu mukaan tulkiksi.
-
Oletko
talon isäntä? kysyi kasakkapäällikkö korskeasti.
Kun Juho
nyökkäsi myöntävästi, kuului käsky:
-
Olemme
tulleet takavarikoimaan elintarvikkeita sotilaillemme. Mikäli olette ne
piilottaneet ja ette luovuta niitä suosilla, poltamme koko talon!
Juho kutsui
rengit seurakseen ja lähti opastamaan miehiä riihelle. Juho oli jättänyt pienen
osan viljaa paikoilleen harhautukseksi. Kun kasakat avasivat riihen oven ja
näkivät puolityhjät viljalaarit, kivahti kasakkapäällikkö Juholle:
-
Tässäkö
muka on ison talon koko viljasato. Jos pimität meiltä viljaa, nyljemme sinut
elävältä ja ripustamme jaloista tuohon pihakuuseen!
Juho
levitteli käsiään ja selitti:
-
Meidän
peltomme ovat niin hallanaroilla paikoilla, että halla vei puolet viljasadosta.
Osan elukoistakin jouduimme lahtaamaan, koska niille ei olisi riittänyt koko
talveksi ruokaa. Emännän ja lapset lähetin appivanhempien luokse Tyrväntöön,
koska siellä sato onnistui paremmin. Eivätpähän lapset ainakaan kuole nälkään,
vaikka me aikuiset joudummekin kiristämään vyötä.
Kasakkapäällikkö
näytti tyytymättömältä, mutta sanoi sitten:
-
Haluamme
nähdä karjan, mennään talliin ja navettaan.
Miehet
halusivat ensimmäisenä nähdä tallin. Siellä oli monta pilttuuta, mutta vain
yksi hevonen. Päällikkö mittaili katseel-laan happaman näköisenä
maatiaishevosta, joka näytti vanhalta luuskalta hänen oman jalorotuisen
ratsunsa rinnalla.
-
Tällaisiako
teidän hevosenne ovat, todellisia kaakkeja! Eikö teillä ole lainkaan komeita
ratsuja kuten meillä?
-
Ei
tällaisella köyhällä talonpojalla ole varaa hienoihin hevosiin. Eiväthän ne
edes pärjäisi talvella raskaissa metsätöissä umpihangessa tukkirekeä vetämässä.
Vaikka tämä meidän Polle näyttää raihnaiselta, on se sitkeä työjuhta, vastasi
Juho hevostaan taputtaen.
-
Koska
meidän on tyytyminen tällaiseen vanhaan kaakkiin, otamme mukaan koko muun
karjan. Valjastakaa hevonen reen eteen ja kuormatkaa siihen kaikki vilja, mitä
löydätte, komensi upseeri miehiään. – Ja
talon rengit saavat auttaa tässä puuhassa.
-
Armoa!
Älkää viekö kaikkea. Millä minä ruokin ensi talvena väkeni, mehän kuolemme
nälkään! vaikersi Juho.
-
Se
ei ole meidän ongelmamme. Olkaa onnellisia, että emme tapa teitä kaikkia.
Mikäli vielä valitatte, sen me todella teemmekin! kivahti kasakkapäällikkö.
Saatuaan
viljan ja karjan kuormattua, kasakkajoukko päätti hiukan huvitelle. He löivät
ratsujensa selästä Juhoa ja renkejä piiskoillaan ja miekanlappeella, kunnes
miehet valuivat verta ja kaikilla oli ruhjeita. He karkuuttivat hevosensa
pystyyn, niin että niiden kaviot viuhuivat uhkaavasti miesten päiden
yläpuolella. Kasakat tuntuivat nauttivan puuhastaan ja virnistelivät ja
nauroivat sitä enemmän, mitä enemmän saivat verta vuotamaan.
Lopulta
kasakat väsyivät piinaamiseen. He ratsastivat ulos portista tielle
vanavedessään Mattilan lehmät, porsaat ja lampaat ja niitä kaitsemaan
pakko-otettu Lauri-renki. Polle veti raskasta viljakuormaa yhden kasakan
käytellessä anteliaasti piiskaansa. Kulkue näytti suuntaavan kohti Haapaniemen
kartanoa.
Juho ja
loput rengit huoahtivat helpotuksesta, kun olivat päässeet näin vähällä.
Kasakat olivat jättäneet Mattilan talon rauhaan eivätkö olleet rikkoneet ja
polttaneet mitään. Hengissä oli selvitty ja onneksi muu talonväki ja perhe
olivat turvassa Laipanmaalla.
Marketta
Isotalo
2025