Työelämäni viimeisinä vuosina jalkojani särki usein. Makasin toimintakyvyttömänä lattialla. Jalat olivat kohotettuna ja nojasivat sohvaan. Särky tuntui pohkeissa ja reisissä. Tuntui, että se hallitsi minua sillä hetkellä. Teki mieli huutaa. Tunsin itseni tosi avuttomaksi. Yritin liikutella ja venytellä jalkojani. Hieroin niihin Voltare-voidetta ja otin särkylääkettä. Odotin toiveikkaana, että ne vaikuttaisivat. Minusta tuntui, ettei mistään tule mitään. Olin täysin avuton.
Lapsena kärsin jalkojen kasvukivuista. Kipu oli niin kova, että itkin ääneen. Mummo hieroi silloin jalkojani ja hän voiteli niitä lamppuöljyllä. Se varmaan kiihdytti pintaverenkiertoa ja kivun tunne hellitti vaikkei se lamppuöljy tainnut täyttää lääkkeilleasetettuja vaatimuksia. Vai liekö hieronta auttanut? Sain vain olla ja ottaa vastaan palvelua.
Jalkoihini on myöhemmin tehty kaksi kertaa suonien vaahtoruiskutushoitoa. Siitä on ollut apua särkyihin. Unitutkimuksessa on myös todettu minulla olevan niinkutsutut levottomat jalat ja siihen on olemassa lääkehoito. Jos jalkasärky joskus kuitenkin yllättää, taannun jälleen pikku Siskoksi, joka kaipaa mummoa hieromaan jalkojaan.
Seitsemänvuotiaana olin ensimmäistä kertaa viikkoja yksin pois kotoa serkkujen luona Keski-Suomessa. Meillä ei pohjois-Suomalaisella pientilalla ollut juuri lastenkirjoja. Sukulaisten virkamiesperheellä oli niitä paljon. Tammen kultaiset kirjat avasivat näkymän uudenlaiseen maailmaan. Kun Mikki ja kumppanit olivat retkellä, he levittivät maahan ihan oikean kankaisen pöytäliinan, jonka päälle sitten levitettiin eväät. Ja kaiken lisäksi vielä lopuksi suuren suuri suklaakaakku. Minusta se oli ihmeellistä.
Televisiota ei silloin vielä ollut, mutta sukulaisperheen mukana pääsin elokuviin. Hauskaksi tarkoitettu elokuva ei kuitenkaan minua naurattanut, kun näyttelijät paiskoivat hyviä kakkuja toistensa kasvoille. Päähenkilön sitominen raiteille odottamaan saapuvaa junaa aiheutti minussa lähinnä kauhua. Mutta elokuvan Kaksi vanhaa tukkijätkää kaunis musiikki ja hyvät näyttelijät mielyttivät minua kovasti.
Olin sukulaisissa useita viikkoja. En oikein muista, ikävöinkö kotiin. Mutta sen muistan, että pelkäsin kovasti muurahaisia ja niitä siellä oli paljon.
Sisko Rutanen
21.3.2023