Lapsuudessani alakoulussa talvella meillä oli huopatossut. Kaverit olivat kateellisia. Meillä oli lampaita Karjalassa Maaningallakin. Joltakin tehtaalta villoja laitettaissa sai näitä huopajalkineita. Olivat lämpimiä. Vesa käytti niitä ilman sukkia. En niistä oikein välittänyt. Olivat kömpelöitä.
Isä meille osti varsinkin Vesalle jopa ensimmäiset tennarit.
Minulle isä toi kerran keltaiset kumisaappaat. Ne olivat lapikkaan muotoiset.
Ne olivat minusta mieluisat.
Olihan meillä omien
eläinten nahkoista tehtyjä lapikkaita. Suutari tuli ottamaan mittoja jaloista.
En olisin antanut ottaa mittoja, vaan juoksin karkuun ladon taakse kiviaidan
luokse. Sieltä äiti minut löysi. Lapikkaat tehtiin Vesan mitoilla. En olisi
pannut niitä jalkoihin vaan juoksin pois. Isä
otti minut kiinni ja sain remmiä. Se oli ainut piiskaus, en muuta kertaa
saanut.
Ensimmäisellä luokalla koulussa minulla oli puupohjaiset
nilkkurit. Lumen tullessa tuli tieroja pohjiin, olin liukastua. Pakosta panin
lapikkaat jalkaan. En olisi niitä
mielellään käyttänyt, sillä ne oli tehty lemmikkieläimieni nahkoista.
Lihakeitostakin jätin lihat syömättä. Sieltä asti alkoi lihansyönnin kammoaminen.
Myöhemmin olen ostanut jalkineet itse. Korkokengistä en ole
koskaan välittänyt. Olisinkohan osannut niillä kävellä.
Lapissa minulla on vaelluskengät.
Sittemmin olen käynyt kengistä valikointia ja antanut monia
kirpputoreille.
Viime kesänä pidin eräitä remmikengiä. Kuljin niillä sateessa
ja kuivilla. Nyt kesäkuussa panin ne jalkaan. Oltiin Jyväskylässä Mikaelin
juhlissa, kengästä lähti pohja irti. Kengät joutuivat roskiin, samoin Matiaksen
roolikengät.
Lapsena keväällä oli riemullista päästä kulkemaan paljain
jaloin. Tuntui niin hyvältä tuntea polut jalkojen alla.
Nyt olemassa sellaisia kenkiä, jotka on helppo laittaa
jalkaan. Nykyisissä kenkissäni ei ole nauhoja jotka aukeavat matkani aikana.
Voe minnuu tälläistä mie ajattelen iha ite.
Silmärinen Maija
13.09.2023