”Hänestä tuntui ,että kirkas taivas ,tähdet ja kuu ja koko metsä antoivat hänelle voimaa ja rauhaa.”
Vuonna 1981 olin vapaaehtoistyössä Jerusalemin lähellä kibbutsilla.
Meitä oli oikein mukava porukka, joku oli ammatiltaan lastenhoitaja, joku kasvatustieteilijä,
joku puutarhuri. Katsoimme 27.7. illalla kerhohuoneessa Englannin kuninkaallisia,
Charlesin ja Dianan häitä televisiosta ja samalla nautimme minttuteetä. Kello
oli noin puoli yhdeksän, kun kuului kova pamaus ikään kuin kova räjähdys. Siihen
loppui leppoisa iltamme ja myös lomamme Israelissa ja alkoi muutaman päivän
kestävä sekasorto.
Paikalliset asukkaat, myös naiset juoksivat aseet kädessä
talosta taloon ja meidät kehotettiin pysymään lukkojen takana eikä valoja
saanut sytyttää. Erityisesti vakituiset asukkaat halusivat vartioida kibbutsin
keskellä sijaitsevia lasten ja nuorten taloja. Lasten kasvatus kibbutsissa
perustuu oman ikäluokan kasvattavaan vaikutukseen ja lapset tapaavat
vanhempiaan vain päiväsaikaan ja nukkuvat hoitajien kanssa omassa talossa,
esimerkiksi kolmevuotiaille on oma talo.
Koko kibbutsin alue pidettiin pimeänä, mutta taivaalle
ilmestyvät hävittäjät valaisivat muutamana yönä koko tienoon.
Linja-auto, joka lähti kahdeksan maissa illalla Jerusalemin keskustasta,
oli meille suomalaisillekin tuttu ja nimenomaan tuo viimeinen vuoro. Kävimme
Jerusalemin keskustassa lähes joka päivä, kun aikaisin aamulla aloitetut työt
loppuivat puolen päivän aikaan. Puutarhahauta, Getsemane, Itkumuuri ja Kalliomoskeija
tulivat tutuiksi niillä retkillä. Usein tuon kahdeksan kilometrin paluumatkan
ajan saimme ihailla Jerusalemin kukkuloiden yllä loistavia tähtiä pimeässä
illassa, varsinkin, kun auto ajoi pimennettynä turvallisuussyistä.
27.7.1981 kolme suomalaista istui auton takapenkillä ja
säästyi luodeilta. Autoon ammuttiin korkean rotkon reunalla kulkevan tien
kohdalla. Eräs nuori perheenäiti lapsineen sai surmansa, mutta kuljettaja,
johon laukaukset tähdättiin, pystyi ohittamaan laukaukset ja ohjaamaan autoa.
Olimme kuin sotatantereella muutaman päivän ajan. Kävimme katsomassa paikkaa,
joka oli hävityksen jäljeltä aikamoinen, ja siellä saatoimme lukea viestin
puiseen hautaristiin kirjoitettuna: ”Tämän teimme Beirutin pommituksen vuoksi.”
Ja sotahan siitä alkoi. Tapaus herätti huomiota koko maailmassa, myös Suomessa.
Kun pääsin elokuun alkupäivinä Suomeen, koin olevani
erityisen onnellinen. Tuijotin vihreää nurmea puistoissa ja pelloilla, seurasin
lintujen vapaata lentoa, iloisia ihmisiä. Erityisesti ihailin elokuun kuutamoa,
kirkkaita tähtiä, metsän rauhaa ja hiljaisuutta.
Tehtävä 5/Arja Tikkanen