Minulla on muutamia valokuvia, joissa äitini leipoo yhdessä naapurin emännän kans. Lapsuudessani leivontapäivä oli kerran viikossa. Kaikki perheessä tarvittava leipä ja pulla leivottiin kotona. Lämminleipä vietiin myös aina naapuriin. Kuvat on otettu myöhemmin, kun naapurukset vielä toteuttivat vanhaa perinnettä.
Pirtissämme oli erityinen leivinpöytä, jossa oli käännettävä kansi. Kun leipätaikina oli sekoitettu ja nostatettu se jaettiin leipäreiksi, joista tehtiin valmiit leivät, jotka nostatettiin liinan alla. Sitten ne laitettiin uuniin paistumaan pitkävartisella puisella leipälapiolla. Paistuneet leivät otettiin uunista piekalla, joka oli kaitalapainen puinen leipälapio. Vastaleivotun leivän tuoksu täytti koko talon ja sen ajatteleminenkin saa veden kielelle. Naapurin leipä maistui erilaiselta.. Se oli mielestäni jotenkin hienompaa.
Maistiaisia vaihdettiin myös pullasta. Me sanoimme sitä kumminkin nisuksi. Pullapitko eli palmikoitu vehnäpitko oli nisuletti. Kun olin alakouluiässä, leipomispäivä oli lauantai. Kouluahan oli silloin myös lauantaina ja muistan, kuinka lämmin pulla maistui herkulliselta kylmän maidon kans tultuani koulusta.
Usein leivottiin myös rieskaa. Se valmistettiin ohrajauhoista ja paistettiin nostattamatta kuumassa uunissa.
Sisko Rutanen
23.9.2022