Syksy oli ollut pitkä ja lumeton. Suomea oli puhututtanut noottikriisi, jota Kekkonen kävi ’Nikita-Nikita’ Hrustsovin kanssa Novosibirskissa selvittämässä. Berliinissä alettiin rakentamaan muuria, mutta se ei vaikuttanut minun elämään. Huhuttiin, että margariiniin oli jauhettu mukaan kissan raatoja, mutta sekään ei meitä voin syöjiä haitannut. Arkinen elämä jatkui pienessä rajaseudun kunnassa rauhallisena. Sotaa ei juurikaan muisteltu, oli jälleenrakennuksen aika. Kylän kaksi sahaa kolisivat koko ajan ja tuottivat rakentajille lautaa. Minä leikin pienen tytön leikkejä säässä kuin säässä, toki jo lunta odotellen.
Tätini oli lähettänyt Kaarinan päivän muistamiseksi
joulukalenterin. Yritimme veljen kanssa saada kuvista selvää etukäteen valoa
vasten tirkistelemällä. Onneksi samoihin aikoihin, kun sai avata kalenterin
ensimmäisiä luukkuja, alkoi musta maa peittyä lumeen. Iloksemme kotitalomme
alakerrassa olevan pankin eteen pystytettiin iso joulukuusi, jota koristivat
sähkölamput. Leikimme kaverien tonttuleikkejä kuusen ympärillä. Ja hippaa ja
piilosta. Viereisen kangaskaupan ikkunaan oli laitettu koristeeksi joitakin joulupaketteja,
jotka ruokkivat myös omia lahjatoiveita. Vastapäisen kemikalio-lelukaupan
ikkunoissa oli paljon houkuttavia leluja, nukkeja, nalleja, autoja, junia.
Onneksi kylätie oli niin rauhallinen, että ei haitannut vaikka leikkikavereiden
kanssa kipaisimmekin tien toiselle puolelle. Silmät kiiluen kurkimme kaupan ikkunoista,
sisään ei ollut yksin lupa mennä. Mahtoivatkohan tontut kurkkia meidän
touhujamme.
Meillä oli kotiapulainen, ensin oli monta vuotta Aili ja
sitten Sinikka. Apulainen oli ollut minun mielestäni aina, koska äiti kävi
töissä. Äiti tosin myöhemmin kertoi koko hänen palkkansa menneen apulaisen
palkkaamiseen. Kotiapulainen hoiti varmaan nimikkeensä mukaisesti enimmäkseen kotia,
koska en muista mitä hän teki. Antoi minulle ja veljelleni ruokaa varmaan,
mutta ei käsittääkseni vahtinut peräämme tai touhunnut kanssamme. Äidin
työpäivät olivat pitkiä, pankki oli auki kuutena päivänä viikossa. Myös isän
työpäivät kaupassa olivat pitkiä ja myös kaupat olivat auki maanantaista
lauantaihin. Lauantaisin kaupat ja pankit suljettiin kuitenkin aiemmin ja pyhien aattoina elettiin lauantaiden
aikataulujen mukaan. Liike-elämän aikataulut säätelivät myös perheemme
aikatauluja ja juhlimista. Onneksi jouluaatto sattui nyt sunnuntaiksi.
Jouluvalmisteluja ei aloitettu kotona kovin aikaisin. Talvea
odotellessa leikkasimme isän kanssa voipaperista lumihiutaleita, mutta minun
taittelut ja leikkaamiset eivät oikein onnistuneet, sain aikaiseksi vain
riekaleita. Valkoiselle käärepaperille piirtelimme veljen kanssa joulukuusia ja
tonttuja. Pipareita saimme äidin kanssa painella, perinteisellä mallilla ja
sydämellä. Ne säilyivät jouluun asti vihreässä peltipurkissa, jonka kyljessä
oli hedelmien kuvia. Purkkia säilytettiin viileän ruokakomeron yläpuolella
olevassa yläkaapissa, mehumaijan vieressä. Maustekakku voitiin myös tehdä jo
edellisellä viikolla odottamaan joulua. Äiti kirjoitti kauniilla käsialalla
joulukortteja ja joulupukkia piti auttaa varaamalla pieniä paketteja meidän
serkuille. Minäkin halusin auttaa joulupukkia ja paketoin Paula-serkulle
yllätyslahjan, vanhan pienen punaisen kukkaroni. Nämä avuliaasti tehdyt lahjat
laitettiin eteisen kenkäkomeroon, siihen kummalliseen vain parikymmentä senttiä
syvään koloon. Sieltä tonttujen oli määrä viedä paketit joulupukille ja
edelleen serkuille jaettaviksi. Se oli ensimmäinen tekemäni joululahja.
Marraskuussa oli äidin työpaikalta pankinjohtaja Sikiö
kutsunut kylänväen lisäksi työkaverit kotiinsa sikasopalle. Joulukuun alussa
oli osuuskaupan työtekijöiden joulujuhla Harjulinnassa. Joululauluja,
joulupuuroa, joulupussi, jossa oli jouluomena ja joulupipari. Joulupukki toi
pienen lahjan. Paljon tuttuja ja iloista puheen sorinaa. Lopussa tanssia.
Molemmissa juhlissa oli lasten kiva juoksennella ihmisvilinässä
juhlavaatteissa. Kolme vuotta myöhemmin pääsin kaupan juhlissa esiintymäänkin
runonlausujana.
Kun äiti oli lauantaina kiireisen pankkipäivän jälkeen
laskenut kassan, hän nappasi minut mukaani pihalta ja menimme kukkakauppaan.
Kukka Tyy-Ra oli jännittävä paikka, vanha puinen mansardikattoinen
pankkirakennus. Eteisen lattia vietti sisään tullessa vasemmalle niin paljon,
että oli hankala kävellä. Eteisessä ja myymälätilassa sekä avoimena olevassa kukkalaitteiden
valmistelutilassa oli paljon havuseppeleitä vyötteineen. Joulun aikaankin oli
hautajaisia tiedossa. Tuoksu oli huumaava. Ja kukkakauppias oli hieno rouva,
joka nauroi paljon käheällä äänellä. Hänellä oli lakatut kynnet. Äiti valitsi
joulukukaksemme pienen mustan padan, jossa oli pari tulppaania, kuusen oksa ja
niiden juurella jäkälää. Isä toi kaupalta kuusen jo valmiiksi aattoa varten,
viimeisen joka oli kaupan pihaan jäänyt. Sunnuntainahan ei enää kauppaa
käytäisi.
En tiedä missä vaiheessa äiti valmisti jouluherkut. Lanttu-
ja porkkanalaatikkoa, karjalanpaistia, piirakoita, ja kinkkua. Ehkä yöllä.
Mutta joulutortut ja –pullan hän valmisti aattoaamuna. Saimme olla mukana
pullaa pyörittelemässä ja rusinasilmiä asettelemassa. Äiti silitti olohuoneen
pöydälle ja lipastolle sekä keittiön ruokapöydälle joululiinat ja vaihtoi
sänkyihin puhtaat lakanat. Välillä äiti antoi minulle ja veljelle ajankuluksi jotain
juoksemista ja hakemista.
Aattopäivä oli pitkä. Ei millään olisi malttanut enää mennä
ulos leikkimään, vaikka iloksemme satoi lisää lunta. Äiti pani radion
kovemmalle, kun joulurauha julistettiin. Äiti muisteli joka joulu, että hänen
kotonaan kuunneltiin aina joulurauhan julistus. Sehän onkin radioitu
ensimmäisen kerran silloin, kun äiti oli kuusivuotias. Kohta Mauno Kuusisto
lauloi Sylvian joululaulun. Koristelimme isän kanssa joulukuusen parvekkeen
oven eteen. Siihen tuli muutama lasipallo ja –käpy, yksi hopea vyöte sekä
elävät kuusenkynttilät. Veli sai sytyttää kynttilät. Olipa se hieno ja tuoksui
hyvältä.
Onneksi saunavuoro oli tavanomaista aiemmin. Talon ainoana
lapsiperheenä saimme olla ensimmäisiä. Peliammeessa kylpeminen oli meidän
mielipuuhaa ja viihdyimme lämpimässä vedessä niin kauan, että sormissa ja
varpaissa oli mummonahkaa. Sitä ihmeteltiin aina pukuhuoneen pitkällä penkillä
seisoessa ja vanhempien auttaessa kuivailussa. Saunan jälkeen poikkeuksellisesti
puimme päälle pyhävaatteet. Minä laitoin sukkanauhaliivit, pitkät sukat,
neulepaidan ja ruudullisen vekkihameen, jossa oli henkselit. Hame oli jo vähän
pieni, mutta vältti kotioloissa. Äiti kiersi tapansa mukaan papiljotit tukkaan
ja laittoi ohuen valkoisen verkkomyssyn papiljottien suojaksi.
Saunan jälkeen katettiin ruokapöytään myös kynttilä. Tuskin
maltoimme syödä. Joulupuuroa sain vähän menemään. Ja piirakan kinkun kanssa. Yritimme
kurkkia ikkunoista, joko joulupukki olisi liikkeellä. Pihalla ei näkynyt
liikettä. Kylätiellä kulki vain joku yksinäinen kulkija.
Äiti pyysi isää viemään jotain kellariin. Pian isän palattua
soi ovikello. Onko se joulupukki? Joulupukilla oli punainen takki ja lakki ja
punatakkinen muori mukana. Aiemmin olin nähnyt vain harmaanuttuisia ja
tonttujen kanssa kulkevia. Piilouduin vähän epäilevänä naulakossa roikkuvien
takkien suojaan. Pukki ja muori kantoivat meidän pyykkivasussa lahjapaketteja
olohuoneeseen. Minut narrattiin laulamaan pukille ja muorille Joulupuu on
rakennettu. Veljen ei tarvinnut, epäreilua. Kun pukki ja muori jakoivat lahjoja,
tuijotin muorin käsiä. Joulumuorin kynnet oli lakattu, kirkkaan punaisella
lakalla. Pukki jakoi Juhalle, Kaarinalle, Juhalle, Juhalle, Kaarinalle,
äidille, isälle, Kaarinalle, Juhalle, Paulalle. Vielä tämäkin, Paulan paketti
oli tullut meille. Tämä ei voinut olla oikea pukki, koska sotki lahjat väärään
paikkaan ja piti mukanaan muoria, jolla oli lakatut kynnet? Ei oikea joulumuori
millään voisi olla niin turhamainen ja hienosteleva. En tuntenut ketään, joka
käyttäisi kynsilakkaa. Paitsi että naapurin Hissu-tädillä oli joskus ollut
kynsilakkaa ja Hienolla kukkakaupan tädillä tietysti. Oliko joku on puijannut
minua?
Muistan, että veli sai ksylofonin, tammipelin,
Mekano-pakkauksen sekä sukset. Minäkin sain lahjoja, mutta en muista mitä. Pienen
suklaarasian ainakin? Ehkä nuken? Joulun jälkeen sain veljen vanhat sukset.
Minun huomioni kiinnittyi lähinnä joulupukin luotettavuuden selvittämiseen.
Vielä joulukahveja juotaessa pohdin asiaa ääneen, vaikka hopeateen ja pullan
lisäksi lapsille tarjoiltiin isän kaupalta lahjaksi saamia suklaakonvehteja.
Illalla ei meinannut uni tulla.
Jouluyönä lumisade taukosi ja oli turvallista lähteä Kerimäelle
ukkolaan ja mummolaan. Mosse-automme oli jääkylmä, yski käynnistyessään ’nikita-nikita-hrustsev’,
mutta lähti kuitenkin käyntiin. Kylmässä autossa oli pidettävä matkan aikana kaikki
ulkovaatteet päällä. Minulla oli isän kaupalta pelastama karvahattu päässä ja
ukkolassa Toivo-ukko ihmetteli hattuani ja tervehtii minua Siiri Rantasena.
Repäisin hatun äkkiä pois päästä ja piilotin selkäni taakse. Tuvassa oli iso
kuusi, johon kynttilät oli kiinnitetty narulla ja oksilla oli olkikoristeita.
Saimme vielä pari lahjaa ja ainoina lapsina aikuisten jakamatonta huomiota koko
päivän. Tapaninpäivänä jatkoimme matkaa mummolaan, jossa kaikki serkut jo odottivat
meitä. Tavan mukaan tuvassa oli kaunis ja tuuhea kuusi, avoimella paikalla
kasvanut ja ehkä joskus vähän koulittukin. Oli ihana leikkiä piirileikkejä,
naurisvarasta ja piilosta. Illalla Mosse toi meidät takaisin oman jo vähän
karisevan kuusen luokse. Seuraavana päivänä äidin ja isän palattua töihin meillä
oli veljen kanssa aikaa tutustua tarkemmin joululahjoihimme ja arvuutella
toisiltamme, kuka oli ollut joulupukki ja sen muori.
Kaarina Kemppainen
2024