Pieni piiskahäntäinen, isosilmäinen wippetin pentu on aivan ihmeissään. Touhu talossa on muuttunut. Mitä varten ihmiset hyörivät ja pyörivät. Tyhjentävät kaappeja ja laatikoita, sitten taas laittavat tavarat takaisin uuteen järjestykseen. Kummallista?
Sellainen ulvova kone suhisee milloin missäkin ja
minut ajetaan pois tieltä. On erikoisen hajuisia pulloja, ne ihan aivastuttaa
nuuskittuani niitä. Vadissa olevaa vettä olisi kiva läiskiä, mutta sekin
siirretään pois. Pyyhkeitä nappaan mukaani ja saan ”eieitä” huutavan ihmisen
perääni. Sitten on tosi mielenkiintoinen keppi, jossa on päässä uhkaava paha
karvainen osa. Sitä on hauska riepotella ja hyökätä muristen kimppuun. Sekin
on” eiei” ja se otetaan minulta pois. Lopulta ihmiset moittivat minua riesaksi
siivoustöissä ja joudun toiseen huoneeseen lelulaatikkoni kanssa.
Matot, tyynyt ja patjat ovat tehneet jotain tuhmaa,
kun niitä kannetaan ulos ja piiskataan kiekuraisella välineellä, sekä sitten
vielä kaksi ihmistä ravistelee niitä raivokkaasti. Kävin sieppaamassa sen
kiekurakepin ja juoksin se suussa karkuun. Taas minua ajettiin takaa,
moitittiin, ja vietiin sisään.
Jostain piilosta kannettiin uusia puhtaita mattoja, ja
kuulin sanottavan, että minun pitäisi olla jo sisäsiisti, eikä lirautella minne
sattuu, eikä varsinkaan repiä ja raastaa mattoja.
Kyllä oli hauskaa kun ihmiset rapistelivat papereita ja piilottivat niiden sisään tavaroita. Ne sidottiin nauhalla kiinni ja olin aivan innoissani repimässä niitä. Sanoivat taas, että minä olen oikea riesa. Kuulemma revin, roikun, järsin ja naskalinterävillä hampaillani teen tuhoa. Taas minut vietiin toiseen huoneeseen. Uikutin siellä harmissani. Enhän minä vielä oikein tiedä mitä saa tehdä ja mikä on kiellettyä. Hampaitakin kutittaa ja niitä on mukava kokeilla milloin mihinkin. Olen pieni vielä. Menen nukkumaan omalle patjalleni. Tehkööt pakettinsa ilman minua.
Ja sitten se keittiö, siellä tuoksui joka päivä aivan erilaiselta. Koneet surisivat, vatkasivat, jauhoivat ja raastoivat. Kerjäsin parhaan taitoni mukaa, mutta sain vain porkkanan järsittäväksi, ja kiireiset ihmiset olivat polkea hännälleni. Lähdin pois.
Ihmiset penkoivat jostain värikkäitä kankaita
pöydille, ja sitten sellaisia pötkyjä, joihin illalla laitettiin tuli. Olin
polttaa viikseni, kun kurottelin niitä nuuskimaan.
Suureksi riemukseni tuotiin metsää sisälle ja sen
oksiin ripustettiin kaikkea värikästä. Taas kuului ”eiei”, kun vähän heiluttelin
niitä palloja ja sain jonkin kiiltävän nauhan kaulaani ja olin kaataa koko
puun.
Sitten huomioni veti minut uunin luo, sieltä tuli
mahtava tuoksu. Vahdin sitä koko päivän. Ihmiset sanoivat sitä kinkuksi. Sain
illalla pienen siivun siitä lihamöykystä. Sanoivat, että jouluruuista menisi
mahani sekaisin, ja sehän tässä puuttuisi, juuri kun on saatu talo siivottua
joulua varten.
Syönnin jälkeen kuului ovelta koputus ja sieltä tuli
pitkäpartainen outo mies. Minä haukuin niin paljon kuin jaksoin, ja taisi vähän
lirahtaakin matolle. Taas ”eiei” ja jouduin toiseen huoneeseen. Onneksi sain
mukaani sellaisen paperiin käärityn luun mitä järsiä.
Kaikki se touhu joulun takia, mikähän se sellainen on?
Kerttu Miettinen
26.11.-24