Isä tuo puita tupaan. Kahvin tuoksu herättää. Jouluaatto, muistan ja kipaisen tupaan yöpaitasillani. Isä työntää pitkät puut leivinuuniin, joka on kooltaan viidesosa tuvan pinta-alasta. Kinkku pannaan iltapäivällä uuniin, ja sitä ennen äiti leipoo Serina-kakkuja. Tuvan seinällä nurkassa, radiosta kuuluu jouluista musiikkia. Käännän radion kovemmalle, kun villiä ”vilskettä helinää helskettä ” alkaa soida; muistan sen viime joululta ja helske ja vilinä sopii meidän monilapsiseen kotiin.
Isä tuo valmiiksisuolatun kinkun kahverista tupaan
lämpenemään. Riisipuuro porisee puuhellalla.
Ruskeaksi maalattu lautalattia on pesty,
otan tampuurista raikkaat räsymatot
ja levitän ne paikoilleen
sisarten avustuksella. Metsästä valmiiksi haettu, jäinen kuusi
tuodaan tupaan sulamaan vanhan sanomalehden päälle; moititaan toispuolisuudestaan. Äiti on sytyttänyt tulen leivinuuniin ja
alkaa vatkata kananmunia ja sokeria Serina-pikkuleipiin.
Veljeni kantaa ulkovintiltä huopia, täkkejä ja patjoja
tupaan lämpenemään. On hipaistava
sormella niitä – kylmiä, voiko kukaan nukkua noissa? Kyllä voi, vielä on useita tunteja aikaa lämmetä ennen niiden
tuvan lattialle levittämistä.
Sisaruksistamme vanhimmat asuvat jo kodin ulkopuolella, ja tulevat
jouluksi lapsuuskotiin. Kahdella
veljellämme on jo puoliso joten useita vuodepaikkoja tarvitaan, jälleen. Sitä
paitsi minä ja nuorin veljeni aiomme nukkua lattialla myös, ainakin aatosta
jouluaamuun! Minua jännittää, vieläköhän aattoiltana tontut
kurkkivat ikkunoista sisälle, mietin. Isot
siskot ovat jo ainakin kaksi viikkoa väittäneet tonttujen käyvän ikkunan takana
nähdäkseen, olenko ollut kilttinä. Tiedän kuitenkin, etten tänäkään jouluna saa
nukkea.
Radiosta kuuluu Joulurauhan julistus. Meillä on ollut radio vasta muutamia vuosia,
ja varsinkin jouluna kuuntelemme sitä koko ajan. Pidän
joulumusiikista kaikkein eniten.
Riisipuro höyryää, ja nautimme siitä Joulurauhaa kuunnellen. Sen jälkeen
mies alkaa laulaa kumealla äänellä; ruotsalainen Jussi Björling, Jouluyö, sanoo äiti.
Uunista vedetään hiilet, ja arina puhdistetaan luudalla.
Äiti odottaa vielä tovin, kunnes Serina-kakut pääsevät uuniin ja herkullinen tuoksu täyttää
tuvan. Veljeni laittaa kuivia olkia
tuvan lattialle, ja niiden päälle patjat, tyynyt, kuluneet lakanat, täkit ja
huovat. Isä on sytyttänyt tulen ulkosaunan
uuniin. Sauna on sopivasti tulijoillekin alkuillasta
valmis. Me kotona olevat saunomme
ensin.
Isä laittaa kinkun uuniin.
Vanhat joulukoristeet on haettu vintiltä, ja eri maiden kuluneet liput
saavat paikkansa kuusessa, samoin itse tehdyt ja väritetyt pahviset koristeet,
muutama jouluinen pallokin on ja tietysti vääntynyt tähti. Aitojen kynttilöiden kiinnittäminen
nipistimiinsä on vaikeaa, eivätkä
kynttilät pysy suorassa. Valitan asiasta sisarelleni, joka tuhahtaa: ”Hyvin
ovat”.
Tulemme saunasta ja katamme
jouluillan ruokapöydän valmiiksi. Äiti on valmistanut eilen
karjalanpaistin odottamaan
kahveriin. Joulukinkkua syömme vasta
joulupäivänä. Hämärän pimetessä tuomme
kuusenjuurelle itsetehtyjä paketteja. Joulupukki
ei tuo suuria tai kalliita lahjoja tänäkään jouluna. Siskon kirja on saattanut saada uuden
joulupaperin peitokseen, tai joulunpunainen omena voi paketista pilkistää, tai Musta Pekka -pelikortit; yllätys!
Vanhimmat sisarukset saapuvat, käyvät saunassa ja siirrytään joulupöytään. Puhumista riittää, kunnes veljeni pyytää
hiljenemään. Joulupukki tulee, tänäkin
vuonna. On ihan Korvatunturin pukin
näköinen, pelkään mutta viimein uskallan
syliin. Lahjat jaetaan, nauretaan,
voivotellaan. ”Sehän oli meidän isä”,
kuiskaa veljeni ja katsoo vähän säälien minua.
Kuusen kynttilät valaisevat
kauniisti tupaamme. Kinkku tuoksuu uunissa. Väsyttää, kaikki tämä tohina ja meno. ”Pirjo saa mennä jo nukkumaan kuusen alle”,
äiti lupaa. Uni tulee hetkessä, mutta
sitä ennen ajattelen huomisen aamun kirkkomatkaa. Isä valjastaa Sisko-hevosen ja turkisvällyt rekeen, ja liitytään
rekikulkueeseen. Ja aisakellot helkkää.
Pirjo Willman
2024