On lauantaiaamupäivä elokuun puolivälissä vuonna 2008. Luen Kauniaisissa appivanhempien luona aamun Helsingin Sanomista, että Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmana esitetään illalla kello 20 Korjaamolla Karjalala- teatteriesitys. Evakon tyttärenä kiinnostun esityksestä.
Lähdemme mieheni kanssa Helsingin keskustaan. Nostamme rahaa
pankkiautomaatista ja ostamme meille teatteriliput illan esitykseen. Mieheni
tarjoaa teatterilippuja minulle, johon sanon; säilyväthän ne sinullakin. Menemme Mannerheimintien ja Bulevardin
kulmassa sijaitsevaan Bulevardin Kahvisalonkiin, jossa meillä on tapaaminen poikamme
kanssa. Kahvilassa mieheni ostaa meille kahvit ja jotain syötävää. Löydämme
mukavan pöydän. Ulkona on kostea sää. Ripustamme takit tuolien selustoille. Juttelemme
vilkkaasti kahvin juonnin lomassa. Mieheni ja poikamme jäävät kahvilaan, kun
lähden tapaamaan ystävätärtäni.
Käymme ystävättäreni kanssa Selavi-nimisessä muotihuoneessa.
Myöhemmin tapaan mieheni sovitusti Akateemisen kirjakaupan
katutasolla. Mieheni seisoo hämmentyneenä tutkimassa lompakkoaan. Hän oli
tehnyt Akateemisesta pieniä ostoksia ja maksuhetkellä havainnut, että setelit, 120
euroa, ja teatteriliput olivat kadonneet! Mitä on tapahtunut? Olisivatko
uutuuttaan sileät setelit pudonneet kahvilaan, kun mieheni maksoi ostoksemme?
Käymme tiedustelemassa kahvilasta kadonneita seteleitä – turhaan. C ´est la vie!
Hankimme uudet liput illan teatteriesitykseen. Maksamme
lipuista taas yhteensä 50 euroa. Sellaista elämä on.
Menemme lounaalle mieheni vanhempien luo, jonne myös
poikamme tulee. Kysymme pojalta, oliko hän tehnyt havaintoja kahvilan
asiakkaista. Hänen mukaansa mieheni taakse oli tullut istumaan mies, ei
varsinainen katujen mies, mutta ei myöskään kahvilan perusasiakkaalta
vaikuttanut henkilö. Poikamme mukaan mies oli poistunut kahvilasta ennen häntä
ja miestäni.
Lounaalla pohdimme joukolla tapahtunutta. Kahvilassa mieheni
pusakka oli roikkunut hänen selkänsä takana tuolilla. Pusakan povitaskussa oli
ollut lompakko. Näppäräsorminen taskuvaras ei ollut onnistunut anastamaan
tiukasta povitaskusta lompakkoa, vaan ainoastaan rahat ja sileät teatteriliput.
Lompakossa olleet pankkikortit, ajokortti
ja muut kortit säästyivät. Kaikk ei mänt vaikka Karjala menetettiin.
Menemme illalla katsomaan Karjalalaa, Viipurin Taiteellisen
Teatterin ja Korjaamo Teatterin nykyaikaista tulkintaa evakkomatkasta. Paikasta,
jota ei ole, kuvitelmien ja toden risteymästä. Teatterissa mietimme, onko joku paikalla
olleista tullut katsomaan esitystä meidän ensin ostamilla lipuilla.
Kotona Kuopiossa luen sanomalehdestä, että Helsingin
keskustassa kaduilla liikkuvat ulkomaalaistaustaiset taskuvarkaat saavat
näpistettyä turisteilta keskimäärin 200 euroa.
Sateen sattuessa sisällä kahvilassakin voi joutua
näpistyksen kohteeksi.
Helena Lindgren
30.10.2021
Takaisin tarinoihin