Ei aika mennyt koskaan palaa…, lauletaan eräässä iskelmässä. Ja tuo jos mikä on totta, ellei mukaan lasketa juuri tapahtunutta talviaikaan siirtymistä. Loka-marraskuun vaihteessa meille maksettiin yksi tunti ajanpalautusta.
Tavan takaa
ihmettelemme ystävien ja tuttujen kanssa, mihin tuo aika karkaa niin nopeasti.
Tunnit, päivät ja viikot. Välillä tuntuu, että elämä on pelkkää maanantaita ja
perjantaita. Vuodetkin rientävät niin, että ei tahdo kannoilla pysyä. Kun joku
kysyy ikää, pitää ensin tehdä itselleen selväksi, mikä vuosiluku on
menneillään. Sitten siitä vähennetään syntymävuosi, jonka onneksi vielä kirkkaasti muistaa.
Lapsuus,
nuoruusaika ja aikuisvuodet ovat talletettuina albumeihin, muistitikuille ja
pilvipalveluun. Toivottavasti nuo muistot säilyvät siellä eivätkä katoa
minnekään kyberavaruuteen.
Nyt elon
viimeiset vuosikymmenet ovat lähteneet raksuttamaan kuin entisen mummon vanha
kaappikello pienen pirtin lämpimässä. Nyt haluaa tehdä nostalgiaretkiä
kadonneeseen aikaan ja muistojen syntymäsijoille. Jotain tuttua sieltä voi
vielä löytyä, mutta paljon on myös väistynyt uuden tieltä. Muistot heräävät
eloon ja ne kannattaa tallettaa kirjoittamalla muistiin tai miksipäs ei vaikka
maalaamalla, jos siihen on lahjoja ja aikaa.
Olemme
saaneet tehdä jättiläismäisiä loikkia aikakaudelta toiselle. Kaikenlaiset
utopistiset haaveet ja ennustukset ovat toteutuneet ja ovat nyt arkista rutiinia.
Tämä uusi aika on sekä helpompaa että monimutkaisempaa, hektisempää. Emme
varmaankaan kukaan vaihtaisi tätä uutta aikaa entiseen, vaikka toistelemme,
että ennen kaikki oli paremmin.
Pikkuisena
tyttönä, kun halusi kaveria luistinradalle, piti vetäistä karvahattu päähän ja
kipsutella naapuriin. Voitko olla? Myöhemmin kouluiässä, kun kotona jo oli
lankapuhelin, saattoi soittaa luokkakaverille, jos oli jotain oikeaa asiaa, ei
turhanpäiten. Opiskeluaikana askelet veivät lennättimeen, mistä saattoi soittaa
vanhemmille, kun pankkikirjan saldo alkoi lähestyä nollaa ja kesätöiden alkuun
oli vielä aikaa. Kaikki seminaarit ja opinnäytetyöt kirjoitettiin vanhalla
ronksuvalla Continentalilla. Nyt saamme
yhteyden perheenjäseniin ja ystäviin hetkessä monilla eri tavoilla. Voimme
tuottaa tekstiä ja korjata sitä helposti. Lähetämme kuvia ja kertomuksia, juuri
näin. En todellakaan kaipaa mennyttä aikaa. Muistelen sitä kuitenkin hyvällä
mielellä ja kerron mieluusti muillekin.
Riitta
Kärkkäinen
30.10.2021