Warkauden Lehdessä oli huhtikuussa 2020 uutinen. Varkauden Yhteislyseon rakennus puretaan. Rakennus on minua nuorempi! Se oli vihitty käyttöön Varkaudessa Päiviönsaarella vuonna 1957. Sen oli suunnitellut rakennushallituksen arkkitehti Elsa Arokallio. Oliko rakennus tullut teknisen käyttöikänsä päähän?
Kävelin mieheni kanssa pääsiäisen aikaan Kämäriltä kohti
Päiviönsaarta ja yhdessä totesimme, että lyseorakennusta ei enää ole. On vain
tyhjä tontti.
Kesäkuun alkupäivinä vuonna 1963 kävin lyseorakennuksessa
ensimmäisen kerran. Olin pyrkimässä oppikouluun. Olin laittanut lyseon
ensimmäiselle sijalle, vaikka opettaja olikin sanonut, että lyseoon on
Varkauden kolmesta oppikoulusta vaikein päästä. Myöhemmin olin äidin kanssa käsi kädessä lyseon
pihalla kuuntelemassa, kun rehtori Lauri Mikkola luki koulun parvekkeelta
lyseoon valittujen nimet paremmuusjärjestyksessä. Olin yksi valituista noin 120
oppilaasta. Lyseo oli kouluni syyskuusta 1963 toukokuun loppuun 1971, jolloin
pääsin ylioppilaaksi. Meitä lyskalaisia oli vuosittain noin 800.
Lyseorakennus oli
moderni 1950-luvun tyyliin. Sisääntuloaulassa oli vasemmalla vahtimestari Laina
Vellosen työhuone, alaluokkalaisten lukittavat lokerot koulutavaroita varten
seinien vierustoilla, naulakot, oikealla tilava ruokasali ja sen vieressä
kotitalousluokka. Toisessa kerroksessa oli valoisa aula, kuin nykyaikaisessa
ostoskeskuksessa. Oppilaiden lokeroita oli ympäri aulaa, tupakansavuinen opettajainhuone
portaista katsoen vasemmalla puoli kerrosta ylempänä, samoin eri oppiaineiden luokkahuoneita
toisella puolella aulaa ja päädyssä juhlasali. Aulaan kokoonnuttiin luokkien eteen
virsikirjat mukana aamuhartauteen. Silloin tällöin joku pyörtyi. Kolmannessa
kerroksessa oli lisää luokkahuoneita. Kolmannesta
kerroksesta johti portaat toisesta päästä kuvaamataidonluokkaan ja toisesta
päästä musiikkiluokkaan, jossa ihana Pirkko Jalkanen sivisti meitä.
Opettajat olivat persoonia. Äidinkieltä opetti keskikoululuokilla
Leena Saarivaara, jota kutsuttiin Säärivääräksi. Molla opetti käsitöitä. Kotitalousopettaja
Anja Nurmen ansiosta ruuanvalmistus on minulle mieluisaa. Rehu-Raija ja Kuikka
opettivat eläin- ja kasvioppia sekä biologiaa. Tuska opetti historiaa
keskikoululuokille. Ulkonäöltään ranskalaista näyttelijä Fernandelia muistuttanut
Fertsu opetti saksaa. Latinaa opetti nuori Eira Meriläinen. Latinan opiskelu
oli sotaretkien kääntämistä suomeksi ja päinvastoin. Myöhemmin yliopistossa ja
työelämässäkin muutama käsite oli latinantunnilta tuttu; forum, nulla poena
sine lege, pacta sunt servanda. Erikoisin persoona oli kuvaamataidon opettaja
Sointu Tainus-Ilvas, joka kesken oppitunnin saattoi vetäytyä luokan tarvikevarastoon
tupakalle.
Lyseorakennus oli aivan Varkauden keskustassa, lähellä Ämmäkoskea
ja Ahlströmin tehtaita. Tehtaiden läheisyys tehtaalta tupsahtavine ominaishajuineen
ja äänineen ei ollut koulun kannalta ongelma. Kun ylioppilasluokkamme kokoontui
vuonna 2011 koululle luokkakokoukseen, jo ulko-ovella tuntui nenässä koululle
ominainen haju. Me tytöt kipitimme ykköskerroksesta kierreportaita pitkin kellarikerrokseen
puuteroimaan nenämme tyttöjen vessatilaan.
Äitini asui viimeisinä vuosinaan lyseorakennusta vastapäätä.
Kävelimme usein lyseon ympäri.
Lyseolainen arkkitehti Mikko Heikkilä on todennut: ”Rakennettu
ympäristömme oli ennen kansallisomaisuuttamme ja kansallisvarallisuuttamme. Nyt
se on kansalliskustannuksemme ja kansallishaittamme. Kouluja tarvitaan aina.
Miksi koulutoimi ratkaisee tilaongelmat uutta rakentamalla eikä vanhaa
ylläpitämällä? ”
Lyseorakennusta ei enää ole. Unessa voin palata sinne. Niin
olen joskus tehnytkin.
Helena Lindgren
9.4.2024
