Olen aina ollut
kiinnostunut kasveista ja eläimistä. Ne tulivatkin tutuiksi elämäni
aikana sekä käytännössä ja että teoriassa .
Siskoni kävi
Lauttakylän yhteiskoulua. Keväällä hän kertoi että
kesätehtävänä oli kerätä satakaksi- kymmentä luonnonkasvia. Ne
piti kuivata imupaperien välissä painon alla ja sitten kiinnittää
paperille. Sitä kokoelmaa sanottiin herbaarioksi.
Kerääminen oli
mielenkiintoista,mutta se niiden kiinnittäminen oli mielestäni tosi
työlästä. Kärsivällinen sisareni asetti kasvin juurineen
paperille ja sitten varren molemmin puolin tehtiin partakoneen
terällä pienet viillot paperin läpi ja liimapaperisuikaleet
laitettiin varren ympäri ja aukoista pujoteltiin taakse ja
liimattiin kiinni.
Kasveista sai
harvinaisuuden perusteella lisäpisteitä. Muistan kuinka iloinen
sisareni oli löytäessään jokirannasta harvinaisen vanhan
lääkekasvina pidetyn kalmojuuren. Kasvilla oli omituinen imelä
haju, miekkamaiset lehdet joiden sivussa oli käpymäinen
kukkapuikelo.
Minusta oli
suorastaan juhlallista kun kasveillakin oli heimot ja suvut. sekä
nimet latinaksi ja suomeksi. Kaikki piti kirjoittaa kaunolla
kasvipaperin alakulmaan liimattavaan lipukkeeseen.
Opin jo silloin
paljon kasvien nimiä. Niistä hassuimpia oli kiva rallatella ”
pimppinella poppunella”
Neuvojaopistossa
sitten olikin kasvistosavotta edessä. Piti kerätä ne
satakaksikymmentä kukkivaa luonnonkasvia. Niiden lisäksi yleisimmät
heinät, sarat,sammalet ja jäkälät. Onneksi niiden kiinnittämiseen
oli jo käytössä teippiä.Tämän lisäksi oli
kerättävä saman verran näytteet koristekasveista ja yleisimmistä
puista ja pensaista. Sinä kesänä tuli tehdyksi monta rikosta, kun
noita kasveja keräsin Ruissalosta. Turun puistoista ja monesta
muusta paikasta. Pieni kukkiva oksa riitti, mutta kiirettä piti,
että löysi kasvin kukinta-aikaan.
Eikä tuo vielä
mitään, sillä vielä piti kerätä yleisimmistä viljely- ja
koristekasvien taudeista ja tuhoeläimistä näytteet. Siinä sitä
oltiin ötökkäjahdissa ja etikkaeetteri haisi. Sitä tarvittiin
koppakuoriaisten ja muiden tuholaisten tappamiseen. Kerran saimme
kamalan päänsäryn huonetoverini kanssa, kun eetteripullo oli
illalla jäänyt raolleen.
Olin jo kotona
oppinut tuntemaan sokerijuurikkaan tuhoajat. Niitä oli
ruskohaiskiaisen miinaajatoukka, kirpat ja luteet. Isäni sydänvian
vuoksi olin minä se joka kulki myrkyttämässä DDT:lä ja E605:llä
viljelyksiä. Silloin ei tullut kenellekään mieleen, että mikä
tappaa pienen voi ainakin vahingoittaa isompaa, kun sukkapusseista
aineita pöllyteltiin pellolla. ( Ehkä allergiat ja astma ovat
sieltä peräisin?)
Kun kaikki
tarvittava ja kasvit näytteet oli kerätty alkoi uskomaton pänttäys
nimistä suomeksi ja vielä latinaksi ja tietysti olihan ne kaikki
tunnistettava tentissä.
Apuna oli vahva
näkömuistini ja tietysti vielä asettelin eri tavoin kasvit joita
oli vaikea erottaa toisistaan. Hyvin meni ja sain kiitettävän
kaikista osioista.
Näytekansion
paksuus oli vaaksan verran ja olin vuodattanut siihen”verta, hikeä
ja kyyneletä !!”
Vieläkin tulee
mieleen kasvien nimet- joskus kylläkin viiveellä.
”Kyllä se on
nuorena vitsa väännettävä” jos koskaan.