Istun isän
autossa etupenkillä pelkääjän paikalla. Takapenkillä luokkakaverini Sirpa tähyilee
maisemia vaitonaisena. Hän lähtee myös opiskelemaan Turkuun, samaan
tiedekuntaan kuin minä. Tänään on jännittävä päivä. Pitäisi löytää
opiskelija-asunto. Niistä on kova pula, todelliset vuokranantajan markkinat.
Kesäkin on jo pitkällä. Metsät ovat jääneet Hämeeseen. Rypsipellot hohtavat
kullankeltaisina, kun lähestymme Turkua. Meillä on neljä vastausta
lehti-ilmoitukseemme Turun Sanomissa. Kaupungin kartan pihistimme eilen pääpostin
Turun puhelinluettelosta. Siinä minulla on punakynällä merkattuna kaikki
kohteemme.
Ensimmäinen
kohde on ihan Turun keskustassa, Eerikinkadulla. Siellä meidät vastaanottaa
ystävällinen ja siisti vanha leskirouva. Vanha on myös tämä talo. Rouvan
asunnossa on kaksi isoa huonetta, pieni keittiö ja vielä pienempi kylpyhuone.
Hän haluaa vuokrata toisen huoneen jollekin nuorelle ihmiselle. Ihan siltä
varalta, että hänet löydetään nopeasti, jos hän sattuu kuolemaan. Hän on jo
valmiiksi tyhjentänyt isosta piirongista kaksi laatikkoa meitä varten.
Vuokrattavasta huoneesta on pääsy pienelle parvekkeelle. Hän haluaa pidättää
oikeuden kulkea huoneen läpi parvekkeelle halutessaan. Vuokra kuulostaa
kohtuulliselta, kun meitä on kaksi maksajaa. Ihastelemme kaunista huonetta ja
näköalaa parvekkeelta. Lupaamme ilmoittaa päätöksemme viimeistään huomenna.
Seuraavaksi
isä suuntaa Vauxhall Vivansa Raisioon menevälle tielle. Sieltä, korkean
kerrostalon kellarikerroksesta löytyy iso huone, joka ilmeisesti on ollut
opiskelija-asuntona jo aiemminkin päätellen siitä, että jokainen seinä on
maalattu iloisesti eri väriseksi. Seinän vierustalla kulkevat sateenkaaren
värisinä talon viemäriputket. Niiden reipas lorina kertoo talossa olevan
enemmänkin elämää.
Seuraava
ehdokas opiskelukämpäksi on vanhan Kupittaan aseman lähellä. Siellä vanha rouva
tai neiti on halukas vuokraamaan opiskelijalle kaksionsa alkovin, jonka
yksityisyydestä huolehtii oviverho. Televisiota saa katsella hänen kanssaan.
Kellarikomeroon saa tuoda omia hilloja ja vaikka oman perunasäkin, jos kotoa
sellaisen saa. Me kun olemme Lahdesta, maaseudulta. Ja lopuksi hän vielä
lupasi, että kiikkutuolissa saa istua. Isä tosin äsken lähtiessä kysyi, että
huomasitteko tytöt sen kiikkustuolin raha-automaatin.
Vaihtoehdot
alkavat käydä vähiin. Toivoa täynnä suuntaamme vielä neljänteen kohteeseen.
Pitkin Uudenmaantietä Kaurakadulle. Tämä kohde on mielestämme liian kaukana
keskustasta, mutta käydään nyt kuitenkin katsomassa. Siellä iäkäs merimiehen
leski emännöi vanhaa omakotitaloa ja haluaa vuokrata pois ison olohuoneen,
johon kaksi opiskelijaa saa mahtumaan sänkynsä ja työpöytänsä. Hänen aikuinen
poikansa on välillä pitkät ajat merillä. Silloin tuntuu hyvältä, jos ei ole
ihan yksin talossaan. Hän sanoo pitävänsä kirvestä ulko-oven vieressä siltä
varalta, että joku murtautuu sisään. En tiedä, onko se tarkoitettu rosvolle vai
emännälle. Vuokra on edullinen, rouva on mukava ja yliopistolle on kuulemma
hyvät ja tiheät bussiyhteydet. Eiköhän me Sirpa vuokrata tämä Kaurakatu 2?
Tänään on
tärkeä päivä. Olen aloittamassa muuton pois kotoa, kohti ikiomaa elämää.
Riitta Kärkkäinen
17.9.2024