Sodan jälkeen oli kaikesta pulaa. Oli säännöstelyä 15 vuotta elintarvikkeista, kankaista ja vaatteista. En muista, että meillä olisi ollut puutetta mistään muusta kuin sokerista ja vanhempia koskien kahvista. Kankaita ja vaatteita jos oli saatavilla, silloin piti mennä jonottamaan kauppaan.
Sellaisia kuin Amerikan apupaketteja saatiin. Niistä en muista muuta kuin makeat kuivatut porkkana-lastut, jotka olivat erikoisen hyviä. Silloin ei hedelmiä ja karamellejä ollut, kuin aivan harvoina juhlahetkinä. Muistan kuinka aikuiset jälttivät meille lanttua tai naurista herkuksi. Marjoja kerättiin ja viljeltiin, omenoita saatiin taloista. Usein oli mehua, marjakeittoa ja mustikkapiirakkaa. Naapurin täti tarjosi meille lapsille isoja piparkakkuja ja makeaa ihanaa mansikkamehua.
Äitini piti huolen ettei meille tullut riisitautia. Aamupuuroon sotkettiin valkoista makeaa jauhetta ja suut piti avata lusikalliseen kamalanmakuista kalanmaksaöljyä, jonka maku oli pitkään suussa, vaikka yritti nopeasti nielaista sen yökötyksen . Lisäksi saimme erikoisen makuista rautavalmistetta isosta pullosta. Se ei ollut pahaa ja kerran Ritva joi sitä salaa ja sai mahataudin.
Kulkutauteihin varsinkin pienet lapset usein sairastuivat. Mekin sairastimme monet rokot ja flunssat. Kaksoset saivat vaikean hinkuyskän, vinkuminen ja sairastelu jatkui pitkään. Kerran äiti oli saanut rusinoita ja niitä syödessä Ritva oli tukehtua yskäkohtauksessa. Airi - sisko sanoikin huolestuneena ”Ippa turinoista kuolee”.
Myöhemmin olikin menehtyminen lähellä, kun Ritva sairastui aivokalvotulehduksen vaikeampaan muotoon. Muistan kun hän oli jo sairas ja äiti luki meille satua kamiinassa olevan tulen valossa. Äkkiä Ritva alkoi kouristella ja meni tajuttomaksi. Hänet vietiin kiireesti Lauttakylään sairaalaan. Äiti kertoi myöhemmin, että siskoni oli sidottuna sänkyyn kuumekouristusten takia, ja kuinka taksilla oli Helsingistä haettu penisilliiniä, jota ilman hän ei olisi selvinnyt taudista.
Olimme aina nuhaisia, räkäisiä ja yskäisiä. Äiti oli aivan turhautunut meitä hoitaessaan kaikenlaisilla konsteilla ja lääkkeillä. Paljon myöhemmin on selvinnyt, että olemme kovin allergisia monille aineille, eihän silloin sellaisista herkkyyksistä tiedetty olevan olemassakaan.
Minulla oli murrosikäisenä ankara keuhkokuume. Hourailin monta päivää korkeassa kuumeessa. Kotona kävi lääkäri ja hänen määräämää penisilliiniä kävi sairaanhoitaja pistämässä pakaraani päivittäin . Myöhemmin oli pitkään ihan vaikea istua. Laihduin melkoisesti ja kevätjuhliin ommeltu hieno taftileninki roikkui päälläni niin, että sitä piti pienentää saumoista.
Sairastamisista huolimatta olimme melkoisia tehopakkauksia. Tappelimme välillä oikein railakkaasti. Äidillä oli tapana huokailla, että ei pojatkaan ole tuollaisia. Olimme kyllä pienestä pitäen voimiemme mukaan auttamassa maatilan töissä.
Siihen aikaan oli vielä vallalla lastenkasvatusohje :”Kuka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee”. Saimme kunnon selkäsaunoja milloin vitsalla, milloin remelillä. Ritva sai itsepäisyydestä ja minä vanhimpana hölmöilystä ja laiskuudesta. Airi osasi olla aina sivustakatsojana. Ajattelin kuritusta monesti katkerana epäoikeudenmukaisuutena ja mieleeni jäi iäksi kipeät mustelmat. Eikä sitä kunniaakaan ole tullut.
Silloin jo päätin, että jos minulla on joskus omia lapsia niin en heitä kyllä kurita. Se päätös piti. Joskus kiukkuisena kylläkin huusin pää punaisena ja sitten pidin katujaisia.
( jatkuu myöhemmin)
Kerttu Miettinen
2024