Meillä oli paljon erilaisia leikkejä, niinkuin lapsuudessani useimmilla lapsilla. Kanamunien etsiminen latojen lattioiden alta oli joka viikkoinen tapahtuma. Miten aikuiset keksivät kilpailuttaa meitä tällä tavoin. Paras löytäjä sai palkinnon. Näin leikin varjolla käytettiin lapsityövoimaa. Aikuiset tuskin olisivat lattian alle mahtuneetkaan, joten leikin varjolla saatiin meidät tähän pölyiseen tehtävään.
Ryömimme pölyisten lattioiden ahtaudessa. Usein saatiikin kymmeniä munia. Yritimme toisille olla paljastamatta pesää, sillä seuraavalla kerralla olisi apaja tiedossa. Sattui niinkin, että kaikki pesän munat olivat pilaantuneita ja toisinaan kana emo oli hautomassa ja antoi meille pikaiset lähdöt. Jos osuimme ihan lähelle, niin silloin tuli kiire pois. Kanan nokkiminen tuntui hyvin kipeältä.
Joitakin pesiä jäi löytymättä. Tämä paljastui, kun kana korskeana tuli pihalle pikku piiperöiset perässään. Nykyään tätä ei enää tapahdu, kun sekin homma on koneillistettu. Hautomot tämänkin asian hoitaa. Olen joskus mielikuvissani ajatellut, että onko niin, etteivät äiditkään enää tulevaisuudessa synnytä, vaan joku palkittu tutkija tähänkin ratkaisun keksii.
Leikkien varjolla aikuiset teettivät meillä tehtäviä, joita me ei oltaisi muuten tehty. Aika nerokkaasti he meitä höynäytti. Jopa opettaja koulussa
käytti samaa menetelmää. Ottakaa huomenna korit mukaan kouluun, näin opettaja kehoitti. Mitähän me koreilla tehdää? Nyt lähdemme naapurin isännän pellolle tähkäpäitä keräämään ja talvella sitten syömme koulussa puuroa tai velliä. Muistakaa, että eniten kerännyt palkitaan.
Nyt aikuisena, kun minulla on ahtaan paikan kammo ja vielä astma, mietin juontaisivatko ne sinne lapsuuden tapahtumiin? Ummistakaa silmänne ja miettikää. Helteinen kesäpäivä sekä ahdas ja pölyinen ladon alunen. Siinä syy ja seuraus.
Reetta Väänänen
Syksy 2021
Takaisin tarinoihin