Maanviljelijä Kauppinen istui Sahalahdessa tuvan penkillä sitomassa
hevosen länkiin uutta nahkahihnaa. Hän tuli vilkaisseeksi ikkunasta ulos ja
näki pellon toisella laidalla asepukuisen miehen, joka harppoi ontuen vakojen
yli kohti Kauppilan taloa. Isäntä tunnisti heti hontelon pitkän miehen naapurin Jaakoksi.
- Tuolla tulee Jaakko. Se on nykyisin suojelukuntapiirissä
oikeusupseerina. Haavoittui sodan alussa ja sai siirron Tampereelle. Kapteenin
puvussa on nytkin, virkkoi Kauppinen vaimolleen.
Kohta tuvan ovi kävi ja Jaakko astui sisään.
- Terveeksi taloon – kuinkas täällä jaksellaan?
-
Jumalan rauhaa sinulle näinä vaikeina aikoina,
vastasi talon emäntä. – Paljon siunausta Suomen kansa tarvitseekin, jotta näistä
ahdistavista ajoista selvittäisiin. Joko sinun haavoittunut jalkasi alkaa olla
kunnossa? Ainakin onnut vielä.
-
Kyllä tällä jo kävelee. Onneksi eivät amputoineet,
kun kielsin. Parempi se on jäykkäkin jalka kuin ei jalkaa ollenkaan. Ottivat
pois rintamalta ja niin jalka on päässyt pikku hiljaa paranemaan, selvitti
Jaakko.
- Keitäpä sinä, Irja, meille kahvit sillä aikaa
kun me Jaakon kanssa vähän juttelemme tuolla kammarin puolella, virkkoi Kauppinen
vaimolleen, kun huomasi, että Jaakolla näytti olevan jotain kerrottavaa.
- No, kakaise pois, sanoi Kauppilan isäntä, kun
kammarin ovi oli sulkeutunut miesten takana.
- Niin, arvasit kyllä, että olen tärkeällä
asialla. Sinähän tiedät, kuinka sodassa on käynyt ja käymässä. Ryssä ei ole
saanut Suomea miehitettyä, mutta rauhan ehdot tulevat olemaan kovat. Sen
lisäksi me upseerit emme usko, etteikö ryssä yrittäisi miehitystä vielä
uudelleen, kunhan pöly vähän laskeutuu. Sen vuoksi olemme aloittaneet aseiden
kätkennän, niin ettei vihollinen pääse meitä yllättämään housut kintuissa. Sissisotaa
kavahtavat kovatkin valtionjohtajat. Sinä olet suojeluskunnan paikallispäällikkö
täällä Sahalahdessa. Lähdetkö mukaan organisoimaan paikallisia talonisäntiä
kätkemään suojeluskunnan varastossa olevia aseita sekä kirjanpidon ulkopuolella
olevia aseita. Venäläiset tulevat vaatimaan kaikkien aseiden luovutusta. Minun
Kalle-isäni naapurissa on jo valmiina tulemaan mukaan.
- Totta puhut, ryssään ei ole koskaan ollut
luottamista. Jotain pitää tehdä. Minä yritän salaa saada isäntiä mukaan.
Aseitahan voisi kätkeä vaikka sikalan lantakasan alle. Sieltä niitä ei ihan
ensimmäisenä olla etsimässä. Lähdetäänkö käymään tuolla meidän sikalassa
katsomassa?
Kun miehet olivat juoneet emännän keittämät kahvit
pullaletin kera, lähtivät he tutkimaan Kauppilan sikalaa. Sikojen löyhkä
lemahti vastaan jo ulko-ovella. Lemu varmasti karkottaisi innokkaimmatkin nuuskijat, ajatteli Jaakko. Kauppilan isäntä
johdatti vieraansa sikalan nurkassa olevan luukun luo, jonka alle ulos lanta
oli kerääntynyt korkeaksi keoksi. - Tänne
lannan sekaan kun kaivamme alimmaiseksi kiväärilaatikoita, pitää olla
hyvähermoinen nuuskija, joka niitä sieltä ryhtyy kaivamaan, naurahti isäntä.
Jaakko oli samaa mieltä. Hän näki sielunsa silmillä hyvin
öljytyt kiväärit laatikoissaan. Mielikuvaan sekoittui se kiväärinpiippu
Liikolassa Vuoksen rannalla, jotka pitkin hän oli katsellut kiven takan
piilottelevaa ryssää. Jalkaan oli jo osunut, sillä siinä oli räjähtävä kipu ja
Jaakko tiesi, että jos hän ei saisi vastapuolta ammuttua, vihollinen ampuisi
hänet. Kun piippolakki pilkisti kiven takaa, kiväärin piippu tussahti juuri
oikealla hetkellä… - Jaakko havahtui
mietteistään, kun yksi sioista röhkäisi lujaa juuri hänen selkänsä takana.
Puoli vuotta myöhemmin Jaakko ja hänen vastavihitty vaimonsa
Eila olivat käymässä Jaakon kotona Sahalahden Iso-Mattilassa. Vaimo odotti
parhaillaan pariskunnan esikoista. Vastakylvetyt pellot paistattelivat
kesäauringossa talon ympärillä. Pääskyset sujahtelivat pesiinsä talonräystäällä
ruokkien aina nälkäisiä poikasiaan.
- Mitä ihmettä nyt tapahtuu, tiellä näkyy hieno
musta umpiauto tulemassa tänne päin, kuulutti Elsa-emäntä kiiruhtaessaan juoksujalkaa
pihamaalta pirttiin.
Jaakko arvasi heti, mistä oli kyse. Maassa kohistiin jo
siitä, kuinka asekätkentä oli vuotanut Valvontakomissiolle ja nyt Valpon miehet
jahtasivat syyllisiä. Jaakko tiesi, että häntä oli tultu hakemaan. Pelko
kouraisi vatsanpohjaa.
Kiiltävä musta auto ajoi pihaan ja siitä nousi kaksi
siviilipukuista miestä. He marssivat määrätietoisesti pirttiin ja esittivät
asiansa. Jaakkoa syytettiin asekätkennän organisoijaksi Sahalahdella ja hänen
pitäisi lähteä miesten matkaan heti.
Siinä ei auttanut raskaana olevan vaimon vetoomukset eikä Elsa-emännän
voivottelut. Jaakko vietiin vauhdilla autoon ja sitä myötä kuulusteltavaksi,
aluksi Tampereelle ja myöhemmin Ratakatu 12:een Helsinkiin.
Nuorenparin elämään oli tullut ikävä käänne. Jaakko kirjoitti
Eilalle kuulusteluista kesäkuussa 1946:
--- Elämäämme
on nyt tullut vähän pilviä, mutta viel´ uusi päivä kaikki muuttaa voi – ja
varmasti muuttaa myös! Rakkaani, sinusta tietysti tuntuu katkeralta, mutta minä
olen nyt merkitty mies ”oikeiden” ihmisten silmissä ja sen vuoksi meidän on
todennäköisesti muutettava maanviljelijöiksi. Ehkä ymmärrät? Älä puhu tästä
vielä kenellekään, mutta valmista isääsi siihen hiljalleen. Eila rakas, pysy
virkeällä mielellä, hoida hyvin itseäsi ja muista lastamme. Kerran vielä
muuttuu kaikki hyväksi, vaikkakin nyt joudun todennäköisesti olemaan täällä
kauan, koska en tunnustaudu syylliseksi tekoihin, joita en ole tehnyt---
Sotaylioikeus tuomitsi varatuomari Jaakko Mattilan kahden
kuukauden vankeusrangaistukseen. Suojeluskunnan paikallispäällikkö Kauppinen
tuomittiin kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Sotaylioikeus määräsi kuitenkin,
että ”em. tuomioiden
täytäntöönpanoa lykätään kahden vuoden koeajalla ja tuomio raukeaa, mikäli
tuomitut tuona aikana eivät syyllisty rikoksiin tai epäsiveelliseen ja pahatapaiseen
elämään”.
Kun
Jaakko palasi rankoista kuulusteluista kotiin nuorikkonsa luokse, kysyi joku,
oliko asekätkentä ollut kaiken tuon arvoista.
-
Jos syntyisi samanlainen tilanne, tekisin kaiken
uudelleen. Olen varma siitä, että asekätkentä ja pelko sissisodasta esti
Neuvostoliittoa miehittämästä Suomea aselevon jälkeen. Meidän kätkijöiden
saamat tuomiot ovat pieni asia siihen verrattuna, että syntyvä lapsemme saa elää vapaassa itsenäisessä
Suomessa.