Katselen, katse. Jos oikein ajattelisin pääsiäisen
merkitystä sanasta katse, puhuisin Jeesuksen katseesta Pietariin. En halua
miettiä sitä.
Kaipaan pääsiäisyön jumalanpalvelusta Tuomiokirkossa, jossa
piispa sanoisi lopuksi:- Kristus on totisesti noussut ylös.
Nyt ei voi mennä tähän messuun, kun sitä ei pidetä. Minun
täytyy katsella auringon tanssia pääsiäsaamuna. Näkyyköhän sekään. Kun tyttäreni
oli vielä lapsi, kerroin hänelle auringon tanssivan
pääsiäsaamuna. Hän sanoi:- Mennää katsomaan? Minun täytyi kertoa, että olin lukenut
sellaisesta ja viehättynyt siitä. En muista millaisen katseen hän minuun loi.
Pettyikö?
Katselen lasten silmiä, katseita, kauneutta niissä.
Valokuvissa, luonnossa kaikkialla. Niistä kuvastuu viattomuus, iloisuus, valoisuus myös suru. Katseeni käännän, kukkiin ja kevään valoon.
Pyöräillessäni näen lapset. Katson heitä ja hekin katsovat, kääntävät katseensa
minuun. Hymyilevät ja toiset katsovat totisena. Mietin, mitä he miettivät
minusta ja yleensä elämästä tuollaiset pienet rattaissa istuvat.
Tyttäreni olioli alakouluiässä, kun naapurin perhe muutti
pois talosta. Virpi itki lohduttomasti Marin lähtöä.
Toinen lapsen suru tuli, kun vanha työtoverini oli kuollut
meidän hiihtolomamatkan aikana. Paljon kävimme tämän Katrin luona
Taivaanpankolla. Kun menimme häntä tavoittamaan joskus sunnuntaiaamuna, jos hän
ei ollut kotona, tavoitimme hänet Puijon kirkosta yksin istumassa penkissään.
Virpi itki vuolaasti Katrin kuolemaa.
Kukkien aukeamista odotan. Pyöräillessäni Väinölänniemellä ei
ole näkynyt kukkia, eikä vielä Maljalahden puistossakaan. Eivät kuki vielä
narsissit.
Aamulla iloitsen aikaiseen nousevasta aurinkosta ja iltaisin
se viipyy pitkään ikkunoissa. Kaipaavasti katselen ulos ja odotan arestin loppumista. Ei
minulla mitään hätää ole, mutta jotain vapaudesta puuttuu. Haluisin mennä
kauppaan, moneen kauppaan, ostaa jotain tai katsella. Halata ystäviä ja kutsuu
kylään.
Voin vain sanoa Maaria Leinosen runon tavoin: "etsitään
yhdessä siltaa ylityspaikkaa niin kauan kuin aurinko."
Kesällä iltaisin katselen mökillä auringonlaskua ikkunasta ja
juhannuksen aikoihin myös nousua, ovat silloin niin lähellä toisiaan, että melkein
yhtyvät. En kyllästy katselemaan värejä järven pinnasta, peilin kaltaista
tyyneyttä, enkä myöskään tuulta ja myskyä. Vettä katsellessa olen onnellinen,
löydän rauhaa ja hyvää oloa.
Maija Silmärinen