On talvi. Hän katsoo varhaisen aamun harmaudessa ikkunastaan ulos.
Kauempana horisontissa punainen nostokurki pinoaa valkoisia elementtejä taloksi ihmisille.
Telineen keltaiset ja punaiset hälytysvalot särkevät ja halkaisevat ilman.
Kahvin tuoksu viipyilee huoneessa. Vanha 100 vuotias talo ympäröi pihan.
Talon paksut muuratut seinät huokuvat entisten asukkaiden ääneen lausumattomia toiveita, unelmia, hiljaa, kuin tietäen, muistaen.
Kauempana horisontissa punainen nostokurki pinoaa valkoisia elementtejä taloksi ihmisille.
Telineen keltaiset ja punaiset hälytysvalot särkevät ja halkaisevat ilman.
Kahvin tuoksu viipyilee huoneessa. Vanha 100 vuotias talo ympäröi pihan.
Talon paksut muuratut seinät huokuvat entisten asukkaiden ääneen lausumattomia toiveita, unelmia, hiljaa, kuin tietäen, muistaen.
Pihalla seisoo vanha korkeuksiin kohottautuva koivu. Sen tuulessa hiljaa huojahtelevat oksat tarjoavat turvallisen viivähdyspaikan pikkulinnuille istahdettaviksi. Puun suojaisimmalla puolella on lintulauta siemenineen ja pähkinöineen. Sillä edestakaisin lennähtelevät linnut ja myös oravakin jos pystyy rohmuamaan.
Lumen alle piiloutunut vihreä nurmikko odottaa kärsivällisesti. Se muistaa, se tietää, valo saapuu kun on sen aika. Se saapuu tuoden lämmön mukanaan.
Sitten ikkunan alla tuoksuvaksi riehaantuva sireeni pian avaa silmunsa ja antaa sinisten kukkiensa tuoksujen täyttää pihan. Kukkapenkkien talvi törröttäjät keinahtelevat malttamattomasti ohi kiirehtivissä tuulissa.
Talvisen päivän tummuvan illan sinisenhetken saavuttua Vanha Rouva kävelee polun poikki ja sytyttää lyhtyyn kynttilän. Sen valo poistaa hetkeksi harmauden ja saa vielä viipyvän lumihangen kimaltelemaan.
Kynttilän hehkua mietteissään katsellessa hän tulee surulliseksi.
Hän kaipaa kotiin sinne missä mesiangervot kukkivat ja pihlaja puut tuoksuvat.
Marja Sellman
21.02.2023