kuuset eivät enää
heitä lunta kasvoille
latuni tummuu
oletko lähellä, kevät
puut kuiskivat raskaina
ylläni
tuoksuvat pihkaa
neulasia ladullani väistän
väsynein jaloin
veisitkö, kevät
järvien jäisille aavoille
lumettomille
kevyesti liitäisin
valon määrää ihmettelisin
avaruutta ylistäisin
hukkuisin siniseen
hiljaisuuteen
kevääni,
pohjoista kevättä ikävöin
taukotuvan hämärää
entistä latuani joka
jatkuisi kauas
tunturipurojen solinaa
kuulemaan
voimaasi niiden virtaan
kun talven veisit
mukanasi ryskyen
ja jäiset hileet
auringon kristallihelminä
sinfoniaansa soisivat
kevät, sinne minut vie
niin tuntisin sinut
ja entisen itseni
Pirjo Willman
2026